Treat

Aamulla on lähtö Kemiin Kitaconiin. Tästä tulee toimintaviikonloppu. Nukuin jo hieman, kymmenestä yhteen, koska arvelin, että pitää yrittää nukkua kahdessa osassa, jos aikoo saada edes joitakin tunteja täyteen. Nyt valvon noin neljään, ja yritän uudestaan. Ennen seitsemää on kuitenkin herättävä.

Sunnuntaina meillä on pikkuinen Halloween-miitti parin tyypin kanssa, ja sinne saa sitten pukeutua uudestaan. Maanantaina, eli varsinaisena juhlapäivänä, meillä on jotain ohjelmaa täällä missä asun, tuolla kohtaamispaikalla.

Olen vihdoin viimeisen viikon aikana päässyt oikeasti siihen Halloween-tunnelmaan. Minua on hieman ahdistanut, kun ei ole tuntunut miltään. Mutta tulihan se sitten kun vähän pakotti! Olen leiponut, pukeutunut, askarrellut, koristellut.

Tämä päärusetti ja kurpitsarintakoru, sekä rannekoru ovat viimeaikaisia tekosiani.

Rusetti pysyy paremmin paikallaan, kun kulmiin laittaa nuo pikkurusetit. Onneksi minulta löytyi sellaiset oranssinakin.

Torstaina oli joku sadonkorjuupäivällinen perheen kanssa. Siis emon ja veljen, ja molempien kumppaneiden kanssa. Ajelimme emon miesystävän luo, siellä syötiin savusiikaa, poronkäristystä, mätiä (joka on lempiherkkuani), ja kurpitsakakkua. Muunmuassa. Oli ihan hemmetin hyvät muonat, ja vaikka oli vähän ähky, ei tullut paha olo, kun ei ollut mitenkään rasvaista. Nyt jo haikailen sen poronkäristyksen perään. Oli ihan mukavaa vaihtelua hirvikäristykselle, ja taatusti parasta poronkäristystä, jota olen ikinä syönyt.

Halusin laittaa joustavat vaatteet syöminkejä varten, mutta silti teki mieli näyttää sievältä. Kenties noitamaiselta?

Vaikka tuo liivijuttu joustaakin, piti se silti avata sulattelun ajaksi.


Viime yönä otinkin videoa, joten tässä vielä sekin.

En ole vielä löytänyt uutta kämppää. Aina joku on ehtinyt viedä asunnon ennen minua. Viimeksi kävi niin, että juuri se suuri, mutta edullinen rivitalokaksio, jonka olisin halunnut, meni sivu suun koska sähköposti meni hotmaililla automaattisesti roskapostiin jostain syystä, enkä ehtinyt nähdä sitä ennen asuntonäyttöä! Arrr kuinka vituttaa. Lähetin silti vastauksen, jossa ilmaisin kiinnostukseni, mutta joku muu oli jo ehtinyt. Siellä olisi ollut kisulla tilaa juosta, ja minulla askarrella. Vaan kun ei.

Olen kuitenkin silmä tarkkana nyt erityisesti yksityisten vuokraamien asuntojen kanssa, ja eiköhän tästä kohta ala jotain löytyä.


Jaan varmaankin sitten Halloweenin jälkeen kuvia asuistani! Joten hyvää Samhainia, Kekriä, ja Halloweenia ihkuisat lukijani!

Spoopalicious

Yritän taas korjata vähän unirytmiä. En tykkää herätä kolmelta iltapäivällä. Jos sen saisi siirrettyä edes kahteentoista, mieluummin yhteentoista tai jopa kymmeneen edes vähäksi aikaa, olisin ihan tyytyväinen. Nyt olen siis menossa nukkumaan. Tulin kumminkin jakamaan nämä kuvat koska viikon päästä on halloween ja olen pukeutunut spookysti viime aikoina. Se on tärkeää. En kylläkään saa aina kuvia asuistani, koska on taas pimeä vuodenaika. Mutta ainahan voi käyttää salamaa, kun olen kerran muutenkin niin trash.

Time is my disguise

On yö ja olin menossa nukkumaan mutta sitten jokin aiheutti taas sellaisen yöllisen ahdistuksen ja nyt on pakko keksiä jotain tekemistä, etten keskity siihen, joten yritän tässä hikoavin ja vapisevin käsin kirjoittaa blogiin? Ok? Ok.

Tällä kertaa on kuviakin. Jostain viime viikolta. Niin joo, keskiviikkona taisi olla se päivä kun käytiin tämän mestan asukkaiden ja ohjaajien kanssa syömässä. On ihan kiva saada ilmaista ruokaa.

Söin hampparin punajuurella ja vuohenjuustolla, sepä oli uusi makuelämys. Ei tule syötyä hamppareita mitenkään usein. En käy pikaruokaloissa, paitsi Subissa. Taisin käydä tänä vuonna tai ehkä viime syksynä Scanissa. Ok jo riitti hamppareista puhe.

