Höööönnngääääääh

Tiedättekö sen tunteen, kun on verensokeri todella matalalla, eikä pysty oikeasti tekemään yhtään mitään? Pelkkä seisominenkin tuntuu pahalta, lihaksia pakottaa yhden kupin tiskaaminen, sen sellaista. Olen tainnut alkaa taas syömään vähän huonommin. En enää kuitenkaan laihtuakseni, mutta en oikeastaan tiedä miksi. Laiskuuttani? Tai kaamosväsymyksen takia? Tuntuu, etten ole pitkiin aikoihin jaksanut oikein panostaa ruokaan, olen tainnut syödä paljon valmiita soijanugetteja ja thaikuutioita ja äitin tykönä ja kaikenlaista lusmuilua. Nytkin kun äsken tajusin, etten ole syönyt tänään muuta kuin vanukkaan, iskin vain uuniin valkosipulivoipatongin. Kauhean ravitsevaa ja monipuolista ja ruokaisaa. Haluan kirjoittaa postauksen lempileffoistani. Olenkohan kirjoittanut sellaista ennen?

Ainakin olen nukkunut hyvin koko viikon! Paitsi tiistaina kävi kämmi ja nukuin liikaa enkä päässyt kuntoutukseen. Muuten olen herännyt oikein reippaasti, mennyt nukkumaan aikaisin, ja jopa perjantaina pääsin hienosti ylös, vaikka piti herätä jo puoli kahdeksalta. Näin se on helppoa kun on vähän uutta motivaatiota...

Olen myös lukenut harvinaisen ahkerasti, oikeastaan joka päivä on kirja kulkenut mukana, kun kerrankin on harvinaisen koukuttava sellainen! Luotin elinalicen kirjavinkkeihin, ja lainasin Ernest Clinen Ready Player One. Hyvä päätös. Siitä opuksesta löytyy kaikkea, varsinkin kun olen varsin innoissani 80-luvusta noin niinkuin muutenkin. En ole meganörtti, mutta sitä pientä uinuvaa sisäistä mininörttiäni kuitenkin lämmittää lukea kerrankin jotain vähän... hmm... erilaista. 5/5 would recommend.

Pidin patonkitauon ja nyt on masu ihan liian täynnä. Kyllä elämä on rankkaa.

Juurikasvun vaalennus eilen äitin kanssa, pelletukka.
Pyöreät silmät O.O

Erittäin upea välivaihe.

Tämän illan projekti, sinistä ja turkoosia taas.

Jipii!

Nyt kello on vaikka kuinka paljon, aika mennä taas nukkumaan. Täytyy kai keksiä huomenna jotain tekemistä, ettei tule yhtä tylsä päivä kuin tänään.

Kuten voitte todeta, olen lisännyt blogiin tagit. Kulutin tänään aivan liian kauan aikaa mokomaan hommaan, kun lisäsin melkein kaikkiin vanhoihin postauksiin tagit. Toivottavasti arvostatte vaivannäköäni nyt.

Little black riding hood

Tänään olin Nazgul. Ikivanha musta kaapu, jonka mummo joskus ompeli A:lle larppausta varten. Pidän sitä tallessa, se on oikein kätsy toisinaan. Esimerkiksi tänään kun oli tarve piilotella hupun alla, ja ehkä vähän säikytellä ihmisiä. Molemmissa onnistuin melko hyvin. Päivä itsessään oli ihan hyvä, vaikka vaikutinkin ehkä masentuneelta huppuni varjoissa, ainakin jotain sellaista kommenttiakin sain. Väsytti vain. Mutta toisaalta oli ihan pikkuisen jännittävääkin.

Pöö

Kyllä, olen kulkenut julkisella paikalla ankeuttajan/viikatemiehen/sormusaaveen näköisenä ihan tavallisena torstaina. Suosittelen.

Odotan jo ihan innoissani, että pääsen ihan kohta sänkyyn peiton alle lukemaan ja sitten nukkumaan. Vihdoinkin! Vilkuilin jo viideltä kelloa ja ähkäisin, vielä niiiin monta tuntia ennen kuin on lupa nukkua. Tällä kertaa olen menossa kuntoutukseen perjantainakin, vaikka yleensä en.

It was glamour

Tänään - tai siis eilen - on tullut kuluneeksi 14 vuotta siitä, kun veli otti oman henkensä. Uskomatonta, kuinka siitä voi olla jo niin monta vuotta. Reippaasti yli puolet elämästäni. Kuuntelin illalla äitin luona kun äiti ja J muistelivat, millainen A oli ollut lapsena. Kateuden pisto. Miksen minä saa muistaa niin selvästi, millainen hän oli. Muistan lähinnä A:n viimeiset vuodet, ja niissä on paljon kurjaa muistettavaa. Melkein tuntuu siltä, kuin se koko ihminen lipsuisi minulta pois, vuosien vieriessä ja muistojen haaletessa, siitä on jo 14 vuotta...

