Voisinpa kirjoittaa otsikoksi melodian joka pyörii päässä

Patterit tohottaa täysillä, mutta istun koneella kahteen peittoon kääriytyneenä - toinen alavartalolla ja toinen hartioilla - palelen, sormet ihan jäässä, ja kun laitan kynsikkäät käteen, on minuutin päästä kämmenet ihan hiessä. Olo ei ole varsinaisesti kipeäkään, mutta voiko täällä muka oikeasti olla näin kylmä?

Tietokonetuoli hajosi muutama päivä sitten. Se oli alkanut narista omituisesti ja äänekkäästi jo monta viikkoa aikaisemmin, ja sitten yhtäkkiä se vain tuli murtumispisteeseensä ja lensin komeasti selälleni lattialle. Roskiin meni. Nyt istun älyttömän epämukavalla muovituolilla, jonka reunat painavat jos yritän olla jalat ristissä, kuten yleensä istun.

Äiti kuitenkin tilasi minulle HobbyHallista lipaston, se tuodaan kotiovelle, laitan sen keittiöön. Saan varmaan kaikki liinavaatteet sinne. Tällä hetkellä suurin osa niistä hengaa jätesäkissä...



Hmm valvoin koko viime yön, aamukymmeneen saakka, sitten nukuin kolme tuntia. En taaskaan tiedä, miksi valvoin. Muistan kuitenkin, että katselin aamusella kuuden ja kahdeksan välillä niin onnessani Princess  Peachien videoita, kuten teen varmaan joka ainoa kerta, kun valvon koko yön. Peachie on vain juuri sellainen persoona, jota tarvitsee siinä mielentilassa. Siitä tulee niin hyvä mieli, että itkettää.

En jaksanut eilen värjätä tukkaa, ja nyt kyllä tekisi kovasti mieli kuumaan suihkuun, kun pitäähän tukka kuitenkin pestä ennen shokkivärin laittoa, mutta hyrr en tahdo lähteä täältä peittojen alta, ja mietin jo valmiiksi sitäkin kuinka helvetisti paleltaa tulla suihkusta pois. On se rankkaa. Tulee sellaisia vilunväreitäkin välillä. Ehkä se johtuu vain univelasta. Tosin sama homma oli eilenkin.


Huomenna pitäisi jaksaa ja muistaa mennä lääkärille kahdeksitoista. On tosi tärkeää, että pääsen sinne, jotta voin jutella siitä endometrioosihommasta. Pelottaa kuitenkin, kun en tiedä, millaisiin tutkimuksiin voin joutua. Luulen, että ultraääneen ehkä, mutta se on kaikkein vähiten pelottava vaihtoehto. Ja sekin jännittää, kun tosiaan vaikuttaa siltä, että hormonaalinen ehkäisy oireiden hoitoon ei tule kysymykseen, koska saan niistä niin voimakkaita sivuoireita. Ehkäpä minun täytyy alkaa syömään keltarauhashormonia. Hormonit kuitenkin ovat tärkeitä, ei pelkästään kipujen hoidossa, vaan myös estämään endometrioosin pahenemisen. Tai sitten, entä jos minulla ei olekaan endometrioosi, vaan jotain ihan muuta? Ahdistaa tällainen.


Huomenna siis lääkärille, ja ylihuomenna hoitajalle. En oikein tiedä, voinko mennä kouluun. En osaa vielä sanoa, millainen olo minulla oikein on.



Niin ja tämä minun masiinani tuntuu olevan joka päivä hitaampi. Tällä on aina vain suurempia vaikeuksia saada aikaiseksi yhtään mitään. Pelkään vähän, että se kosahtaa kohta. Se olisi kyllä kamalaa, mitä minä sitten elämälläni tekisin?! Millä rahalla hankkisin uuden koneen?! YYYYYYYYYYH






Nyt tämä postaus jumittui tunniksi keskeneräisenä tähän, kun en osaa päättää sitä mitenkään. Mutta onhan minulla pari kuvaa.

