Dead End

Joulu oli. Se oli tänä vuonna syystä tai toisesta vähän hankalampi kuin yleensä.

Sain J:stä kovin hienon kuvan kuusenhakureissulta. Muokkasin sille komeat viikset naamasensuuriksi. Kuusi löytyi ihan pihan lähettyviltä, ei tarvinnut lähteä eeppiselle tutkimusretkelle, ja löytyi vieläpä varsin sievä ja terve, ruosteeton kuusi. Suopursuruoste on ollut riesana nyt pari vuotta.

Osa kuvista on kökköisiä kännykkäkuvia. Iskälässä oli tällä kertaa kummallisen hyvin kenttää, ja pystyin käyttämään instagramia melko helposti, joten tuli otettua sen takia kuvia myös kännykällä.

Olimme isän ja J:n kanssa keskenämme, juuri kuten olin toivonutkin. Emme tehneet mitään spesiaalia, perus muonat, lammasta ja ostolaatikoita jne, saunoimme ja sensellaista, ihan kaikessa rauhassa. Siivosin taloa jonkin verran, mutta mitään suursiivousta ei tehty. Oli leppoisaa ja stressitöntä.

Siltikin ahdisti. Aattona sen huomasin itse, levoton ja hankala olo, hieman suruinen, mutta varmaankin olin päällepäin ihan samanlainen kuin ennenkin. Joulupäivän aamuna paska vasta levisi käsiin. En tiedä miksi, mutta heti kun nostin päätä tyynystä, koin ihan järkyttävää huimausta, sellaista mitä ei ole ikinä ennen ollut. Niska oli kyllä jumissa, mutta en ole varma voiko se johtua vain siitä. J on urheiluhieroja, ja kokenut näissä hommissa. Teki minulle asentohuimaustestit ja hieroi vähän pään lihaksia. Purulihakset tuntuivat erityisen jumittuneilta. Oikean korvan tasapainoelin reagoi voimakkaasti joten huimaus tuli sieltä, mutta miksi? Kenties siellä vain oli sakkaa, niin käy joskus.

Sain kumminkin ihan helvetinmoisen paniikkikohtauksen. Ahdistus, pelko, ja fyysinen paha olo räjähtivät päälle niin, että itkeä vollotin kuin pikkuvauva enkä pystynyt ajattelemaan millään tavalla järkevästi tai puhumaan mitään, huusin vain "pelottaa pelottaa" kädet silmillä, enkä oikein muista tuosta aamupäivästä mitään. Isä ja J taisivat vähän säikähtää reaktiotani myöskin. En ole kokenut ties kuinka pitkään aikaan niin voimakasta paniikkikohtausta,

Isällä oli lihasrelaksanttilääkettä, otin sellaisesta puolikkaan niskan avuksi. Istuin keittiön pöydän ääressä uskaltamatta liikuttaa päätäni, nypläsin pieruhousujen lahkeita niin, että niistä irtosi iso kasa lankoja ja itkin ja mumisin itsekseni. Lopulta J käski minut makuulle sohvalle, ja siinä sitten alkoi paniikkikin hellittää. Lääke rentoutti jonkin verran, paniikin laukeaminen sai minut pulisemaan ja haukottelemaan, kuten aina. Kun reilua tuntia myöhemmin uskalsin nousta sohvalta, minua huimasi yhä, mutta muuten fyysinen ja henkinen olo olivat jo tasaantuneet.

Koko päivä meni vähän sumussa ja yksinäisessä ahdistuksen kuplassa. En jaksanut tehdä mitään, enkä oikein syödä kunnolla, mutten saanut nukuttua päikkäreitäkään, joten tuli lähinnä katsottua telkkaria ja makoiltua. Yöllä pelotti mennä nukkumaan, mutta huimaus oli jossain vaiheessa lakannut kokonaan. Lopulta nukahdin peitoista ja tyynyistä rakentamaani pesään olohuoneen sohvalle, telkkarin äänettömässä loisteessa.

Anteeksi tämä seikkaperäinen selonteko, piti saada purkaa.

Ostin itselleni joululahjan kuten tapanani on, tällä kertaa Shibajuku girls -nuken. En todellakaan tule varakkaasta perheestä, eikä meillä ole muutenkaan ollut erityisemmin tapana hankkia lahjoja, enkä todellakaan odota niitä enää keltään, joten paras ostaa itselle juuri sopiva. Sitten saakin ostaa jotain hölmöä ja lapsellista, mistä tulee hyvä mieli. Aika usein ostan nukkeja, mutta myös kirjoja, pehmoleluja ja vaatteita mieluusti, paketoin lahjani aina sievästi ja kirjoitan päälle "mulle", sekä tietysti laitan sen kuusen alle muiden lahjojen joukkoon. Ostan mielelläni lahjoja myös perheelle, vaikka vastalahjaa ei olekaan aina odotettavissa.