Aina voin kuitenkin lukea A:n kirjoituksia, katsella kuvia ja esineitä, kuunnella musiikkia, niitä ei minulta voi kukaan ottaa pois. Eikä sitä unta jonka näin viime vuonna. Se on minun ja vain minun.

Voin minä postata asukuviakin. Käytiin äitin kanssa kirpparilla, löysin harmaan mekon ja pikkuisen lepakkopehmon ja samettipussukan tarot-korteilleni.

Nukkumaan olisi taas kerran mentävä. Piru kun joka ainoa yö pitäisi nukkua! Kuka hullu nyt sellaista jaksaa. Kaipa se tästä täytyy raahustaa sänkyä kohti.

Fairyland

Olen selvästi enemmän tummiin väreihin ja synkkyyteen ja teatraalisuuteen taipuva, siitä ei ole epäilystäkään. Siltikin toisinaan - yleensä katsottuani liikaa Peachien videoita yhden yön aikana - saan mielihalun kaivaa kaapistani sen yhden surullisenkuuluisan vaaleanpunaisen Bodylinen mekkoni, joka minun on pitänyt myydä pois jo kai kolme vuotta. En oikeasti koskaan käytä sitä. Vain sellaisina tietynlaisina aamuyön merkillisinä tunteina, kun kaikki vaikuttaa erilaiselta kuin normaalisti, sen kiskon taas päälleni. Saan leikkiä prinsessaa hetken aikaa, mutta parin tunnin päästä tahdon asun jo pois. En koskaan enää lähtisi ulos ja viettäisi koko päivää tämän näköisenä, se ei vain tunnu hyvältä eikä omalta.

Jokin siinä silti viehättää edelleenkin joskus. Lukija saa ihan itse psykoanalysoida jotain lapsuuteen haikailemista ja viattomuuden, parempien aikojen etsimistä ja lapsuuden traumoja ja fetissejä ja jonkin henkisen aukon täyttämistä tai mitä ikinä tahdotkaan, aivan vapaasti. Minä en jaksa.

Ottaen huomioon normaalin tyylini, minulla on suorastaan hälyttävän paljon söpöisiä pastellisia vaatteita, joita käytän hyvin hyvin harvoin. Miksi? Mikä niissä vetää puoleensa kirppareilla ja kaupoissa?

Siinä esimerkkinä muutama lempparini.

Toisaalta saan toteuttaa tätä sokerista, kimaltelevaa ja höpsöä puoltani muissa asioissa kuin pukeutumisessani. Kyllähän te minun ponikokoelmani ja pehmoleluni ja sensellaiset tiedätte. Mutta yhä edelleen, vaikka olen yrittänyt käsitellä ja sulauttaa keijufantasiamaailmaani siihen toiseen maailmaan, olen aivan pallo hukassa. Ärsyttävää.

Ja tässä tuli myöskin yksi niistä syistä, miksen ikinä kutsuisi itseäni gootiksi.

Tämän sekavan postauksen sai jälleen kerran aikaan nukkumattomuus. Ei mennyt ihan niinkuin piti tämäkään yö.

But what does it mean?!

Tänään mieleni teki pukeutua lolitaan, mutta koska en ole ollut aivan täysissä ruumiin ja sielun voimissa, päätin kokeilla jotain, mitä en ole koskaan juurikaan harrastanut: Sänkykoordinaatiota! Saatte samalla ihailla pehmolelujani. Varsinkin kettuja täytyy ihailla.

Kylläpäs tuli taas klassinen asu, vaikka tarkoituksenani oli alun perin saada aikaan jotain enemmän gothic-tyyppistä. Näin käy aika usein. Taidan tarvita synkemmänlaisen mustan mekon.

Punainen paita on itse asiassa mekko, on se varmaan nähty täällä ennekin joskus. Samettinen puolibonnet on melko uusi, en ole ehtinyt käyttää sitä vielä kertaakaan, ja veska on viime viikon löytöni kirpparilta. Se on mielestäni hirmu kaunis, olisi voinut ottaa vielä lähikuvan sen erikoisen sievästä kiinnityssysteemistä.

Outoa, että viime aikoina tuollainen tumma punainen on alkanut jossain määrin miellyttää minua, koska punainen on aina ollut ehdoton inhokkivärini heti ruskean jälkeen. Ei sellainen kirkas oranssinpunainen kyllä vieläkään viehätä. Minua ärsyttää jopa sana "punainen" jotenkin kummallisesti.

Bonnet sopii mainiosti myös Harmony Bearille. Valitsin juuri tämän nallukan mallaamaan sitä, koska tällä on jostain syystä suurin pää.