Näin käy joskus.

IIIH

Minulla olisi tässä parit asukuvat ja sen sellaista.



Yhtenä päivänä uhmasin lumimyräkkää tällaisissa lolitavetimien tapaisissa.

Tässä näette yhden niistä kolmesta vaatekappaleesta, jotka tilasin itselleni joululahjaksi Sheinsiden alennuksesta, siis tuon superpehmoisen pörröisen korvallisen viitan.

Miksi tuota nyt sanoisi. En meikannut, en laittanut peruukkia, maiharit oli ja rimpsuneuletakki. Mutta ihan soma.


Olen tässä opetellut käyttämään tätä söpöisen väristä rastanippua, jonka ostin käytettynä jonkin verran ennen joulua. Eihän se minun omiin hiuksiini mätsää nyt lainkaan... ainakaan vielä...

Saatiin kuitenkin emon kanssa vaalennettua tukkaani sen verran, että enää se ei näytä naavalta. Ajattelin vielä tänä iltana lyödä siihen jotain väriä päähän. Jos jaksan. Ehkä huomenna sitten.

Eilen M päätti tulla luokseni yökylään, sopivasti, kaikeksi onneksi. Oli jälleen hyvinkin antoisat keskustelut, ja uskalsin pitkästä aikaa ottaa tarot-kortit esiin myös. Minulla on ollut jokin ongelma niiden kanssa, en ole halunnut katsoa niitä sitten jonkun syksyisen session kuukausia takaperin, enkä ole varma miksi. On ollut ihan sulkeutunut ja omituinen olo. Mutta eilen illalla nostin yhden kortin kertomaan mitä tuleman pitää. M:n ansiosta uskalsin.

Sitä on vaikea selittää. Mutta tuli heti paljon parempi olo, sellainen minä olo. Oma olo. Tuttu olo. Ei se omituinen ahdistusmakkara mikä olen ollut ihan liikaa viime aikoina. Olisipa oma sauna jossa istuskella yksin mietiskelemässä.



Tänään M:n lähtiessä takaisin Ouluun päin menin samaa matkaa keskustaan, vaikka en sitten ehtinytkään kirppikselle ennen kuin se meni kiinni. Löysin silti kivan jutun putiikista. Näytän sen joskus jossain asukuvassa taatusti.

Alan tottua näihin rastapötkylöihin. Ehkä ne ovat hieman liian pastelliset nykyiseen tyyliini, ja olenkin vähän suunnitellut jo pitemmän aikaa, että tahtoisin huovuttaa itselleni sellaisia juuresta ruskeita ja latvoista vihreitä paksuja höttöjä joskus. Jonain päivänä. Olihan tarkoitukseni antaa tukan kasvaa nyt oman väriseksi ja lakata värjäämästä... Mutta vitut! En jaksa vielä, tahdon hassun tukan takaisin! Joten samalla kun värjäsin emolta tukan, se sai vaalentaa minulta. Suunnitelmakin alkaa jo hahmottua, että jotta mitenkä sen tukan nyt taas kerran värjäisi. Saattaa olla, että sitten nuo rastatkin mätsäävät jo pikkuisen paremmin. Osittain. Ehkä. Tai sitten muutan mieleni vielä. Ehkä.


Tämä identiteettikriisi joka on tässä jatkunut lievänä jo kuukausikaupalla, välillä pahempanakin, siitä tämä tukkakriisikin on johtunut. En ole osannut päättää mitä tehdä sille. Enkä nykyään oikein osaa päättää sitäkään, minkä näköisessä lookissa minulla on itsevarma ja itseni näköinen olo. Enkä yhtäkkiä tiedä mistään mitään, kun yritän miettiä itseäni. Povailen, että tämä omituisuuksien kausi on johtamassa johonkin suurempaan oivallukseen itsestäni. Kenties. Kohta.

