This time

Palasin tuossa Kuusamosta, samasta paikasta jossa käytiin kuntoutusryhmän kanssa joulukuussakin. Sinne oli hassua mennä uudestaan, koska oikeastaan juuri sieltä minun ja Haltiapojan tarina taisi alun perin alkaa. Kuvittelin, etten enää koskaan tulisi sitä paikkaa näkemään, kun sieltä ensimmäistä kertaa lähdin. Oli myös paljon mukavampi olla ulkomeiningeissä nyt, kun ei ollutkaan kolmeakymmentä astetta pakkasta, vaan plussan puolella ja aurinko paistoi.

Olin lumikenkäilyssä kartanlukijan osassa, perille löydettiin.

Kerrankin hymyileviä kuvia minusta. Ehkäpä syynä kuvien ottaja, kuka tietää.

Melkein jätin lähtemättä koko Kuusamoon, koska maanantaiaamuna ahdistukseni koulutuskokeilun takia oli noussut huippuunsa. Olen tässä viime viikkojen aikana tasaiseen tahtiin saanut vähitellen yhä enemmän ja enemmän paniikkikohtauksen oireita, viime viikolla eräänä yönä jopa ihan kunnollisen kohtauksen. En edes muista, koska viimeksi sellainen olisi iskenyt, ehkäpä pari vuotta sitten! Stressaan ihan naurettavan paljon pikku jutun takia. Ylihuomenna on lähtö, viikonlopun vietän tyyppien luona Oulussa, ja maanantaina sitten kahden viikon kokeilu alkaa. Kerroin kuntoutusohjaajalleni huolestani, etten ehkä kestäkään stressiä vielä tämänkään vertaa, ja se tuumasi, että jos siellä ahdistaa liikaa, tulen sitten pois ja kokeillaan myöhemmin uudestaan, eikä se ole sen kummempi juttu. Tottahan tuo on, mutta silti pelottaa. Jotenkin hävettää olla näin... säälittävä. Vieläkin.

Olen hurjan ahdistunut ajatuksesta, että minun pitäisi olla siellä taiteellisten, ehkäpä sellaisten superlahjakkaiden ihmisten keskellä. Argh. Mitä hemmettiä minä siellä teen, niiden kanssa samassa paikassa? Tiedän, että oppimaanhan sinne on tultu, eikä sinne vaadita mitään ihmeellisiä kykyjä, mutta alemmuuskompleksia pukkaa niin hemmetisti jo etukäteen. Tiedättekö sanonnan "kukka joka kasvaa paskatunkiolla"? Minulle tuli mieleen paskakikkare kukkakedolla. En voi ymmärtää, missä mielentilassa oikein olen kuvitellut, että olisi hyvä idea lähteä sinne. Mutta katsotaan nyt, onneksi on olemassa koulutuskokeilu. Sitten voin päättää.

Joku saattoi huomata, että tukka on nyt kokonaan sininen, tai jotain sinne päin ainakin. Sekoitin tosiaan sinistä ja hopeaa, ja jännähän siitä tuli. Tosin näissä kuvissa jo haalistunut, tänä iltana uuteen värjäykseen, jos suinkin jaksan. Flunssaa pukkaa. Huono ajoitus, toivon mukaan en ole kovin kipeä sitten, kun pitäisi Ouluun lähteä. Pitänee keittää lisää pakuriteetä.

----------

EDIT: Pakko vielä leijua sen verran, että löysin tässä päivänä muuanna Kontista ihan täydellisen nahkatakin, aitoa nahkaa, tuoksuu 80-luvulta, juuri sellainen kuin pitääkin, ja kymmenen euroa! Ha!