Saa nähdä, koska saan aikaiseksi todella pukeutua tähän asuun. Pidän siitä kyllä.

Minulle selvisi tässä, että on olemassa myös Halinalle nimeltä Amigo Bear, joka puhuu espanjaa. Olisin kuvitellut sille viikset, mutta pettymyksekseni se näyttääkin ihan tavalliselta. Viiksekäs nalle olisi ollut niiiin cool! Ennakkoluuloja much? Kaikki amigot ovat viiksekkäitä?

Nyt päässäni pyörii melko Halinalleihin sopimaton laulu...

Minkähän kauhuleffan tänään katsoisin?

Trust me

Taas äitin ottamia kuvia. Pitkästä aikaa peruukki käytössä, ja voi kun se on kauniin hunajaisen värinen. Vaikka tietysti kiiltää ikävästi salamakuvissa.

Pitäisi melkein vissin kirjoittaa tähän myös jotain. Minulla oli idea jonkinlaiseen mielipidepostaukseen, mutta unohdin jo aikoja sitten, mitä muka olin siihen kirjoittamassa. Olisi myös tarkoitus tehdä postaus musiikista, ja mikähän se yksi tekemättä jäänyt idea olikaan... En muista.

Viime yönä makasin sängyssä enkä saanut unta ja olin ihan varma että nenääni haisee sipuli, ja yritin nuuhkia läpi peiton ja tyynyn ja kissan ja pehmolelut ja itseni, enkä löytänyt mystistä sipulinhajun lähdettä. Hajuharhoja.

Olen katsellut mielenkiintoisia kauhuleffoja ja saanut yliannostuksen suklaata ja namusia, aiheuttaen kipua masun tienoilla ja kadotetun teini-iän jälleenpuhkeamista kasvoilla. Onneksi halloween on vain kerran vuodessa. Harmi kyllä niitä namusia on yhä jäljellä. Taidan pitää tauon ja viedä ne jemmaan muutamaksi viikoksi... päiväksi... tunniksi...

Näin unta eräästä entisestä koulukaverista, sellaisesta joka oli aika hyväkin kaverini peruskoulussa, ja unessa hänellä oli todella huono olla. Nyt olen hieman huolestunut, mutten uskalla lähestyä häntä, en tiedä miten sanoa "hei näin unta jossa olit surkeana, onko kaikki ok?" En ole jutellut koko tyypin kanssa vuosiin, eikä sekään uni silloin kerran toteutunut jossa rintasyöpää sairastanut sukulaisrouva hiipui pois, vaan hän lopulta tervehtyi hienosti. Eiväthän unet tarkoita sitä, että niissä piilee totuus. Muttakun toisinaan olen ihan varma, että niissä piilee. Tai aika useinkin.

Otin kaikki halloween-koristeet pois melkein heti marraskuun ensimmäisinä päivinä, ja aloin haaveilla joululeipomuksista. Ei todellakaan ole liian aikaista! Painukoot hiiteen kaikki joiden elämää häiritsee marraskuinen jouluihkutus!

JAAANIIIIIN JOOOULU JOOOOUTUIIII JOOTAAAS POOOHJOOLAAAN JOOULUJOOOUTUUI JOO RIIINTOOIHINKIIIIIN...

Hear me roar

Ei se eilinen baarireissu sitten ollutkaan mikään menestys. Tai miten sen nyt ottaa! Matkalla keskustaan toveri tekstasi, että sinne on sitten pitkä jono. Tässä vaiheessa tajusin, että joo siellähän saattaa tosiaan olla vähän porukkaa tänään. Paineilin koko loppumatkan. Kääntyessäni kadunkulmasta ja nähdessäni sen jonon, päätös oli välittömästi selvä: minähän en tuonne mene! Eieieeiieieieieiei! Ahdistaaaaa! Joten kävelin tyynenrauhallisesti pois ja soitin veljelle "yhyy saako tulla sinne yöksi" ja sitten J:n kanssa katsottiin Food Inc. ja nukuin sohvalla. Hyvä ilta.

Mutta tänä vuonna oli kyllä jo lähellä että olisin lähtenyt jonnekin juhlimaan halloweenia! Huhhuh, lähempänä kuin koskaan...

Minun oli luonnollisesti tarkoitus olla ihmissusi. Kuinka en ollut keksinyt tätä aikaisemmin?!

Melkein niinkuin olisi mennyt hukkaan työläs meikki ja tekokynnet, sekä tekemäni korvat ja häntä. Vaan ei kuitenkaan! Värkkääminen itsessäänkin oli jo hauskaa. Ensi  vuonna uusi yritys.

Tänään äitillä oli kekriateria ja käytiin syömässä siellä. Siinäkin oli jo ihan hyvästi juhlimista.