Kaikki liittyy kaikkeen, myös ulkonäköahdistukset kertovat muutoksen ajasta.



Tänään on hyvä päivä.







Loppukevennys, muistin piiiitkästä aikaa käydä Blingeessä ja blingasin yhden itsarin viime syksyltä.

Kawaii.

Yuletide

Kirjoitan vähän joululomasta. Tai laitan ainakin kuvia.

Nyt kun minulla on jalusta, piti tietenkin yrittää epätoivoisesti kuvata revontulia, vaikka eihän siitä paljon mitään minun kameranrakkineellani tullutkaan. Parempia kuitenkin kuin viime talvena ilman jalustaa.

Tosiaankin lomakuvasaldoni koostuu lähinnä Kassusta. Terapiahauvavauva saa hyvälle mielelle.

Jo muutama päivä joulun jälkeen huomasi ihan selvästi, että päivä oli jo pidentynyt monta minuuttia. Nythän se on pidentynyt jo paljon huomattavammin. Synttäreihini mennessä aurinko jo melkein lämmittää.

Lisää Kassuderppauksia, Mustikin on jo tottunut pikku maanvaivaan, ja niistä on tullut ylimpiä ystäviä.

Pikku raukalla tuli paha olo autossa matkalla iskälästä kaupunkiin, se kuolasi polveni ihan märäksi ja näytti kovin surkealta.

Haltiapoika onnistui suostuttelemaan minut visiitille Ivaloonkin välipäivinä, se oli itse siellä joulun ja tuli sitten varta vasten noutamaan minut äitinsä autolla. En alun perin aikonut lähteä, koska reissaaminen ja ihmiset stressaavat, mutta oli ihan mukava käydä.

Sain tosiaan joululahjaksi emolta uuden puhelimen. Vanhakin oli älypuhelin, mutta liittymääni ei kuulunut netti, ja se oli muutenkin sellainen vanha klenkkana, jesarilla kasassa ja kyllähän te tiedätte. Halvimman Samsungin valitsin itselleni, ja uuden liittymän. Toimii. Kamerakin on yllättävän hyvä, ja pitihän sillä sitten eeppisiä itsareita napsia.

Jonain päivänä kävimme Haltiapojan kanssa katsomassa Lehtojärvellä sijaitsevaa lumihotellia, kun on veljen kavereitten omistama ja silleen. Ja onhan se joka vuosi eri näköinen.

Sai sillä kännykällä oikeasti ihan kelvollisiakin kuvia.

Ja joo, ei tosiaan ole kuvaa mistään kuusesta eikä valoista eikä joulupöydästä eikä lahjoista eikä iloisesta joulutunnelmasta. Oli kyllä hyvä joulu, en minä tässä yritä väittää, että olisi ollut kurjaa. Sen kuvaaminen vain tuntuu ihan tönköltä. Etteköhän te ole aivan tarpeeksi monta kuusen ja lahjan kuvaa jo nähneet muista blogeista.

Olin välillä kyllä ihan sievänäkin, mutta ei kukaan ottanut tilanteesta kuvaa. Varsinkin uudessa ihkumekossa, jonka ostin itselleni joululahjaksi. Kaipa siitä kuvaa joskus toiste.

Loma meni lähinnä löhöillessä ja lueskellessa ja laiskotellessa ja lautapelejä pelatessa ja suklaatia mussutellessa, kuten kuuluukin. Ja olihan sitä pakkastakin välillä kolmisenkymmentä astetta. Hampaita palelee kun pitää hengittää ulkona suun kautta, koska nenä menee heti tukkoon. Ihan tyhmää. Kaksikymmentä on ihan riittävä määrä pakkasta.

Eiköhän siinä tullut tarpeeksi.

Jar of Memories 2

En tehnyt mitään uudenvuoden lupauksia. En todellakaan viitsi ottaa stressiä mistään terveellisemmin syömisestä ja enemmän liikkumisesta. Sen sijaan yhtä asiaa yritän parantaa tänä vuonna. Yritän olla edes pikkuisen onnellisempi. Edes jollain tavalla. Edes joinakin päivinä.

