maanantai 6. heinäkuuta 2015

Are you calling me a dreamer? Are you calling me a dream?

Haluan kirjoittaa pari postausta kesäkuun jännimmistä tapahtumista. Esimerkiksi vaikka kuudes päivä olleesta International Lolita Day:sta. Meillä kun oli historian ensimmäinen Rovaniemi-miitti kolmen röyhelöisen voimin! Mukana oli myös yksi ei-röyhelöinen vahvistus.

Kävimme Kauppayhtiöllä, missä minä ryystin teetä ja osa mussutti muonaa. Sieltä lähdimme Cafe21:een jäätelölle ja sorbetille. Ulkona satoi vettä, joten vetäydyimme vielä illasta kauppakeskuksen yläkertaan kuvia napsimaan.


jee12

jee13

jee14

jee15

jee17


Käytin ensimmäistä kertaa tuota keväällä kirpparilta löytämääni hametta. Se on vähän fiftarityylinen, mutta menee mielestäni myös lolitassa. Siinä on punaisia kukkia, ja punainenhan on minulle ihan no-no väri. Onnistuin kuitenkin yhdistämään siihen ikivanhan punaisen mansikkarintakorun (jonka taisin saada mummolta joskus 90-luvulla), joten ihan hyvinhän se meni.

Kököstä kännykkäkuvasta se korukin näkyy:





Piti tietysti ottaa jo perinteeksi muodostuneet kaimakuvat Ezeein kanssa.


jee11

jee8



Ja söpöjä yhteiskuvia meidän pikku jengistä.


jee2


jee3



Toivon mukaan Rovaniemen miittejä voi järjestää toistekin. Ei sitä ehkä ihan lasketa, jos röyhelöimme Teasean kanssa kahdestaan, nyt kun molemmat asumme täällä.





6 kommenttia:

  1. Oijj tullut taas niin paljon kivoja kuvia tänne blogiin, nättiä katseltavaa~
    Kovin soma on tuo hameesi tässä, ja panta myös! Tosi hyvin yhdistelty onpi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitus ^^ Nyt tauon jälkeen bloggaan senkin edestä! Ja lolitakuume jatkuu...

      Poista
  2. meidän täytyy pitää suurmiitti ja yhdistää 'Rovaniemen, Tornion ja Oulun voimat ;D
    Ihana asu sinulla hame on tosi nätti ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Suuri Pohjois-Suomen miitti! Torniohan olis siinä vähän niinkuin keskivaiheilla, sopiva paikka kokoontua :D

      Poista

Penni ajatuksistasi.