En jaksa kirjoittaa mitään. Pitäisi ommella loppuun tuota keskeneräistä hommaa joka lojuu lattialla ja tehdä nukelle uusi naama ennen sunnuntain nukkemiittiä. Ei jaksa äh.
Kuvasin kyllä tänään videon, ehkä teen toisenkin blogipostauksen tässä vielä.
Muistatteko, kun joka blogissa oli tällaisia postauksia? Minäkin tein silloin. Tässä uusi.
Ja viimeiseksi, koska tuo linkkaamani edellinen tällainen postaus on parin vuoden takaa ja aika erilainen kuin tämä, ja niin paljon on tapahtunut sen jälkeen:
EHKÄ SE JOHTUU SOKERISTA en edes tiedä, en oikeastaan ole syönyt juurikaan namia, kello on silti kukonlaulu ja pitkästä pitkästä aikaa minä tillitän tässä. Ehkä kaikki alkoi siitä kun keskiyön aikoihin päätin kokeilla jotain uutta ja jännää, ihan vain huviksi, ja sitten kello oli kaksi ja sitten neljä. Keskiyön inspiraatiot.
Ehkä se johtuu siitä, kun on hämärää ja tuulista ja sateista ja ulkona tuoksuu niin syvästi maa, emo, märät puut ja tuoreet tuomenkukat ja haikailen taas metsään, maalle, iskälään. Jospa tänään. Viikossa kesä etenee niin paljon. Jää niin paljon näkemättä. Jäi ensimmäinen pääskynen ja ensimmäiset hiirenkorvat ja viimeiset jäät näkemättä. Eivät asiat ole yhtään samoja täältä betonibunkkerin näkökulmasta.
Jonain päivänä minä asun siellä taas, eikä yksikään vuodenaikojen pienenpieni sykäys jää näkemättä.
Ja sitten ajattelin ensin decora-ihmisiä, inspiroiduin, mutta päädyinkin lopulta kokeilemaan shironuri-meikkiä. Ihan kökkö, käsittämättömän huono Stargazerin vitivalkoinen meikkivoide, kömpelöt siveltimenvedot ja ties mitä, mutta silti oi, sievä.
Niin kovin sievä olo.
En varmaankaan silti lähtisi ulos naama valkoisena. En tunne, että tämä on eduksi kasvoilleni, vaikka pikku juttuja onkin helppo huijata kuvissa.
Vaikka.... niin kovin sievä....
Valkonaama.
Olen niin onnellinen uudesta Tarot-pakastani. Se tuntuu toimivan. Se kertoi hyvin suorasanaisesti, ja minä tottelin, ja nyt on hyvä mieli. Jopa noob sai pakasta välittömästi ihan oikeaa hyötyä irti. Hieno tunne. En malta odottaa, että pääsen kokeilemaan lisää, opettelemaan, tutustumaan jokaiseen korttiin, saamaan ne kaikki selkäytimeen, kuluttamaan sen ihan omaksi, katsomaan kortteja muille.
Muuten vain lauantaina lähtiessäni Haltiapojan kanssa kaupungille mieleni teki laittautua vähän tavallista taianomaisemmin. Juuri kun pääsin pari postausta aikaisemmin kertomasta, että olen viime aikoina pukeutunut lähes yksinomaan mustaan. En taas vaihteeksi saanut hyvää kuvaa, mutta tunsin itseni kovin sieväksi koko päivän.
Kävimme emolla kylässä, ja äiti suostui leikkaamaan tätä megapitkää peruukkia lyhemmäksi, nyt se on alaselkään asti. Aikaisemmin se peitti takapuolen. Yhä siis pitkä, mutta hieman käyttökelpoisempi.
Olen saanut tämän korun tädiltäni muutama vuosi sitten. Valkoisen paidan mekon alla taas olen saanut toiselta tädiltäni. Minulla on paljon tätejä.
Hologrammitossut ja hopeinen nahkatakki Taisin kutsua itseäni nimellä "teknokeiju" Tahtoisin tuunata nämä kengät jotenkin...
Olen jossain määrin mieltynyt niihin kuuluisiin "maanläheisiin väreihin", sammalenvihreän, harmaan, beigen ja jopa *gasp* jotkut ruskean sävyt liehuvissa vaatteissa miellyttävät. Siis ruskea, väri johon en ole kuunaan suostunut pukeutumaan. Hoksaan, että sekin saattaa olla ihan mukava, joissain tilanteissa, haltiameiningeissä ja menninkäishommissa. Tahdon tuntea itseni metsän asukiksi melkein joka päivä. Melkein.
Inspiroidun suuresti erään tanskalaisen tytön tumblr-blogista, shortcuttothestars. Sieltä löytyy satumaisia mori girl -asuja, välillä lolitaakin, ja paljon liehuvia kankaita.
Kirjoitan sitten ensi kerralla taas jotain fiksumpaa ja sisällöllisempää. Ehkä.
Ei ole vielä sitä Kiinanpakettia näkynyt, ehkä huomenna...
Voisin kirjoittaa sellaisesta jutskasta jota mietiskelen usein.