Kävin viime yönä läpi sen purkkini johon olen kirjoitellut lappusia vuoden 2014 alusta asti. Sama homma kuin vuosi sitten. Tällä kertaa olin muistanut paljon paremmin lisäillä niitä kivoja juttuja purkkiin, ja viime hetken lisäysten jälkeen iloisia asioita löytyi yhteensä 107 kappaletta. Not bad.


Listaan niistä joitakin lemppareitani tähän, epäkronologisessa järjestyksessä tietenkin:

• Eeppinen iltaseikkailu Koivusaaren luontopolulla ja eväät ja jäätyneet varpaat
• Toinen Bodylinen tilaus!
• Ivalossa ja Inarilla taas, seikkailua ja veneilyä ja saunomista
• Haltiapojan kanssa laitettiin seikkailuvaatteet ja mentiin metsään seikkailemaan!
• Ensimmäistä kertaa sain suudelman vuoden vaihtuessa rakettien paukkeessa
• Potkukelkalla mäen laskua ja sillan alla piilottelua
• Tekee taas mieli näpertää ja askarrella kaikkea
• HUIII irtisanoin kämpän, muutto tulee!
• Täydellinen 80's nahkatakki 10e
• Haltiapoika sanoi spontaanisti "oot tosi kaunis"
• Savusaunassa Haltiapojan kanssa, käsi kädessä ja ihan hiljaa
• Sain ihan itse ja ypöyksin siirrettyä ja koottua kirjahyllyn sekä koottua parvisängyn, ai saakeli!
• Löysin kuolleen talitintin ja purkitin sen, paljon hyviä enteitä
• Heinätyöt
• Tein hienon nukkekustomin
• Haltiapoika tuli kylään juuri oikealla hetkellä kun oli tosi kurjaa ja itkin ja pelkäsin <3
• Äiti teki pitkät villasukat ja pitsireunat
• Pelkäsin että olen raskaana, mutta ENPÄ OLLU HÄHÄÄ
• J (se minun veli) hankki koiran, se on ihQ
• Ei ole ahistanu viikkoon
• Ostin harmaat maiharit ja käytiin sushilla
• Kiva ilta kamujen tykönä, hyvät keskustelut
• Ihana syksyinen viikonloppu iskälässä, käytiin lintumetsällä ja kalassa ja joka ilta eri saunassa
• Korvasieniseikkailu
• Voitin shortcuttothestarsin arvonnan
• Yökoulu, huisin jännää!
• Rocking Horse Shoes! So pretty <3
• Emon ja tädin kanssa rajalla ja Ruotsissa, istutettiin toisen tädin pottuja, omenapuu kukki, sain kummitädiltä keijumekon
• Oli kivat halloweenbileet koululla
• Pilkillä Ahvenlammella ja Liekkolammella
• Olin tänään niin kovin kaunis keijukainen
• Valis ja Varjojen taika (vaikuttavia kirjoja)
• Paras synkkäripäivä moneen vuoteen ja ponikakku!
• Upouusi imuri, futuristinen
• En olekaan niin paska piirtäjä
• Qutielandin tilaus tuli!
• Riesa pääsi leikkaukseen ja iskä maksoi
• Onneksi Suomessa on pelastava sossu <3
• Lumikenkäretki Valtavaarassa Kuusamossa
• M osaa aina sanoa oikeat asiat kun minulla vastustaa, M on parasparas hienoin <3
• Limingan hautausmaa ja kirkko
• Ihan superkiva miitti lolitojen kanssa, Ainolanpuistossa oli syksy, olin sosiaalinen eikä ahdistanut koko päivänä!
• Seikkailu Ounasvaaralla kesäyössä
• Limingan puupuisto
• Emon luumukakku
• Pikkujoulumiitti

Siinäpä niitä.