Nykyään en enää häpeä harrastuksiani kuten ennen, joten uskalsin ottaa nuket esille ja asetella niitä ikkunalaudalle tai arkkupakastimen päälle istumaan. Isä ja J eivät virkkoneet mitään.

Sain Sahalta kyllä todella ihanat villasukat:

Joulupäivän iltana olon kohetessa jaksoin hieman syödä (vaikka nieleminen tuntuikin tahmealta) ja ottaa kuvia. Paperiroskat yhä lattialla, tiskit yhä ruokapöydällä, vaan mitäpä tuosta.

Nyt olenkin ihan jossain sumussa. Olo on epätodellinen, yritän jutella ihmisten kanssa ja käyttäytyä normaalisti, mutta jokin vain tässä todellisuudessa on koko ajan vinossa. Silmät pyörivät päässä ja korvat kuulevat kaiken liian tarkasti. Enää ei huimaa, mutta pää on silti pyörällä. Putosin jouluna johonkin suonsilmään, ja vaikka kävelen ja hymyilen ja kirjoitan, en silti ole oikeastaan täällä. Onneksi tulin jo isän luota pois kaupunkiin kotiin. Saan olla ypöyksin.

Unirytmi kusi. Kävin pari päivää sitten yökylässä emolla, ja vaikka tiesin, että nukun siellä aina huonosti, en tiennyt, että emolla on kova yskä. Sellainen, että pitää yskiä koko yö. Nousin kahdeksalta ylös ja kävelin silmät punaisena itkupotkuraivon vallassa kotiin nukkumaan. En taida mennä enää ikinä äitille yöksi. Ja sen jälkeen olenkin nukkunut sitten vain päivällä. Johan se unirytmi pysyikin ainakin kaksi viikkoa hyvänä, heti sen jälkeen kun unettomuus pikku hiljaa jäi pois.

Päivät ovat sekaisin ja mieli turtana.

Onneksi en ole koskaan välittänyt uuden vuoden juhlinnasta. Se on perinteinen ryyppyjuhla taas, ihan sama. Jos pää antaa myöten, saatan käydä joen rannassa katsomassa rakettinäytöstä.


Noniin, olipas iloinen ja jouluinen postaus. Jihuu. Vaan sainpas sen vihdoin tehtyä, on lojunut keskeneräisenä jo kaksi tai kolme päivää.

Nyt voisinkin yrittää pelata. Sain J:ltä Steamissa pari joululahjaa, enkä ole pelannut mitään herranaikoihin.

Yuletide

Kirjoitan vähän joululomasta. Tai laitan ainakin kuvia.

Nyt kun minulla on jalusta, piti tietenkin yrittää epätoivoisesti kuvata revontulia, vaikka eihän siitä paljon mitään minun kameranrakkineellani tullutkaan. Parempia kuitenkin kuin viime talvena ilman jalustaa.

Tosiaankin lomakuvasaldoni koostuu lähinnä Kassusta. Terapiahauvavauva saa hyvälle mielelle.

Jo muutama päivä joulun jälkeen huomasi ihan selvästi, että päivä oli jo pidentynyt monta minuuttia. Nythän se on pidentynyt jo paljon huomattavammin. Synttäreihini mennessä aurinko jo melkein lämmittää.

Lisää Kassuderppauksia, Mustikin on jo tottunut pikku maanvaivaan, ja niistä on tullut ylimpiä ystäviä.

Pikku raukalla tuli paha olo autossa matkalla iskälästä kaupunkiin, se kuolasi polveni ihan märäksi ja näytti kovin surkealta.

Haltiapoika onnistui suostuttelemaan minut visiitille Ivaloonkin välipäivinä, se oli itse siellä joulun ja tuli sitten varta vasten noutamaan minut äitinsä autolla. En alun perin aikonut lähteä, koska reissaaminen ja ihmiset stressaavat, mutta oli ihan mukava käydä.

Sain tosiaan joululahjaksi emolta uuden puhelimen. Vanhakin oli älypuhelin, mutta liittymääni ei kuulunut netti, ja se oli muutenkin sellainen vanha klenkkana, jesarilla kasassa ja kyllähän te tiedätte. Halvimman Samsungin valitsin itselleni, ja uuden liittymän. Toimii. Kamerakin on yllättävän hyvä, ja pitihän sillä sitten eeppisiä itsareita napsia.

Jonain päivänä kävimme Haltiapojan kanssa katsomassa Lehtojärvellä sijaitsevaa lumihotellia, kun on veljen kavereitten omistama ja silleen. Ja onhan se joka vuosi eri näköinen.

Sai sillä kännykällä oikeasti ihan kelvollisiakin kuvia.

