torstai 14. huhtikuuta 2016

The Evil Eye

Long story short: NYT ON NÄYTTÖ. Ja se toimii. Ei ole yhtä hieno kuin vanha, mutta toimii.

Minua ärsyttää sellaiset sanonnat kuin "torstai on toivoa täynnä", mutta viimeaikaisten tutkimusteni perusteella vaikuttaa siltä, että torstai on minulle viikonpäivistä helpoin. Tänään piti käydä postissa, joten pitihän se sitten saman tien meikata ja pukea sievästi. Muuten olen kaikki päivät ollut yötäpäivää samoissa vaatteissa ja naama rasvaisena ja tossut jalassa ja viltti niskassa ja ilme norsunvitulla ja muuta ihanaa.

Otin nyt ensimmäistä kertaa käyttöön nämä kengät <3 Jotka ostin jo helmikuussa, mutta en näyttänyt kellekään, ennen kuin tulisi kelit käyttää niitä. Suoraan YRU:lta tilasin. Näiden olisi nyt tarkoitus olla  vihdoin sellaiset kesäkengät, jotka kestävät enemmänkin kuin kolme kuukautta, ja joilla kehtaa seikkailla kilometritolkulla katuja, ja jotka silti näyttävät aina coolilta.  Sateenkaarinauhat löysin sopivasti kirpparilta silloin, kun olin juuri ostanut kengät ja mietin, että jotkin sievät nauhat niihin voisi hankkia. Ostin sellaista suihketta, jolla kengät päällystin, että hylkivät likaa ja vettä. Otin nauhat kyllä pois päällystyksen ajaksi, mutta sitten kun olin jo laittanut ne takaisin, suihkautin vielä vähän pariin kohtaan, ja nauhat ei kai tykänneet siitä mömmöstä, ja niistä jäi vähän väriä kenkiin. Aluksi ärsytti armottomasti, mutta pah, eihän se näy kun ne nauhat ovat siinä!






Piti ottaa kännykällä kaikki kuvat, kun kamera on äitillä. Ei edes värien muokkaaminen paljoa pelasta. Mutta onpahan kuvia.


Tilasin Etsystä tämmöisen feikkiseptumikorun. Olen halunnut lävistyksen tuohon jo vuosikausia, mutta on syitä, miksi en oikeastaan taida hankkia sitä. Esimerkiksi siksi, että olen räkänokka ja kuono vuotaa koko ajan, paitsi ehkä helteillä, ja lävistyksen kanssa se olisi hankalaa ja ällöä. Ja siksi, että minusta on vaikuttanut aina siltä, etteivät lävistykset parane minulla hyvin. Joten feikki menköön. Tämä etsykauppa ei kyllä myynyt mitään erityisen laadukkaita koruja, halpoja kylläkin. Ehkä jos innostun käyttämään tätä (ja sitä toista jonka tilasin samalla), hankin joskus jostain jonkun kunnollisen, jossa on vaikkapa oikeita kristalleja. Tämä kuvissa näkyvä on sitä punertavaa ruusukullan väriä, vaikka luulin tilanneeni hopeanvärisen, hups. Mutta oikeastaan se näyttääkin aika kivalta. Paitsi kuvissa se näyttää melko lailla hopeiselta.

Minulla kun tuota ylähuulta riittää, voisin ajatella hankkivani jonkun suuremman ja näyttävämmänkin korun, hyvin mahtuisi.







Kävin samalla reissulla myös seurakunnan kirpputorilla, ja sieltä löytyikin oikein kivoja jutskia! Jotenkin tuntuu, että kirppareilla on aina vain paitoja ja farkkuja, ja harvoin hyviä hameita, vielä harvemmin hyviä mekkoja. Mutta tänään löytyi pari kivaa liehuhelmaa. Mori keihin sopivaa.



Ja sitten sieltä postista tosiaan jäi mukaan tämmöinen lappunen.



Nyt ei harmita!



Jätän tähän vielä tämän koska ooh:





6 kommenttia:

  1. Ihanat kengät!! ja suloisesti tuunatut ;) <3
    tosi ikävää, että tietokoneesi on nyt kiukutellut :<
    mutta iso JEE toimivalle näytölle!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. JEEE vihdoin unelmakengät! Tai ainakin tämänhetkiset unelmakengät? :O

      Nyt on elektroniikkaongelmat toivon mukaan ohi <3

      Poista
  2. On kyllä kivat kengät! Ja mukavaa että kirppiskäynti oli tuottoisa! ^_^
    WGT QwQ

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeastaan täällä on niin hyviä kirppareita että harvoin joutuu lähtemään tyhjin käsin! Awsuuum!

      Toivottavasti tykkään valkoisesta vielä vuoden päästäkin... Että tulee kengille käyttöä :D

      Poista

Penni ajatuksistasi.