Vuosi oli kyllä oikein hyvä, mutta loppua kohden oloni on mennyt niin harmaaksi, että niitä mukavia muistoja on vaikea hahmottaa.

Epäilen, että ainakin osittain tämä oloni johtuu hormonaalisesta ehkäisystä - olihan e-pillereiden aloittaminen ihan mahdotonta, ja samaa niissä ehkäisyrenkaissakin on - ja koska olen  niin superherkkä, päätin kokeilla olla muutaman viikon ilman, ja katsoa, paraneeko olo. Maanantaina onkin aika lääkäriin, niin voin siltä sitten kysellä, mitä muuta voisin käyttää kipuihin.

Tulin Rovaniemeltä takaisin Liminkaan jo muutama päivä sitten, mutta en ole tällä viikolla jaksanut käydä vielä lainkaan koulussa. Äiti tuli tänne myös, tueksi, mutta sen läsnäolo jostain syystä vain pahensi oloani, joten tänään se lähti. Vähän pelottaa olla taas yksin. Pelottaa, etten jaksa mennä kouluun.

Olen miettinyt monta päivää, mitä kirjoittaisin blogiin, mutta tuntuu, että sanat ovat paenneet minusta. En osaa. En jaksa.

Riesa kuorsaa.

--

Pelkään ihan hirveästi. Toivoin, että Limingasta pois pääseminen kotikuvioihin, nukkuminen, se auttaisi. Saisin rauhan. Mutta missä tahansa olenkin, toivoisin, että olisin jossain muualla. Jopa iskälässä en ole rento. Nukun ja nukun ja sekin vain ahdistaa. Leivoin, kyllä, en muista miltä se tuntui. Olen ollut emolla ja Haltiapojalla yötä. Meillä oli vuosipäiväkin. Se oli ihan kamala päivä.

Tunnen imeväni ympäristöstäni kaiken värin ja äänen. Vain musta aukko, äänetön, liikkumaton. Äiti näkee mutta en jaksa kertoa sille mitään. Tiedän, kuinka äiti muistaa minut voimattomana sängyn pohjalla makaamassa, itkemässä äänetöntä huutoitkua, vaikertaen "auta", ja tiedän, että äiti pelkää. En jaksa pelätä. En jaksa muistaa, miten minä silloin pari vuotta sitten kiipesin täältä kuopasta. En jaksa muistaa niitä ylentäviä ajatuksia, sitä kovaa työtä, taistelua omaa mieltä vastaan. En jaksa.

En enää tiedä, mitä odotan. Aina huomenna voisi olla paremmin, ja joskus onkin. Sitten tulee seuraava huominen, kahta kamalampi. Älkää katsoko minua, älkää nähkö. Äiti näkee. Tavallaan toivoisin, että äiti näkisi, eikä minun tarvitsisi sanoa mitään. Toisaalta tahdon vain takaisin iskälään, metsään. Siellä on ainakin yksinkertaisempaa. Mutta serkut tulevat, enkä voi enää nukkua ja makoilla ja leipoa hiljaa. Tiedän, että se on hyvä, mutta olen silti pettynyt.

Voi niitä suuria lupauksia siitä, että nyt kaikki muuttuu paremmaksi. Nyt en enää ikinä anna pimeyden nielaista minua.

Olen ärtynyt ja poissaoleva ja vainoharhainen. Samat lauseet kiertävät kehää päässäni.

"Minä en ole mikään. Minä en ole kukaan"

Finally

Olen ollut viime aikoina vähän heikossa kunnossa, kuten blogistani nyt nokkelimmat ovatkin havainneet. En ole jaksanut oikein mitään, ja koulussa käyntikin on ollut vähän niin ja näin, erityisesti nukkuminen on ollut perseellään. Päätin, että pidän suosiolla viimeisen kouluviikon lomaa, ja lähden jo nyt iskälään rentoutumaan. Siellä ei ahdista. Otan kisun, pakkaan kaiken ja raahaudun viimeisillä stressin polttamilla voimillani sinne. Onneksi saan kyydin, ihanaa, bussissa ja junassa matkustaminen ovat niitä asioita, jotka minua erityisesti stressaavat. Ja juuri nyt en jaksa. Ja Magiatäti tulee hakemaan minua kotoa, niin ei tarvitse matkalaukkua ja kisulootaa muutenkaan raahailla ympäriinsä.

