Forest Wraith

Miksi blogin päivittäminen tuntuu ihan vastenmielisen uuvuttavalta, pelkkä ajatuskin pistää huokailemaan, mieleni tekisi kirjoittaa lisää ahdistuneita ajatuksia, mutten kehtaa.

Sen sijaan kuvia. Monen viikon takaa.

Tumblr tykkäsi tästä asustani. Strega fashion on in.





Jostain ihmeen syystä on iskenyt sellainen ankea haikeus ja ikävä jotain mennyttä kohtaan. En ole ihan varma, mitä tarkalleen. Tunne vain on läsnä. Se tuli viime yönä valvoessani, ja sitä tunnetta tuntiessani mieleeni tuli Blutengel. Blutengel, jota kuuntelin 14-vuotiaana (10 VUOTTA SITTEN WTF) kannettavasta cd-soittimestani, jota luukutin 18-vuotiaana ystävän kanssa, jota veivasin uudestaan ja uudestaan koskaan kyllästymättä, kunnes lopulta kyllästyin. En ole kuunnellut sitä juuri lainkaan pariin vuoteen.

Nämä on näitä asioita, joiden ansiosta ymmärrän saksaa vähäsen enemmän kuin opiskelun perusteella pitäisi. Mieleni tekisi taas saksankurssille, kun tuli tuo kansanopiston vihkonenkin postissa viime viikolla. Ahdistaa vain ajatus siitä, etten ehkä lopulta kuitenkaan taaskaan uskaltaisi/jaksaisi käydä siellä. Miksi aloittaa mitään enää. What's the point?

Wenn die Einsamkeit dein Herz zerbricht

Und der Schmerz in dir erwacht

Wenn deine dunklen Träume

Dich verführen in jeder Nacht

Dann komm zu mir, Komm zu mir

Breite deine Flügel aus und flieg

Mit mir durch die Nacht

Über den Horizont hinaus...

Sopivan hömppäkliseistä.

Would you choose to walk, would you choose to stay

"Menen aikaisin nukkumaan."

"Tai no, eihän sillä oikeasti ole mitään väliä koska nukun."

"Voi vittulan väki kello on kolme ja kuuden tunnin päästä ohjaajahoitaja soittaa."

"Haluan nukkua."

"En halua nukkua."


Vaikka en minä niitä juttuja toki ääneen sano. Ei ole edes kisua kelle sanoa. Kirjoittaminen ei meinaa millään luonnistua, kamalasti virheitä korjailen. Hiuksissa on solmu.

Tuntuu, että syön ja syön ja syön vain, koko ajan, hirveitä järkyttäviä määriä mässytän menemään, vaikka ihan oikeasti salaa tiedänkin - ja nyt nyt nyt uskallan sen sanoa, kirjoittaa näkyville, viimein - että oikeasti en syö paljon mitään.

Kun syön leivän, ja jo kolmen tunnin päästä on uusi nälkä, soimaan itseäni. Voitelen riisikakkua tuorejuustolla pienen itseinhon kuvotuksen kutitellessa kurkunpäätä. En edes uskalla hokea äänettömästi päässäni sanaa läski koska tiedän etten ole läski. Mutta silti...

Iltapäivällä kolmelta neljältä tai ehkä kuudelta on lupa syödä. Kaupasta tullessa heikottaa. En jaksa laskea mitään fakin kaloreita, kunhan tiedän sen tunteen kun on nälkä koko ajan. Se alkoi nyt, kesällä, taas, pieni nälkä. Koko ajan. Nälkään voi juoda teetä ja imeskellä mehujäätä. Se alkoi nyt, kesällä, kun jostain syystä tein päätöksen, ihan typerää ja naurettavaa ja mitähelvettiä. Isä oli mennyt aamukahvin jälkeen ulos, kenties lampaita ruokkimaan, ja minä kovin kovin varovaisesti hiippailin villasukissa siihen huoneeseen, kurkottelin sängyn alle, löysin sen vaa'an. Punnitsin itseni, vaikka tiesin. Punnitsin itseni, mitä en ole tehnyt kahteen tai kolmeen vuoteen. Vääntelehdin tietokonetuolilla yrittäen löytää asentoa jossa en ajattelisi koko ajan mahaa ja reisiä. Jostain syystä tiedostan koko ajan jotain sairasta, ylimääräistä itsessäni, mikä kaiken järjettömyyden mukaan nahistuu pois, jos vain näännytän tarpeeksi hitaasti ja vähäisesti. Ei kukaan huomaa. Sen täytyy olla niin kovin hidasta ja vaivihkaista ja salaista. En halua kirjoittaa tästä mutta kirjoitan silti. Älkää lukeko. En uskaltanut edes päiväkirjalle tunnustaa, vai uskalsinko.