Tarinan juju oli nyt siinä, että oli kovin mukava taas pitkästä aikaa pukeutua nätisti ja meikatakin, sitten kun vielä innostuin mustasta sametistakin, niin oli oikein sievä olo. Samettipöksyt, samettimekko, samettitakki. Ja korkokengät. Niitäkin käytän nykyään niin kovin harvoin, mikä on sääli, koska nykyään sitten tulee jo tällaisista melko vaatimattomista koroista päkiät helläksi. Toisin oli ennen. Nykyään kaipaan liikaa mukavuutta tyylikkyyden kustannuksella. Se on vähän sääli, koska tyylikkyys on vain niin hauskaa.

En ehtinyt ottaa kuvia ennen syömään lähtöä, ja kotiin tullessa oli jo vähän hämärää. Tuli rakeisia kuvia, mutta oli silti pakko ottaa.

Tukka oli jo ehtinyt mennä sekaisin tuulessa.

Oli samanlainen omituinen yöahdistus silloin, kun kuvasin edellisessä postauksessa näkyvän videon. Yh. Tosin silloin se johtui kokiksesta.

Riesa kuorsaa. Kävin emon kanssa viikonloppuna Oulussa yhden yön reissulla. Oltiin tyyppien luona ja jutskailtiin ja tehtiin lohta ja käytiin suurensuurella kirpputorilla, oli hyvä. Sen jälkeen olenkin tarvinnut kahden päivän levon, jotta taas jaksaa mitään. Onneksi tiistai on käsityöryhmä-päivä, niin tulee edes jotain järkevää tekemistä nyt. Valitan vielä kerran siitä kun se saakelin puutyöryhmä ei alkanutkaan tänä syksynä ja sitä odotin niin kovasti arrrggghhh.

Silloin kun saan olla omassa kuplassani ja mietiskellä omia juttujani ja puuhailla omia hommiani, tulee aina sellainen olo, että eihän tämä elämä nyt niin kamalaa olekaan, miksi aina tuntuu kamalalta, eihän tässä nyt mitään kovin ihmeellistä ole. Mutta se tunee menee äkkiä ohi. Heti kun joku tulee vikisemään asioista mitä minun pitäisi tehdä tai millainen minun pitäisi olla, muistan hyvin nopeasti, miksi yleisesti ottaen kaikki on kamalaa. Niin mukamas hyväntahtoisesti yritetään tyrkkiä kohti jotain ?! normaalia ?! elämää tai emmietiiä?! Ja hymyillään maireasti ja paheksutaan hiljaa. Luulen, että se paine tulee oikeasti enemmän minusta itsestäni kuin muista, mutta on hauskempi syyttää muita.


Heti kun olen omassa kuplassani ja minulla on täysi lupa olla oma itseni, siis annan itse itselleni sen luvan, enkä pelkää ulkopuolisten reaktioita, tuo taakka harteilta nousee hetkeksi, ja näen ikkunasta ulos uusin, kirkkain silmin. Voisipa se kestää kauemmin kuin muutaman minuutin tai korkeintaan muutaman tunnin kerrallaan. Huoh.

Muistan elävästi sellaisia hetkiä sieltä täältä.

-Illalla Onnibussissa matkalla Oulusta Rovaniemelle, kuulokkeet korvilla, säkkipimeä syksy-yö ulkona. Hetkellinen kirkkauden kupla.
- Kävelyllä talvipäivänä, aurinko laskee jo aikaisin iltapäivällä, pelloilla lumi värjäytyy ensin oranssiksi ja sitten siniseksi, lopulta mustaksi. Näen niin pitkälle. Hengitän niin vapaasti. Kirkkaus, mielen valo syttyy, se palaa niin kirkkaasti, että olen varma. Autuas varmuus paistaa ylleni, tieto, rohkeus, ja sitten se onkin jo ohi.
- Löhöilen kaikessa rauhassa iltasella lukemassa kirjaa sängyssä. Yhtäkkiä lasken kirjan ja tuijotan tyhjyyteen. Kirkkaus. Se ilmestyi jostain, ja melkein naurattaa. Kaikki on juuri niinkuin pitääkin, rauha, tieto, varmuus. Aamulla herätessä elämä on yhtä sumeaa kuin ennenkin.

Yritän kovasti muistella, löytyisikö lähimenneisyydestä noita kirkkauden hetkiä enemmän. Mutta en löydä niitä. Ehkä ne unohtuvat, tai ehkä ne ovat jo kuollemassa.




Kadotin ajatukseni yhtäkkiä tyystin. Tuijotin fbssä hetken erään Donaldin naamaa, eikä kyse ole nyt ankasta, ja aivoistani pakeni pyhä henki. Mutta ainakin tämä yhtäkkinen tyhjentyminen näköjään vei mukanaan myös sen ahdistuneen levottomuuden. Jee.


