keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Brainstorm, brainthunder

Minä olen nykyään paljon paljon sosiaalisempi kuin ennen. Jutskailen kuntoutuksessa ihan mielelläni, täysin vapaaehtoisesti melkein kaikkien kanssa, ja melko useana päivänä, vaikken aina. Saan ihmisten kanssa kommunikoinnista sitä mielihyvää, mitä laumaeläimet nyt yleensäkin saavat yhdessä pöhisemisestä. Melkein joka päivä. Onhan minulla niitäkin päiviä, ettei kiinnostaisi laisinkaan avata suutaan kertaakaan, paitsi ehkä kisulle, tai nähdä ketään, tai kuulla kenekään ääntä, enkä vastaa edes puhelimeen. Sitten istun kotona oikein tyytyväisenä yksin puuhastelemassa omiani, lataan sosiaalisuusakkuani. Introvertit ihmisethän toimivat niin, että juuri sosialisointi tyhjentää akut, ja yksinolo lataa, ekstroverteilla taas homma menee toisin päin. Tänäänkin kuntoutuksessa juttelin kaikkien kanssa, olin oikein iloinen ja höpsöttelin, hoksasin kyllä taas sen pahan tapani haukkua muita sioiksi, en tietenkään tosissani, mutta ei se mikään mukava tapa ole. Haltiapoika kysyi, kun kävelimme yhtä matkaa pois, miten jaksan puhua ihmisten kanssa. Se sai minut ajattelemaan, että mitenpä tosiaan? Enhän minä ennen jaksanut.

Hurja oivallus.

Kahden aikoihin kun kaikilla loppui kuntoutuspäivä, suurin osa lähti kiirehtimään ruudun ääreen peliä katsomaan. Minullakin oli vähän kiire kotiin, tosin eri syystä, halusin äkkiä yksin kuuntelemaan musiikkia ja värjäämään tukkaa ja laittamaan ruokaa ja oleilemaan. Oli niin supersosiaalinen päivä, että tuntui ihanalta päästä omaan kotiin, omaan rauhaan. Mitä luksusta asua ihan yksin.



Tältä tukka näytti ensimmäisen värjäysyritelmän jälkeen. Siitä piti tulla hopeinen ja sininen... Mutta niinhän se on, että shokkivärit, etenkin se hopea, eivät aina tartu, joten värjäsin tässä illalla uusiksi. Vieläkin hieman kellertää, hngh.

rr1

rr3

rr4

rr5

Katsotaan, millaiselta tämä tukka nyt näyttää, kunhan se on kuivunut. Sitten tilaan lisää hopeaa, ja kokeilen vielä kerran. Jos ei meinaa tarttua, luovutan, ja pistän koko pään siniseksi.

DSCN7780


Elämän pieniä iloja: Nukkuminen upouusissa lakanoissa, jotka ovat juuri täydelliset.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Penni ajatuksistasi.