Onnistun näyttämään siltä, ettei sitä ole. Kukaan ei huomaa. Ihmiset ovat onneksi keskittyneitä omiin ongelmiinsa.

Mutta samalla nostavat päätään vainoharhat... Painajaiset. Miksi kerrot niille. Älä kerro. Ne tietävät. Kaikki ovat kääntyneet minua vastaan, vai mitä? Täysin johdonmukainen päätelmä. Halveksunta ja vittuilu ja dissaus ja pilkkaus, kuulen ne joka sanasta ja näen ne joka ilmeestä.

Näen niiden naamat öisin nauramassa minulle, unohtamassa minut. Näen niiden välinpitämättömyyden öisissä seikkailuissa.

Välillä ajattelen, että äääääh, mutta sitten, sitten tulee uusi painajainen.





Yksi asia mitä minä kaipaan varhaislapsuudesta: Turvan tunnetta. Menetin sen iäksi jo noin kuusivuotiaana.

Särki on kala

Fiilistelykuvia?

Tähänastisen elämäni suurin särki. Kyllä se ainakin kisuille maistuu.

Riesa on vähän prinsessa ja tykkää enemmän purkkiruuasta, mutta Myrskyn ja Sissin lempiherkkua on tuore kala. Myrsky muuten osaa kalastaa. Se istuu rantakivellä liikkumatta ja nappaa matalasta vedestä pikkuruisen fisun. On ainakin kerran todistettavasti tehnyt niin.

Kamerassa on aika monta kuvaa kukkivista syreeneistä. Ovat mielestäni tavallista komeampia olleet tänä kesänä. Harmi kun ei näy syreenikiitäjiä, tykkään kiitäjistä.

Autossa Kassu pääsee tietysti etupenkille ja minä menen taakse. Se on toki valjaitten avulla turvavöissä. Sitten se nuokkuu kun ei pääse makuulle.

Silloin kun olo ei ole paras, päikkärit kisun kanssa auttavat. Tai vaikka kahdetkin saman iltapäivän aikana. Turtles-lakanoissa. En ole ollut taaskaan elämäni kunnossa viime aikoina.

Traktori.

Olen ihan onnessani, kun sain kerrankin näin hyviä ja tarkkoja lähikuvia sudenkorennosta! Tykkään sudenkorennoista paljon, ne ovat niin kauniita ja mielenkiintoisia. Tämä ukonkorento lensi kovin vaivalloisesti jostain syystä.

----------------------------------------------------------

En viitsi kertoa painajaisista ja vainoharhoista ja olemisen sietämättömästä painavuudesta. Ehkä toiste. Kamala kun blogin malli näyttää kapoisalta, sain veljen hienon leveän näytön käyttööni. Veli on kiva. Iskäkin on ollut kiva. Ja äitikin vähän.


Ulkona nousi yhtäkkiä kello kahden sumu, se on hirmuisen sievä.

Puoli kolmelta sumu vain tihenee. On nälkä. Mieleni tekisi vaikka mitä mitä en silti voi syödä.



The end is coming.

Hollow Doll

Huppista en ole vieläkään postannut tästä asusta. Ei sillä muuten olisi niin väliksikään, mutta haluan dokumentoida kaikki lolita-asut, jotta jonain päivänä kenties sitten voin seurata jotain kehitystä. Ehkä. Tämä on jo toissaviikolta tai jopa sitäkin edelliseltä. Kävin vain kylässä äitillä ja kävelyllä, mutta koska oli niin ikävä puffuilua, laittauduin huvikseni.

