Jee vihdoinkin valkoiset kenkäni mätsäävät ja pääsin kokeilemaan ihan vaaleaa asua. Kuumuuden takia jätin kumminkin peruukin pois, aamun kiireessä törhelsin tukan parilla pinnillä niskaan ja hattu vain päälle.
Mätsäsin valkoisen asun sitten ihan vasiten mintunvihreän kanssa, niin pääsi edes kerran elämässä käyttämään tuota somaa lasten sateenvarjoa - päivänvarjona tietysti. Asua ei nyt ihan shiro lolitaksi voi laskea, mutta close enough.
Kävimme Pannukakkutalossa, mistä sai onneksi myös suolaista pannukakkua (hyvää oli tomaatti-mozzarella-pesto!), vähän pyörimme kaupungilla, ja kuvailimme Ainolanpuistossa. Jäljellä olevien kanssa menimme vielä istuskelemaan kahvilaan ja tankkaamaan nestettä, siellä oli onneksi iso invavessa jossa sain rauhassa vaihtaa mukaani ottamat vaihtovaatteet päälle. Fiksu veto, sai sitten rauhassa torkkua kotimatkalla ilman, että mikään ahdisti. Ainahan lolitavaatteet vähän epämukaviksi käyvät päivän mittaan, varsinkin kuumalla säällä.
Yhteiskuvia tuli monta (miinus kaksi tyyppiä, meitä oli alun perin kahdeksan), mutta emme oikein osanneet olla niissä kunnolla. Tässä ainoa suurin piirtein asiallinen.
Jos joku mietti, miksi sääreni näyttävät vähän läikikkäiltä - noissa sukkahousuissa on kuvio, jonka kuuluisi kai muka jotenkin näkyä.
Tämänmoinen rintakoru tarttui tuolta reissulta mukaan, samoin teetä. Hämähäkit ovat hienoja.