Olen paketoinut muutaman lahjan, yhdessä niistä lukee "mulle" kuten joka vuosi. Ostan aina itsellenikin jotain, paketoin sen, kirjoitan noin. Se on mukavaa. En avannut lainkaan pakettia, jonka hain eilen postista. Joten vaikka tiedänkin, mitä siellä on, en vielä tiedä, miltä ne jutut tarkalleen näyttävät ja tuntuvat. Tiedän, että kuusen alla on joka vuosi ainakin yksi rakkaudella hankittu lahja, kun hankin sellaisen itselleni. Vaikka saan minä rakkaudella hankittuja lahjoja perheeltäkin, totta kai. Haltiapoika tuskaili viikkokausia ja valitti, ettei löydä minulle mitään, mutta yritin rohkaista, että ei sen tarvitse olla mitään ihmeellistä. Ilmeisesti se lopulta löysi jotain. Äitille ja sielunsiskolle on kaikkein helpointa hankkia lahjoja, siksi kai minä vahingossa ostin M:lle kaksi lahjaa. Iskä ja veli tyytyvät (osittain itse tehtyihin) herkkuihin, tai saavat luvan tyytyä ainakin, koska en minä niille mitään osaa koskaan ostaa.

On sellainen stressiolo, kun tuntuu, että pitäisi tehdä kaikenlaista. Tykkään jouluhommista, ja hössötyksestä, mutta miksi stressaan samalla? Ei kukaan oleta minun tekevän kaikenlaista. Haluan silti. Äääh ihan tyhmää.

Pakkaaminen ja reissaaminen on stressaavaa. Jokohan olen tarpeeksi monta kertaa senkin tämän blogin historian aikana maininnut?

No niin kuitenkin joo, en varmaankaan joululomalla postaa mitään. En vietä aikaa netin ääressä, paitsi ehkä jos olen äitillä kylässä jossain vaiheessa, siellä on kelvollinen yhteys. Vaan tuskinpa sielläkään viitsii alkaa kirjoittelemaan.


Nyt menen vain iskälään, viikon päästä eli 19. päivä on minun ja Haltiapojan vuosipäivä. Silloin olen varmaan viikonloppuna kapungissa, käymme Hobitissa (jossa märisen silmät päästäni) ja jotain, ja 20. päivä äitin tykönä on kylässä sukulaisia, joita pitäisi käydä katsomassa. Jossain siinä vaiheessa serkkutyttö V pyllähtää pohjoiseen junalla tsukutsuku ja menemme taas iskälään, Haltiapoika menee kai silloin vielä pohjoisemmas. Kenties välipäivinä olen äitilläkin yötä. Uuden vuoden olemme varmaan vaihteeksi iskälässä, V lähtee takaisin etelään ja Haltiapoika tulee kanssani. Ja niin, sellaista.

Toivottavasti tammikuussa jaksaa paremmin kouluhommia ja muutenkin. Iskälässä pitäisi ainakin pystyä nukkumaan aivan erityisen hyvin ja paljon, jos vanhoihin kokemuksiin on luottaminen.


Piirsin eilen toisen omakuvan. Kaikki selän takana seisojat kommentoivat, että näyttää Maleficentilta. Piti vielä fiksata suuta, kun tuli vahingossa kiero, mutta en sitten jaksanutkaan. Ihan sama.