Katsokaas kun ihmiset, ne ovat niin mielenkiintoisia otuksia. Tulee mieleen paljonkin kaikkea jänskää, mitä voisin nyt pohdiskella tässä, mutta jos kuitenkin ottaisin vain sen yhden aiheen minkä alun perin aioinkin. Ihmisten fysiikka, muokattavuus. Ihmisen vartalo on todella monipuolinen ja ihmeellinen asia. Sitä pystyy koulimaan mitä erikoisimpiin suorituksiin, melkein yliluonnollisiin tekoihin. Jos vartaloaan harjoittaa kaksikymmentä vuotta jotain tiettyä tehtävää varten, siitä muokkautuu ihan erilainen kuin meidän "tavallisten" tallaajien vartalot.
Vaikkapa kehonrakentajat. Tai balettitanssijat. Tai miten keskivartalon pystyy muokkaamaan ahkeralla korsetin käytöllä, jalat korkokenkien ylikulutuksella.
Tanssijat ylipäänsä, mutta erityisesti balettitanssijat, pystyvät aivan luonnottomiin asioihin. Ihmisen vartaloa ei ole suunniteltu toimimaan niin, ja sen he kyllä saavatkin taatusti joka paikassa tuntea. Urheilija ei tervettä päivää näe. Mutta siitäkin huolimatta ahkeralla koulimisella keho pystyy siihen kaikkeen, vaikka sitten kivun ja veren kanssa.
Lihaksia, luita ja niveliä pystyy harjoittamaan lukuisilla eri tavoilla. Ajatelkaa vaikka kung fu -mestareita, jotka kovettavat luunsa kivikoviksi. Ja sitten sekin, että jos päivittäisen harjoittelun ja muokkaamisen lopettaa, keho alkaa äkkiä palautua ns. normaalitilaan. Siihen, mihin se toisenlaisessa elämässä olisi tottunut. Kiehtovaa, ihan hemmetin kiehtovaa. En oikein osaa ilmaistakaan kaikkea jännää, mitä olen tästä aiheesta pohdiskellut.
Puhumattakaan kehonmuokkauksesta lävistyksin, tatuoinnein ja leikkauksin. Jos kielen halkaisee, sitä oppii pian käyttämään kaksihaaraisena. Jos johonkin kohtaan kroppaa lisää jotain ylimääräistä, se voi kasvaa osaksi kehoa, ja alkaa tuntua niin luonnolliselta, ettei sen olemassaoloa pian edes huomaa. Vaikkapa nenälävistys tai rintaimplantit. Tottahan toki toisinaan keho hylkii vierasesineitä pahastikin, mutta yleensä ongelmaa ei synny.
Mielestäni tiedän kehonmuokkauksesta aika paljon, ottaen huomioon sen, kuinka vähän sitä olen itse harrastanut. Olen lukenut ja jutellut ihmisten kanssa paljon lävistyksistä, venytyksistä, tatuoinneista, sen sellaisesta. Aihe on mielenkiintoinen, ja olen sitä mieltä, että jokaisella on täysi oikeus tehdä omalle keholleen mitä tahtoo. Aivan niinkuin olen joskus kertonut täällä senkin, että mielestäni jokaisella on täysi oikeus riistää oma henkensä jos tahtoo. Oma keho, oma henki, vain ja ainoastaan oma päätös. Tykkään siitä, kun ihmiset päättävät viedä itseilmaisun seuraavalle tasolle, ja tehdä jotain hyvinkin radikaalia keholleen. Arvostan, kun ihmiset uskaltavat näyttää ulospäin siltä, miltä sisällä tuntuu. En kaihda mitään kehonmuokkauksia, tai no, ehkä sukuelinten lävistäminen (ja venyttäminen) hieman puistattaa henkilökohtaisesti, mutta hei, eihän se minua varten ole! Pidän ajatuksesta, että ihminen tuo sisäisen maailmansa myös itsensä ulkopuolelle, selvästi muiden nähtäväksi ja arvosteltavaksi, tietäen saavansa osaksi ennakkoluuloja ja jopa kaltoinkohtelua, mutta silti rohkeasti itseään toteuttaen. Koska se todellakaan ei ole niitä muita varten.
Eikä sellaisen poikkeuksellisen silmiinpistävän ulkonäön tarvitse olla tietenkään vain kehonmuokkaukseen perustuvaa, jo meikillä, vaatteilla ja hiuksilla pystyy tekemään niin mahdottoman paljon.
Ja sitten jokunen esimerkki erikoisista tyyleistä, joita ihailen kovasti:
Siriusc, ehkäpä se minulle kaikkein inspiroivin lolita/aristo/mikälie:
Olisihan noita vaikka ketä, mutta tässä ekat kolme, jotka tulivat mieleen!
Olen kyllä nyt aika pahasti sivuraiteilla siitä, mitä tulin alun perin kirjoittamaan, mutta eipä tuo haittaa.
Vaikka oma tyylini ei loppujen lopuksi kovin spesiaalin silmiinpistävä olekaan, pidän kuitenkin siitä, että saan vapaasti ilmaista itseäni monen eri tyylin avulla, ja kokeilla aina uusia juttuja.
Ja vielä jotain kuvia, yksi eiliseltä:
Miten niin käytän tuota hupparia jatkuvasti?
Ja muutama tältä päivältä:
Hei, sama paita joka minulla on bannerin kuvassa! Tahtoisin jo uuden bannerin taas... mutta millaisen?!
Uutta musiikkia olen löytänyt taas, yay.
Tulipa pitkä postaus, meni pari tuntia tätä tehdessä...