Kaivoin pitkästä aikaa esille tämän Bodylinen hameen, eikä minulla ole edelleenkään oikeastaan mitään siihen mätsäävää, mutta sainpahan vaalean asun aikaiseksi. Mustat mekot vain ärsyttivät sinä päivänä. Kaipaisin jotain siroja, vaaleita kenkiä, jotka sopisivat moneen asuun. Valkoiset lolitakenkäni ovat liian valkoiset. Muistin vihdoin taas käyttää myös Ozz Angelon takkiani, jonka olen omistanut jo ihan lolitaharrastuksen alkuajoista asti.

Tähtiklipsi ja sukkahousut ovat Helloconin ostoksia.

Viimeisenä vielä kuva ilman takkia. Aurinkoisesta säästä voisi kuvitella, että siellä olisi tarjennut ilmankin takkia, mutta ehei.

----------------------------------------------------------

Olen saanut tänään taas kämppää laitettua aika mukavasti, viimeiset laatikot vielä odottelevat purkamista tai varastoon kiikuttamista. Tänään asettelin ja ripustin koriste-esineitä sekä nukkeja ja poneja.

Viime yönä kahdelta sain yhtäkkiä todella randomin idean perustaa tumblr-blogilleni sivublogi... Monet harrastavat sitä, että tekevät vaikka kuinka monta blogia ja postaavat jokaiseen eri tyyppisiä juttuja, mutta minun tumblr:ni on aina ollut sekametelisoppa (vähän kuin bloggerin bloginikin!) ja vannoin tietysti vuosikausia, etten koskaan kyllä perusta yhtään sivublogia. No, viime yönä sitten tämän mielestäni kovinkin hyvän idean saatuani sen tein.

Tässä linkki: Tonight is green

Idea on luoda sinne unenomainen, kaunis, eteerinen ja melankolinen tunnelma vihreäsävyisin kuvin - koska vihreä! Ja jotenkin ajattelin myös minun henkilökohtaista pakanuuttani siellä toteuttaa, mutta saapa nähdä. Että sellaista.






Mieleni tekisi kirjoittaa paljon enemmänkin viime aikojen ajatuksista... On ollut kovin ööh... kovin... jotain. Hankalaa. Pelottavaa. Pitäisi ehkä huolestua. Mutta en uskalla kertoa kenellekään mistään, ja ennen uskalsin kirjoittaa blogiin, mutta jotenkin nykyään sekin pelottaa liikaa. Liian monta lukijaa.

Ja hävettää kun yhtenä päivänä sain hysteerisen itkukohtauksen iskän nähden.

Zombie aura

Halusin tulla postaamaan eilisestä koska oli oikein sievä olo. Mitäpä siitä, vaikka aamupäivästä iskikin identiteettikriisi pastellien edessä, lopulta kaikki meni kohdilleen. Zombieyksisarvisten paluu!

Lähdin käymään vähän kaupungilla, en oikeastaan mistään kovin hyvästä syystä. Paitsi ehkä siitä, että aurinkolasini hajosivat, ja löysinkin melkein heti uudet, hienommat ja halvemmat! Kuvat otettu kotiin tullessa, niin ne uudet lasitkin näkyvät. Käytin myös pitkästä aikaa megakorkoja, ja huomaa kyllä, että on tullut talsittua lättäkengissä viime aikoina, nilkat jostain syystä vähän reistaavat. Anyway, aurinkolasiostosten jälkeen emo soitti, että oli menossa autolla kirpparille, ja pyysi mukaan. En olisikaan jaksanut kävellä noilla töppösillä.

Kuvista myös näkee vähän, missä jamassa kämpän laitto on. Tosin näissä ei näy kuin yksi pahvilaatikko eikä yhtään jätesäkkiä.

Voisin tilata ehkä toistekin jotain eeppistä AMI Clubwearilta, mutta oksettaa ne postikulut. Nämä kengät ovat kuitenkin olleet hyvä ostos, vaikken hirveän usein käytäkään.

Meikatessani mietin Dracmakensin juutupevideoita, inspiroiduin siitä, miten hän käyttää luomivärejä. En ole koskaan hirveästi harjoitellut luomivärien kanssa, mutta ihan kiva tästä meikistä mielestäni tuli, ja pysyikin aika hyvin aamuun asti. Tuosta lauseesta voisi joku kuvitella, että biletin aamuun asti. Ehei.