Ja joo, ei tosiaan ole kuvaa mistään kuusesta eikä valoista eikä joulupöydästä eikä lahjoista eikä iloisesta joulutunnelmasta. Oli kyllä hyvä joulu, en minä tässä yritä väittää, että olisi ollut kurjaa. Sen kuvaaminen vain tuntuu ihan tönköltä. Etteköhän te ole aivan tarpeeksi monta kuusen ja lahjan kuvaa jo nähneet muista blogeista.

Olin välillä kyllä ihan sievänäkin, mutta ei kukaan ottanut tilanteesta kuvaa. Varsinkin uudessa ihkumekossa, jonka ostin itselleni joululahjaksi. Kaipa siitä kuvaa joskus toiste.

Loma meni lähinnä löhöillessä ja lueskellessa ja laiskotellessa ja lautapelejä pelatessa ja suklaatia mussutellessa, kuten kuuluukin. Ja olihan sitä pakkastakin välillä kolmisenkymmentä astetta. Hampaita palelee kun pitää hengittää ulkona suun kautta, koska nenä menee heti tukkoon. Ihan tyhmää. Kaksikymmentä on ihan riittävä määrä pakkasta.

Eiköhän siinä tullut tarpeeksi.

Finally

Olen ollut viime aikoina vähän heikossa kunnossa, kuten blogistani nyt nokkelimmat ovatkin havainneet. En ole jaksanut oikein mitään, ja koulussa käyntikin on ollut vähän niin ja näin, erityisesti nukkuminen on ollut perseellään. Päätin, että pidän suosiolla viimeisen kouluviikon lomaa, ja lähden jo nyt iskälään rentoutumaan. Siellä ei ahdista. Otan kisun, pakkaan kaiken ja raahaudun viimeisillä stressin polttamilla voimillani sinne. Onneksi saan kyydin, ihanaa, bussissa ja junassa matkustaminen ovat niitä asioita, jotka minua erityisesti stressaavat. Ja juuri nyt en jaksa. Ja Magiatäti tulee hakemaan minua kotoa, niin ei tarvitse matkalaukkua ja kisulootaa muutenkaan raahailla ympäriinsä.

Olen paketoinut muutaman lahjan, yhdessä niistä lukee "mulle" kuten joka vuosi. Ostan aina itsellenikin jotain, paketoin sen, kirjoitan noin. Se on mukavaa. En avannut lainkaan pakettia, jonka hain eilen postista. Joten vaikka tiedänkin, mitä siellä on, en vielä tiedä, miltä ne jutut tarkalleen näyttävät ja tuntuvat. Tiedän, että kuusen alla on joka vuosi ainakin yksi rakkaudella hankittu lahja, kun hankin sellaisen itselleni. Vaikka saan minä rakkaudella hankittuja lahjoja perheeltäkin, totta kai. Haltiapoika tuskaili viikkokausia ja valitti, ettei löydä minulle mitään, mutta yritin rohkaista, että ei sen tarvitse olla mitään ihmeellistä. Ilmeisesti se lopulta löysi jotain. Äitille ja sielunsiskolle on kaikkein helpointa hankkia lahjoja, siksi kai minä vahingossa ostin M:lle kaksi lahjaa. Iskä ja veli tyytyvät (osittain itse tehtyihin) herkkuihin, tai saavat luvan tyytyä ainakin, koska en minä niille mitään osaa koskaan ostaa.

On sellainen stressiolo, kun tuntuu, että pitäisi tehdä kaikenlaista. Tykkään jouluhommista, ja hössötyksestä, mutta miksi stressaan samalla? Ei kukaan oleta minun tekevän kaikenlaista. Haluan silti. Äääh ihan tyhmää.

Pakkaaminen ja reissaaminen on stressaavaa. Jokohan olen tarpeeksi monta kertaa senkin tämän blogin historian aikana maininnut?

No niin kuitenkin joo, en varmaankaan joululomalla postaa mitään. En vietä aikaa netin ääressä, paitsi ehkä jos olen äitillä kylässä jossain vaiheessa, siellä on kelvollinen yhteys. Vaan tuskinpa sielläkään viitsii alkaa kirjoittelemaan.


Nyt menen vain iskälään, viikon päästä eli 19. päivä on minun ja Haltiapojan vuosipäivä. Silloin olen varmaan viikonloppuna kapungissa, käymme Hobitissa (jossa märisen silmät päästäni) ja jotain, ja 20. päivä äitin tykönä on kylässä sukulaisia, joita pitäisi käydä katsomassa. Jossain siinä vaiheessa serkkutyttö V pyllähtää pohjoiseen junalla tsukutsuku ja menemme taas iskälään, Haltiapoika menee kai silloin vielä pohjoisemmas. Kenties välipäivinä olen äitilläkin yötä. Uuden vuoden olemme varmaan vaihteeksi iskälässä, V lähtee takaisin etelään ja Haltiapoika tulee kanssani. Ja niin, sellaista.