Olisipa joskus voimia pukeutua lolitaan. Instagram mainostaa minulle nyt tuotetta jota katsoin viisi minuuttia sitten tietokoneella Redbubblessa. Sattumaa? I think not. Saakelin vakoilijat. Lokakuussa on aina hyvä tilata piilareita Pinkyparadisesta, koska internetfeimeiltä tyypeiltä saa sinne aina -50% alennuskoodeja. Esim kazlovesbats50 ja itsblackfriday50 ovat tänä vuonna koodeja sinne. Tilasin eilen neljä paria. Aika monet hienot olivat jo loppuunmyytyjä - erityisesti minun vahvuuksillani - mutta onneksi siellä riittää valikoimaa. En tilannut piilareita mitenkään erityisesti halloweenia ajatellen, joten ei edes haittaa, jos eivät ehdi ennen kuun loppua tänne. Säästän joka tapauksessa ainakin kahdet avaamattomina aluksi. En ole pitänyt värillisiä piilareita aikoihin, ja silmäni olivat niille kyllä aika herkät, mutta voi niitä joskus käyttää. Ja niihin kyllä tottuukin, jos käyttää useammin. Ja postikulutkin ovat oikein kohtuulliset tuolla. Vinkki nyt kaikille jotka tahtovat piilareita.

Nyt vain selitän ja selitän.

I'm outta here.

Blörp

Joo olen innostunut videoista nyt. Ei voi mitään. Pakko kuvata kaikkea pöljää.

Tänä yönä se ainakin auttoi ahdistukseen ja levottomuuteen ja kamalaan oloon kun sain värkätä jotain, joten ei se ihan hukkaan mennyt. Aikaansaamani video on kyllä sitten sen näköinenkin että eh... Piti leikata pois kaikkia ihan älyttömiä päättömiä liian pitkiä selityksiä yhteensä noin kaksikymmentä minuuttia, ja sittenhän siitä tulikin melko kohtuullisen mittainen!

Nyt olo onkin jo ihan hyvä. Pitäisi ehkä jopa nukkua. Olisi hommia maanantaiksi. Pitää soittaa kahteen puhelinnumeroon ja kysyä asunnoista, hyi. Soittaa. Hyi. Toivottavasti saisin jomman kumman niistä, ehkä sen halvemman. Toivontoivontoivon.



Jostain syystä valotus on alussa ihan keltainen, mutta paranee sitten. Sellaista se on kun yöllä kuvaa.

Oli niin kamala loppuviikko, että piti keksiä sunnuntain ratoksi jotain tekemistä, kun vihdoin tuntui siltä, että jaksaa. Kävin vihdoin  ja viimein suihkussa, ja sitten päätin lähteä kävellen Prismaan, tulee vähän pitempi lenkki. Kiertelin siellä puolitoista tuntia, hypistelin leluja ja askartelutarvikkeita ja sensellaista. Kaupungissa ollessa on vaikea jotenkin vain lähteä päämäärättömästi kävelylle. Mieluummin lähden käymään jossain. Oli myös mukava pukea puhtaat, sievät vaatteet päälle, ja pitkästä aikaa peruukki, pari pientä rusettia, koruja. En jaksanut meikata, kulmakarvat vain tein, mutta oli silti ihan sievä olo. Mieleni teki instagrammata kaikkea mitä näin ulkona, koska oli niin hieno päivä, mutta sanoin itselleni, että kamoon ei kaikkea aina tarvi instagrammata. Ei aina tarvitse ottaa kuvia omasta naamasta tai auringonpaisteesta tai keltaisista lehdistä. On ihan ok joskus vain kävellä rauhassa.


Oli taas ajatus siitä että pitäisi kirjoittaa jotain enemmänkin.

En ole saanut vastattua kommentteihin taas kuukauteen. Eilen avasin jo jonkun vanhan postauksen kommentit ja yritin vastata, mutta ei onnistunut. Se oli välilehdessä auki tuntikausia, ja sitten suljin sen vähin äänin. En ymmärrä mikä siinä on muka niin vaikeaa.




Ärsyttää kun se puutyökurssi ei nyt syksyllä enää alkanutkaan. En ehtinyt keväällä saada nukketaloani valmiiksi, vein sen iskälään. Ajattelin, että ehkä pystyn siellä tekemään sen loppuun. Toiveajattelua. En ole koskaan pystynyt työskentelemään iskän verstaalla, en vain jostain syystä halua olla siellä. Ehkä jos saisin sen homman oikeasti käyntiin, olo helpottuisi, mutta aloittaminen ja sinne meneminen on vain niin hankalaa. Tahtoisin jo näperrellä nukkekotiin kalusteita ja koristeita ja verhoja ja astioita ja herkkuja... Mutta kun katto ja sisäseinät eivät ole edes vielä paikoillaan. Kaikki on rempallaan.

Toivon, että puutyökurssi alkaisi taas kevättalvella. Veisin työn sinne takaisin, niin tulisi sitten tehtyä.

Ajattelin tilata ison kasan sellaisia "jäätelötikkuja" ebaysta, niitä joita käytetään askarteluun. Niistä tekisin ulkolaudoituksen. Sisälle minulla olisi jo tapetteja valmiina, muutama huonekalukin, kirpputoreilta toisinaan löytyy kivoja. Jotain pientä, kaikenlaista. Olen unelmoinut nukketalon tekemisestä jo niin monta vuotta, ja nyt on ankeaa, kun ei meinaa tulla valmista.