Peräti kaksi videota, toinen iltapäivällä kuvattu ja toinen melkein 12 tuntia myöhemmin...

Nyt kello on sopivasti yksitoista, ja minun unirytmini on sopivasti JÖGHpdföglöslöer BAW joten lähden tästä pyöräilemään. Pitää kai vaihtaa pyjamahousut ensin pois.

BOOOOOH

Nämä kuvat ovat heinäkuun ensimmäiseltä päivältä, viralliselta muuttopäivältä siis. Oli omituinen tukkapäivä.


Olin ollut kai emolla muutaman yön. Piti käydä asioilla ja lääkärissä ja apteekissa ja kelassa ja sossussakin muistaakseni. Joku hoonosoomi huusi perääni "tosi tosi tosi hyvä!"

Tykkään ihan hirmusti näistä Bodylinen bloomerseista (jotka olen omistanut jo kai pari vuotta), käytän aina lyhyiden hameiden alla, ei tarvitse pelätä vilauttelua. Kaipailen saman mittaisia valkoisina.

Iltapäivällä hain avaimen ja menin uuteen tyhjään kämppään istumaan, odottelemaan iskää ja ensimmäistä pientä muuttokuormaa.

Omituista ajatella, että tuosta päivästä on alle kaksi viikkoa. Kuinka paljon asunto onkaan muuttunut!




Olen ollut omituisesti sairas, luulisin. Masu kramppasi ja myllersi ja kirjaimellisesti kolisi, kuvotti ja oli koko ajan nälän tunne vaikka söin kuvotuksesta huolimatta. Joku siellä masussa oli. Mutta meni neljässä päivässä ohi. Olen aina välillä ollut taas iskälässä saunomassa ja kalastamassa. Haaveilen uudesta hienosta matosta. Kone alkoi taas reistailla samaan malliin kuin ennenkin. se tekee sitä silloin tällöin. Valittaa C-aseman tilanpuutetta ihan yhtäkkiä ilman mitään syytä miksi C-asema olisi täyttynyt, tökkii entistä pahemmin, ei jaksa pyörittää mitään ohjelmia, en ehkä pysty lainkaan käsittelemään kuvia, en pysty tekemään mitään saadakseni C-asemalle lisää tilaa. Sitten aina tämä rakkine on ihan yhtä äkkinäisesti lopulta (kuukausien päästä) päättänyt, että siellä sittenkin on tilaa, ja alkanut toimia taas ihan normaalisti, aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Nyt tämä trollaus on näköjään taas alkanut. Voi vaikeuttaa blogaamistakin tulevaisuudessa. We'll see.


Minusta tuntuu, että tahtoisin kukkia tänne asuntoon, mutta en tiedä, saanko niitä pysymään hengissä. En muista kastella tai kastelen liikaa, tai jotain. Oikeastaan tahtoisin tänne ruohomaton ja puita ja puroja ja tähtitaivaan.

Tavallaan odotan syksyä jo ihan innoissani, näin untakin syksystä kesäkuussa, mietin välillä pimeitä koleita iltoja ja kynttilöiden polttelua, vaikka oikeasti en ole vielä todellakaan lainkaan valmis jättämään tätä kesää. Ärsyttää, kun ei oikein osaa aina elää hetkessä. Sitä täytyy harjoitella. Suunnittelen Helsingin-reissua elokuulle, jos suinkin on varaa.

Jumblemumble

Mitähän kaikkea muuta kesäkuussa tapahtui?

Flickriin voi ladata videoita, mutta en tiedä miten ne voi upottaa blogiin..? Toimisivatkohan edes linkit: Video1 ja Video2. Kertokaa sitten näkyikö.

Unelmien sohvaryhmä...

Juhannus:

Kaikki kukkii myöhässä.

Vau kännykän etukameran laatukuvat.

Huippusalainen kalapaikka kaukana kaukana, sieltä saa jokitaimenia. Ainakin kaksi. Isomman sain minä.

En jaksa edes selittää missä mikäkin otettu ja mitä tein. Kuvat puhuvat puolestaan.