Time is my disguise

On yö ja olin menossa nukkumaan mutta sitten jokin aiheutti taas sellaisen yöllisen ahdistuksen ja nyt on pakko keksiä jotain tekemistä, etten keskity siihen, joten yritän tässä hikoavin ja vapisevin käsin kirjoittaa blogiin? Ok? Ok.

Tällä kertaa on kuviakin. Jostain viime viikolta. Niin joo, keskiviikkona taisi olla se päivä kun käytiin tämän mestan asukkaiden ja ohjaajien kanssa syömässä. On ihan kiva saada ilmaista ruokaa.

Söin hampparin punajuurella ja vuohenjuustolla, sepä oli uusi makuelämys. Ei tule syötyä hamppareita mitenkään usein. En käy pikaruokaloissa, paitsi Subissa. Taisin käydä tänä vuonna tai ehkä viime syksynä Scanissa. Ok jo riitti hamppareista puhe.

Tarinan juju oli nyt siinä, että oli kovin mukava taas pitkästä aikaa pukeutua nätisti ja meikatakin, sitten kun vielä innostuin mustasta sametistakin, niin oli oikein sievä olo. Samettipöksyt, samettimekko, samettitakki. Ja korkokengät. Niitäkin käytän nykyään niin kovin harvoin, mikä on sääli, koska nykyään sitten tulee jo tällaisista melko vaatimattomista koroista päkiät helläksi. Toisin oli ennen. Nykyään kaipaan liikaa mukavuutta tyylikkyyden kustannuksella. Se on vähän sääli, koska tyylikkyys on vain niin hauskaa.

En ehtinyt ottaa kuvia ennen syömään lähtöä, ja kotiin tullessa oli jo vähän hämärää. Tuli rakeisia kuvia, mutta oli silti pakko ottaa.

Tukka oli jo ehtinyt mennä sekaisin tuulessa.

Oli samanlainen omituinen yöahdistus silloin, kun kuvasin edellisessä postauksessa näkyvän videon. Yh. Tosin silloin se johtui kokiksesta.

Riesa kuorsaa. Kävin emon kanssa viikonloppuna Oulussa yhden yön reissulla. Oltiin tyyppien luona ja jutskailtiin ja tehtiin lohta ja käytiin suurensuurella kirpputorilla, oli hyvä. Sen jälkeen olenkin tarvinnut kahden päivän levon, jotta taas jaksaa mitään. Onneksi tiistai on käsityöryhmä-päivä, niin tulee edes jotain järkevää tekemistä nyt. Valitan vielä kerran siitä kun se saakelin puutyöryhmä ei alkanutkaan tänä syksynä ja sitä odotin niin kovasti arrrggghhh.

Silloin kun saan olla omassa kuplassani ja mietiskellä omia juttujani ja puuhailla omia hommiani, tulee aina sellainen olo, että eihän tämä elämä nyt niin kamalaa olekaan, miksi aina tuntuu kamalalta, eihän tässä nyt mitään kovin ihmeellistä ole. Mutta se tunee menee äkkiä ohi. Heti kun joku tulee vikisemään asioista mitä minun pitäisi tehdä tai millainen minun pitäisi olla, muistan hyvin nopeasti, miksi yleisesti ottaen kaikki on kamalaa. Niin mukamas hyväntahtoisesti yritetään tyrkkiä kohti jotain ?! normaalia ?! elämää tai emmietiiä?! Ja hymyillään maireasti ja paheksutaan hiljaa. Luulen, että se paine tulee oikeasti enemmän minusta itsestäni kuin muista, mutta on hauskempi syyttää muita.


Heti kun olen omassa kuplassani ja minulla on täysi lupa olla oma itseni, siis annan itse itselleni sen luvan, enkä pelkää ulkopuolisten reaktioita, tuo taakka harteilta nousee hetkeksi, ja näen ikkunasta ulos uusin, kirkkain silmin. Voisipa se kestää kauemmin kuin muutaman minuutin tai korkeintaan muutaman tunnin kerrallaan. Huoh.

Muistan elävästi sellaisia hetkiä sieltä täältä.

-Illalla Onnibussissa matkalla Oulusta Rovaniemelle, kuulokkeet korvilla, säkkipimeä syksy-yö ulkona. Hetkellinen kirkkauden kupla.
- Kävelyllä talvipäivänä, aurinko laskee jo aikaisin iltapäivällä, pelloilla lumi värjäytyy ensin oranssiksi ja sitten siniseksi, lopulta mustaksi. Näen niin pitkälle. Hengitän niin vapaasti. Kirkkaus, mielen valo syttyy, se palaa niin kirkkaasti, että olen varma. Autuas varmuus paistaa ylleni, tieto, rohkeus, ja sitten se onkin jo ohi.
- Löhöilen kaikessa rauhassa iltasella lukemassa kirjaa sängyssä. Yhtäkkiä lasken kirjan ja tuijotan tyhjyyteen. Kirkkaus. Se ilmestyi jostain, ja melkein naurattaa. Kaikki on juuri niinkuin pitääkin, rauha, tieto, varmuus. Aamulla herätessä elämä on yhtä sumeaa kuin ennenkin.

Yritän kovasti muistella, löytyisikö lähimenneisyydestä noita kirkkauden hetkiä enemmän. Mutta en löydä niitä. Ehkä ne unohtuvat, tai ehkä ne ovat jo kuollemassa.




Kadotin ajatukseni yhtäkkiä tyystin. Tuijotin fbssä hetken erään Donaldin naamaa, eikä kyse ole nyt ankasta, ja aivoistani pakeni pyhä henki. Mutta ainakin tämä yhtäkkinen tyhjentyminen näköjään vei mukanaan myös sen ahdistuneen levottomuuden. Jee.


Olisipa joskus voimia pukeutua lolitaan. Instagram mainostaa minulle nyt tuotetta jota katsoin viisi minuuttia sitten tietokoneella Redbubblessa. Sattumaa? I think not. Saakelin vakoilijat. Lokakuussa on aina hyvä tilata piilareita Pinkyparadisesta, koska internetfeimeiltä tyypeiltä saa sinne aina -50% alennuskoodeja. Esim kazlovesbats50 ja itsblackfriday50 ovat tänä vuonna koodeja sinne. Tilasin eilen neljä paria. Aika monet hienot olivat jo loppuunmyytyjä - erityisesti minun vahvuuksillani - mutta onneksi siellä riittää valikoimaa. En tilannut piilareita mitenkään erityisesti halloweenia ajatellen, joten ei edes haittaa, jos eivät ehdi ennen kuun loppua tänne. Säästän joka tapauksessa ainakin kahdet avaamattomina aluksi. En ole pitänyt värillisiä piilareita aikoihin, ja silmäni olivat niille kyllä aika herkät, mutta voi niitä joskus käyttää. Ja niihin kyllä tottuukin, jos käyttää useammin. Ja postikulutkin ovat oikein kohtuulliset tuolla. Vinkki nyt kaikille jotka tahtovat piilareita.

Nyt vain selitän ja selitän.

I'm outta here.