tiistai 9. elokuuta 2016

Under my spell

Ainiin, en ole muistanut kertoa Lumouksesta. Tai ylipäänsä en ole oikein kertonut blogissa oikein mistään viime aikoina.

No, tilasin Nellyltä terävät noitakengät Lumousta varten. Olivat sopivan suuressa halvennuksessa ja tykkään näistä kovastipaljon.






Ehdin käyttää kenkiä yhden päivän ajan ennen Tampereelle lähtöä. Sitten yöllä yritin epätoivoisesti pakata laukkua, asukriiseilin, etsin koko helvetin yön yhtä tiettyä mustaa hametta sitä löytämättä. Valvoin aamuviiteen asti, ja päivällä kahden aikaan lähti juna. Ja arvatkaa missä se hame lopulta oli, kun löysin sen kotiin palatessani... Makuuhuoneen lattialla likaisten sukkien alla :(

Lumoukseen matkasin velipojan kanssa, ei ollakaan koskaan ennen seikkailtu sen kanssa kahdestaan.


Meillä oli liput lauantaille, nähtiin kuusi bändiä: Masquerade, Virgin in Veil ja Cardinal Noire pikkuisessa Dog's Homessa, ja sitten Naevus, Two Witches ja Aesthetic Perfection illemmalla Tullikamarilla.




Tuona päivänä olikin juuri kauniin tuore haava leuassa, pari päivää aiemmin poistettiin siitä luomi, ja sitten yöllä unissani löin itseäni turpaan ja tikki repesi. Huppista.


Tykkäsin Two Witchesin keikasta eniten. Olin jostain syystä ihan mielissäni, lauloin mukana, tanssin antaumuksella. Jokin magia vain vei mukanaan.



Aesthetic Perfection oli myös kiva nähdä, se kun esiintyi myös WGT:ssä, mutten silloin siellä sitä mennyt katsomaan. Eivät kylläkään soittaneet lempikappalettani:



Näinpäs myös livenä ihanan Hukutetun Nuken, kauheasti siellä musiikin pauhussa ei jutskailla pystynyt, mutta tanssittiin ainakin. Ja J otti meistä salaa tämän pörröisen kuvan, kun istuttiin hetki levähtämässä, muuta yhteiskuvaa emme tajunneetkaan siellä ottaa.



Seuraavat kuvat eivät ole minun omiani, vaan kuvaaja oli Tomi Vitikainen.



Onneksi oli mukavat kengät jalassa, koska tanssin koko illan, ja sitten vielä käveltiin yöpaikkaan, koska busseja ei enää kulkenut. Hyvä ilta oli, minulla ainakin. J:stä en tiedä, se kun ei uskalla tanssia. Jalat olivat aika väsyneet, mutta eivät oikeastaan mitenkään paskana. Jee, hyvät tanssikengät.

Niin ja olihan lauantaina päivällä se Dark Market, käytiin katsomassa, mutta ei siellä ollut oikein mitään ostettavaa. Päädyin kumminkin tähän kaulakoruun sitten:



Sunnuntaina istuttiin pari tuntia Gothnicillä, mutta sitten ei jaksettu lähteä illalla End Klubille, vaikka oli tarkoitus. Nukuttiin päikkärit ja pelattiin lautapeliä J:n kamujen  kanssa sen sijaan. Maanantaina matkattiin takaisin pohjoisnavalle. Hyvä reissu! Ensi vuonna uudestaan, ja useammaksi päiväksi kenties.


4 kommenttia:

  1. Voi että, ei taidettu olla samaan aikaan Dark Marketissa.
    Lähtiessäni sieltä näin ainakin Hukutetun Nuken!

    Kaunis~

    VastaaPoista
  2. Hoho, öinen blogimaraton ja katselin et oletpa tutun näkönen, mutta lumous, sillä näkyypä tämäkin hyypiö olevan jopa yhdessä kuvassa taustalla :D Ihania pörröpäitä, salaa ihastelin jo lumouksessa.
    Myönnettäköön, nyt iski pienoinen kenkäkateus, harvemmin näkee noin kauniita matalia avokkaita.

    VastaaPoista
  3. Olipas nätit kengät! Ja tuo kaulakorukin on hyvin kaunis, ja ihana postaus, vaikuttaa että sinulla oli hyvin onnistunut reissu!

    VastaaPoista
  4. Örröpörrö <3
    Kävin myös Nellyssä stalkkaamassa noita kenkiä on ne niin hienot.. En ainakaan vielä ostanut mutta katsotaan.. 8D

    VastaaPoista

Penni ajatuksistasi.