You poor unfortunate sooooul

Täytin eilen 25. Muistan vielä, kun veli 9 vuotta sitten täytti saman verran, ja minusta hän oli vanha. Niin pilkka lopulta kapsahtaa omaan nilkkaan, tai jotain.

En kyllä ole varsinaisesti ikäkriisissä tai mitään. Ehkä sitten, kun täytän 30? Synttärit on ylipäänsä mielestäni hieman ankea juhla. Mietin ihan liikaa sitä, että aikaa ei oikeasti ole olemassa, ja tammikuu on pelkkä sana, ja vuosikin sopimus, koska maapallo nyt vain sattuu kiertämään aurinkoa, ja kaikki on ihan omituista ja luonnotonta, ja ääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääää

Synttärit on joillekin ihmisille suurensuuri juttu. Ne pitää teemajuhlia ja saa kaikilta sukulaisilta ja kavereilta kalliita lahjoja ja varaa hotellihuoneita ja kaikkea sellaista. Nojaa, mitäpä minä mistään tiedän, eihän minulla olisi ketään ketä kutsua vaikka yrittäisinkin juhlia.

Minulla on kyllä ollut viime aikoina aika kurja olo, ihan vanhenemisesta johtumattomista syistä, luullakseni ainakin, tai ei se olo ainakaan pelkästään vanhenemisesta ole johtunut. Enemmänkin yksinäisyydestä ja väsymyksestä ja elämän paskuudesta noin ylipäänsä. Sain lauantaina pitkästä aikaa ison paniikkikohtauksen, ja minulla kesti ennätykselliset kolme tuntia päästä siitä yli. Univajettakin on taas kertynyt.

Tehtiin kuitenkin emon kanssa yhdessä tunnelmaan sopiva kaakku.

Ostin silloin Halloweenin aikoihin Lidlistä soman kakkuvuoan, aika pieni se kyllä on, mutta onneksi ei ole monta syöjää. Sisällä on suklaapohja ja vadelmarahkatäyte. En tykkää kermakakusta, sokerikuorrute on ihan minun juttuni. Ja se on tietysti vaaleanpunainen.

Decopic on hyvä.

Tein erittäin glitterisen tähtimeikin synttäripäivän ratoksi, mutta eihän kännykän kamera oikein mitään glitteriä näe.

Juuri ja juuri jaksoin tänään nousta ylös ja lähteä puutyökurssille, univajeesta ja hirveästä olosta huolimatta. Onnistuin alle vartissa saamaan itseni lähtökuntoon, koska makasin viimeiseen asti sängyssä säälimässä itseäni ja pohtimassa, kuolenkohan jos nyt nousen ylös. Onneksi aamulla sinne saa kyydin, kurssi järjestetään tosiaan jossain tuolla kaukana teollisuusalueella, ja yleensä kävelen sieltä sitten kotiin.

Nukkekotini on yhä pahasti vaiheessa, enkä enää edes ole niin varma, saanko sitä koskaan valmiiksi. Olen ostanut sinne jo pari huonekaluakin. Ja suunnitellut sisustusta. Sylvanian kisuperhe kovasti kaipaisi omaa sievää kotia. En koe olevani pahakaan poropeukalo puuhommissa, mutta jännitän. Jännittää käyttää tappavia masiinoja yksin, vaikka osaankin. Näen sieluni silmin sormia silpoutumassa sirkkelissä ja höylän viemässä käsivarresta siivuja kuin juustosta, hiomakoneen raastamassa kämmenet jauhelihaksi ja niin edelleen.

Mutta kyllä se nukkekoti edistyy. Iskä antoi lisää puuta, ei tarvitse ostaa kallista materiaalia sieltä kurssilta. Talossa on jo laattia ja sivuseinät, tänään aloitin etuseinän tekoa. Sitten puuttuu enää katto ja väliseinät.


Puutöistä vahingoittumattomana kotiin selvittynäni (tänään sain kyydin takaisinkin aah) aloitin päivän alusta, ja meikkailin kaikessa rauhassa, koska meikkaaminen on niin kivaa. Meinasin, että olisin lähtenyt päivälliselle uuteen sushipaikkaan, mutta ei minulle ollutkaan tullut vielä tänään rahaa. Ehkä huomenna. Tai joku muu päivä tällä viikolla. Olin unohtanut verkkopankkitunnukset emolle, joten siksi olen taas täällä kirjoittamassa blogiin. Vasta viikko siitä, kun tilasin uuden koneeni, äyh, tulejo.

Näin laadukkaan asukuvan sain. Jee.

Kirpparoin tämän soman hupparin viime maanantaina, kun hoippuroin nälkäisenä ja pyörryksissä puutöiden jälkeen vielä kahdelle eri kirpparille kotimatkalla. Oli vain pakko päästä. Teinkin mukavia löytöjä, esimerkiksi makuupussin ensi kesän seikkailuja varten.

 Silloin myös tajusin, että vaatekaappia on pakko taas vähän karsia, ja vein samantien säkillisen vaatekeräyslootaan. Olen suunnitellut kirpparipöydän vuokraamista jo kauan aikaa, mutta kun täältä on niin pitkä matka sinne hyvälle kirppikselle, eikä ole autoa, ja joka päivä pitäisi käydä viemässä vähän lisää roinaa ja siistimässä pöytää. Auh.

Olen tänäänkin glitterinen, ja tällä kertaa kamerakin jo vähän hiffasi. Jos olet sitä mieltä, että huuleni ovat omituisen väriset, olet oikeassa, huulirasva ei peittänyt kovin hyvin sitä, että ne olivat hieman veriset. Huppista.

Nyt minulla alkaa mennä hermot tämän typerän bloggerin kanssa, ja nälkäkin aiheuttaa hermojen kiristystä, joten lähden kai etsimään jostain jotain muuta ruokaa kuin sushia, vähän edullisempaa kenties.








Saatoin tuhlailla eräänä yönä ebayssa, kun äiti oli nukkumassa ja olin täällä yökylässä... Ei helvettiläinen sentään....