Vielä pitäisi muka aamulla jaksaa käydä koulussa, on maalausjakson viimeinen päivä, pitäisi käydä näyttämässä opettajalle työt ja ottaa siltä arvosana opintokirjaan. En jaksa en jaksa en jaksa en jaksa en jaksa en jaksa en jaksa en jaska em jaksk enajs k

Siivosin kyllä eilen kaiken oman roinani pois. Arvosanat pystyy hakemaan toistekin. En jaksa.

Tuli hyvä mieli, kun paketoin lahjoja viimeisillä lahjapaperin palasillani. Yritän miettiä sitä hyvää mieltä, joulun hyvää mieltä. En mieti stressiä turhuuksista ja ahdistusta tyhmyyksistä. Yritän nukkua vähän. Kyllä tästä hyvä tulee. Oikein hyvä. Ja pohjoisessa on luntakin. Ja minulla on jo hirveä hinku savusaunaan.




Hyvää joulua rakkaat lukijat. Syökää paljon namia ja halikaa paljon rakkaita ja saunokaa ja kikattakaa.

Yule blessings.


Ensi vuoteen!

Phoenix of my Heart

Muistatteko postaukseni kesäkuulta, jossa muistelin Kössi-kisun elämää? Kello on taas neljä yöllä, ja tajusin tuossa äsken yhtäkkiä, että siitä on jo niin kauan kun Kössi kuoli. Tuli itku. Riesa tuli lohduttamaan, kiipesi syliin, kiehnäsi, maukui.

Mietin juuri tässä eräänä päivänä sitä, kuinka lapsille opetetaan jo hyvin pienenä, että itkemisessä on jotain hävettävää. Jo ennen kouluikää useat lapset eivät uskalla itkeä vähän tuntemattomampien seurassa, ja viimeistään koulussa niitä "herkkis" tapauksia pilkataan, jos nyt vähän jostain hassusta asiasta tulee itku. Muistan ainakin itse, kuinka olin ala-asteella vähän itkuherkkä, ja muutaman kerran se sitten tuli koulussa, ja sitä häpeän määrää. Muut tuijottivat. Kuiskailivatkin.

Erityisesti muistan erään toisen tytön, vielä herkemmän kuin minä, vuotta ylemmällä luokalla. Ihmettelin itsekin välillä, että tuostako se nyt alkoi itkeä, onpa outoa. En tiedä, hävettikö sitä tyttöä.



Miksi itkeminen on heikkoutta, naurettavaa, jotain mitä vain lapset ja naiset tekevät, turhaa ja typerää?

Se, että antaa itsensä olla haavoittuvainen, uskaltaa näyttää sisimpänsä... se jos mikä on rohkeutta.



Ja sen toitotus, että pojat eivät itke, miehet eivät itke, itkeminen on heikoille naisille vain, se on erittäin haitallista lapsille, ja aikuisille miehillekin. Siinä on yksi syistä, miksi juuri pojat ja miehet usein patoavat tunteet sisällensä, ja sitten purkavat niitä epäterveillä tavoilla.




Minun ei ollut tarkoitus tulla kirjoittamaan itkemisestä. En oikein muista, mitä varten tulin. Se oli ainakin yksi syy, että tuli niin paha olo Kössiä muistellessa. Viime jouluna se oli vielä täällä.

Enkä taaskaan tiedä, miksen ole nukkumassa. En ollut tänään/eilen/keskiviikkona ollenkaan koulussa, koska Riesa valvotti minua jotain neljä tuntia aamusta. Sitten olin vain niin väsynyt ja ihan helvetin kiukkuinen, että en jaksanut mennä kouluun. Sitten kun Riesa lopulta rauhoittui, sain otettua päikkärit. Mutta taas lattialla jostain syystä. Minulla on toisinaan omituinen tapa nukkua lattialla peittoon kääriytyneenä. En edes mene jumiin siitä sen enempää kuin sängyssä nukkumisestakaan.