Toivottavasti tammikuussa jaksaa paremmin kouluhommia ja muutenkin. Iskälässä pitäisi ainakin pystyä nukkumaan aivan erityisen hyvin ja paljon, jos vanhoihin kokemuksiin on luottaminen.


Piirsin eilen toisen omakuvan. Kaikki selän takana seisojat kommentoivat, että näyttää Maleficentilta. Piti vielä fiksata suuta, kun tuli vahingossa kiero, mutta en sitten jaksanutkaan. Ihan sama.

Vielä pitäisi muka aamulla jaksaa käydä koulussa, on maalausjakson viimeinen päivä, pitäisi käydä näyttämässä opettajalle työt ja ottaa siltä arvosana opintokirjaan. En jaksa en jaksa en jaksa en jaksa en jaksa en jaksa en jaksa en jaska em jaksk enajs k

Siivosin kyllä eilen kaiken oman roinani pois. Arvosanat pystyy hakemaan toistekin. En jaksa.

Tuli hyvä mieli, kun paketoin lahjoja viimeisillä lahjapaperin palasillani. Yritän miettiä sitä hyvää mieltä, joulun hyvää mieltä. En mieti stressiä turhuuksista ja ahdistusta tyhmyyksistä. Yritän nukkua vähän. Kyllä tästä hyvä tulee. Oikein hyvä. Ja pohjoisessa on luntakin. Ja minulla on jo hirveä hinku savusaunaan.




Hyvää joulua rakkaat lukijat. Syökää paljon namia ja halikaa paljon rakkaita ja saunokaa ja kikattakaa.

Yule blessings.


Ensi vuoteen!

Hiisi vei

Olen koko viikon meinannut kirjoittaa blogiin. Pari kertaa jo muka aloitin, mutta en sitten saanutkaan mitään aikaiseksi. Pitäisi kertoa varmaan kaikenlaista, torstain yökoulustakin.

En tiedä. Nukuttaa koko ajan ihan hemmetisti. Olen yrittänyt epätoivoisesti korjata unirytmiäni, mutta se on kovin hankalaa tähän aikaan vuodesta. Marras-joulukuun aikoihin nukun aina ihan miten sattuu, liikaa, päivälläkin.



Tein päivänä muuanna ensimmäistä kertaa ramenia, yritin ainakin. Se oli ihan jees, mutta ei nyt hullun hyvää. Ehkä ensi kerralla en tee misolientä. Nuudelien päällä on miniluumutomaatteja, kananmunaa, herkkusientä ja tofua.

Olen aloitellut joulunviettoa glögin, piparitaikinan ja tähtikoristeiden voimin. Tein tosiaan piparitaikinaa ihan sitä varten, että saan käydä sitä lusikoimassa jääkaapista, en aiokaan leipoa pipareita. Olen aikuinen ja saan tehdä mitä haluan!

Joltain päivältä joku vaalea asu.

Vampyyrikisun kosto.

Ja tällä viikolla tein koulussa tämmöistä.

Halusin naamastani kipsimuotin, kuolinnaamioksi sitä sanotaan. Olin haaveillut sellaisesta muutenkin, mutta kun vielä sain idean torstain yökouluhommaa varten, piti alkaa tuumasta toimeen jo tiistaina, että saisin sen valmiiksi torstaita varten.

Öljysin parafiiniöljyllä kulmakarvat ja ripset ettei tartu, vedin sukkahousut päähän tukan peitoksi, leikkasin vaahtopatjasta pään mentävän renkaan ja suojasin sen jesarilla. Kuvanveiston opettaja latoi naamalleni kipsit, ja sitten odottelin siinä lattialla vartin verran kuivumista.

Eihän se hirveän hauskaa ollut, mutta ei niin ahdistavaakaan, kun olin pelännyt. Ei itse asiassa alkanut lainkaan ahdistaa! Tämä on suuri juttu! Vielä jokunen vuosi sitten en olisi todellakaan ryhtynyt moiseen, paniikkikohtaukset päällä ennen kuin saan edes kipsejä naamaan. Opettajakin etukäteen varmisteli, että olethan nyt varma, että haluat tehdä tämän, etkä ahdistu. Sanoin, että kyllähän sitä kai pahempaakin on koettu, ja päätin, että tämähän hoidetaan.

Kipsin kuivuessa se alkoi painaa nenääni oudosti, ja nyt minulla on nenänvarressa hassu mustelma.

Siitä, mitä tästä lopulta tulikaan, kerron sitten toisella kertaa, se ansaitsee ihan oman postauksensa!



Ja yritän vaikka huomenna saada aikaiseksi sen vastauspostauksen, kysymyksiä on tullut ihan tarpeeksi!