tiistai 25. marraskuuta 2014

Löki

Sain Eliseltä Kurpitsalaaksosta haasteen, jonka tarkoitus on jakaa viisi aamukahvihetkeä. Vaikuttaa siltä, että en ole ainoa, joka vähän soveltaa tätä haastetta, joten menköön nyt näin! En siis juo kahvia, enkä muutenkaan mitään aamuisin, mutta miten olisi illan glögihetki?


DSCN4005


Perjantaina pitäisi palauttaa opettajalle seuraava krittiikkitehtävä. Tämä tehtävä meille annettiin jo elokuussa, tarkoitus on ollut pitää kuvapäiväkirjaa koko syksyn ajan. Kirjaan saa kirjoittaa, piirtää, askarrella, maalata, liimata, mitä vain. Se on vähän niinkuin taiteilijan luonnoskirja, mutta ei kuitenkaan.

Tuossa kasan päällimmäisenä on minun kirjani, joka sisältää mielestäni aivan liian vähän kuvia, ja vielä vähemmän mitään etäisesti jännää tai mielenkiintoista tai coolia. Valitsin alun perinkin aivan liian pienen ja ohutsivuisen muistikirjan tämmöistä hommaa varten, mutta kun halusin juuri sen nahkakantisen, jonka ostin Turkista toissakesänä...

Ja tämä tehtävä siis palautetaan ensi perjantaina. Minun pitäisi raivokkaasti yrittää tehdä siitä jotenkin fiksumpi ja hienompi.

Olisi myös nuo kaksi kirjaa sen alla lukematta...



DSCN4006


Mutta jostain syystä olen maratoonannut Angelia nyt kolme päivää!



Punainen Snoopy-muki oli joululahja joskus monta vuotta sitten serkkutytöltä. On minulla olemassa myös se punainen muki, jonka ostin aikoinaan joulukaakaota ja glögiä ja jouluteetä varten, mutta jostain syystä Snoopy vie aina voiton.


Ja voi hiisi, en taatusti tiedä, ketä haastaisin tähän...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Penni ajatuksistasi.