Kisut ovat ihania ja somia ja rakkaita ja hölmöjä, mutta joskus Riesa kyllä totisesti elää nimensä veroista elämää. Muistan aamulla seitsemän aikoihin huutaneeni sille sängystä puoliunessa "RIESA EI NIMI MIESTÄ PAHENNA ELLEI MIES NIMEÄ!!!"

Se huusi ja ravasi ja melusi ja kolisteli ja läpsytti maton kulmaa ja ryömi sinne alle möyrimään ja rapsutti eteisen väliovea ja tiedättehän, kisujen hölmöilyjä. Raivostuttava otus <3

Käytin sitä tuossa illalla vähän ulkona, mutta siellä oli niin ikävä räntäsade ja tuisku, että jäi lyhyeksi reissu. Nyt se on melkein koko ajan siitä asti rapustellut väliovea ja vinkunut, koska se tahtoo takaisin ulos. Jankkaan sille, että en vain voi päästää sitä yksin ulos täällä ihmisten ilmoilla, mutta kuunteleeko se, ehei.


No mutta kävin kuitenkin maanantaina ja tiistaina vähän koulussa... Parannus on viime viikkoon verrattuna ihan mittava. Albersin värioppi minulta menee nyt ihan kokonaan ohi, koska siellä pitää olla joka päivä, alusta asti, ja ajoissa paikalla. Se alkoi viime viikon torstaina, eli maanantaihin mennessä minulta oli jo kaksi ensimmäistä päivää mennyt ohi. En ole muutenkaan päässyt kouluun kuin aikaisintaan yhdentoista jälkeen, joten... Samapa tuo. Saan olla aika rauhassa maalausluokassa tekemässä omia hommiani, kun suurin osa ryhmästä on eri paikassa opettajan ja värioppinsa kanssa. Maanantaina olin kahdestaan Maagisen tädin kanssa, ja tiistaina meitä oli kolme.

Aion nyt uskaltaa laittaa tänne kuvan omasta tekeleestäni. Kunhan tiistaina sotkin itseni ihan tyystin pastelliliiduilla, samalla kun kokeilin saada jonkinlaista omakuvaa aikaiseksi siniselle paperille. Innostuin niistä pastelliliiduista muutamia viikkoja sitten, ostin isomman paketin, ja olen katsellut vierestä kun Maaginen täti piirtelee maagisia värikkäitä kuviaan. Inspiraatiotäti. Katsoin itseäni peilistä, jotta löydän varjokohdat, joten sivukalju on väärällä puolella.

Olen jossain vaiheessa piirrellyt paljonkin omakuvia, monenlaisia, eikä niissä koskaan ole ollut tärkeintä näköisyys, mutta en tiedä, olenko ikinä saanut niihin juuri mitään tunnettakaan mukaan. Ehkä vanhemmista sellaisista näkyy itseinho. Olen usein niissä jonkinlainen hirviösekasikiö, mutta tästä versiosta minulle tulee mieleen merenneito tai jokin muu taikaolento. Ainakin se, miten näen itseni, on muuttunut hurjasti vuosien varrella.

Piirtäminen itsessään on ihan perseestä, varsinkin lyijykynällä hyi, maalaaminen on paljon mukavampaa ja vähemmän stressaavaa. Mutta pastelliliiduilla piirtäminen on ihan eri asia. Tykkään.

En uskalla pistää tänne kuvia, joita se Maaginen täti piirsi minusta, koska minulla ei ole lupaa julkaista toisten tekeleitä, en ole pyytänyt, enkä aio julkaista ilman lupaakaan. Se on mielestäni töykeää. Samoin kuin toisten naamojen julkaiseminen ilman lupaa, yleensä. Mutta oli kauhean mukavaa, kun se täti halusi piirtää kuvia minusta. Se otti ensin naamastani kännykällään pari kuvaa, ja piirsi sitten mustalle paperille niiden pohjalta oikein värikkäitä kuvia. Näytän niissä ovelalta. Niin kuin menninkäinen.