keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Hei hei Hellocon

Pitäisi kirjoittaa Helloconista. On jostain syystä vastustanut aloittaa blogipostausta mutta eiköhän se tästä.

Olin Helsingissä viikon, tiistai-illasta maanantaiaamuun. Keskiviikkona kävin shoppailemassa vähäsen.



Torstaina olin kylässä Milkyoolongin luona, juotiin teetä ja käytiin syömässä subit ja koottiin kirjastossa palapeliä <3 Se olikin hyvä, koska en ehtinyt itse conissa jutella Katkalle laisinkaan.
Tuntuu, etten kerennyt jutella kenenkään kanssa! Ihan ahdistaa!

Perjantaina pyörin keskustassa tyyppien kanssa, pelasivat Ingressiä ja kävelivät ympäriinsä, joten kävelin mukana. Näkipähän keskustan aluetta.




Maalaisturisti isolla kirkolla.



Törmättiin sattumalta Tokyokaniin, sama putiikki jossa kävin viime vuonnakin Helloconia edeltävänä päivänä. Ostin taas samoja Hello Kitty -karkkeja ja melonitoffeeta. Ostin myös elämäni ensimmäisen Ramunen, mutta en ole vieläkään korkannut sitä.


Tosin viime vuonna pupukisupussi taisi näyttää eriltä. Tällaiset vertailukuvat löysin nopsasti googlaamalla.





Sitten itse tapahtumaan!

En ottanut lauantaina paljonkaan kuvia, taas kerran, mutta sentään hieman enemmän kuin viime vuonna. Kumminkin suurin osa näistä kuvista on kamujeni kameroista.

Tapahtumasta ja ihmisistä ei ole oikein mitään matskua, lähinnä meistä pohjoisen jengistä. Kaikki Oulusta ylöspäin on kai pohjoista.




On minulla tämä tärähtänyt kuva kunniavieraista lavalla.



Kerrankin luksusvessat. Nahkapenkit ja kokovartalopeilejä ja kaikkea, paitsi että valaistus oli huono.



Alakerrassa oli sopiva tyhjä tila ottaa kuvia ja höpsöttää. Mieleeni juolahti hieman ennen tapahtuman loppua, että asukuviakin voisi ottaa, joten valtasimme tämän kohdan sitä varten. Ja sitten tuli paljon myös höpsötyskuvia.





Mutta onneksi sain hyviä asukuviakin. Nyt ei tarvitse odotella niin malttamattomana kuvauspalvelun kuvia.







Tein kerrankin jotain omin kätösin, pääkoristeen nimittäin. Olen niin ylpeä, snif. Siinä on aito ketunkallo. Tein myös mätsäävän pienen rintakorun, johon käytin pikkuisen linnunkallon jonka ostin WGT:stä, se ei tietenkään ole aito. Kaulakoruna minulla on iänikuinen Hysteria Machinen tirppani, joka sopii ihan kaikenlaisten asujen kanssa. Ja sormus on sieltä Hexelheimilta, siinä on oikea ihmisen hammas.





Alun perin headdressin ideana oli jotain ihan muuta, mutta sitten kyllästyin ja päädyin kalloon. Hyvä niin.



En syönyt conin aikana juuri mitään. Oli minulla mukana pikkuisen evästä onneksi, niin selvisin. Osa kävi ravintolassa päivällä, mutta minulla ei ollut aikaa moiseen, joten kuudelta tapahtuman päätyttyä minulla ja parilla muullakin oli supernälkä. Onneksi kulman takana odotti sushipaikka, rauhallinen, herkullinen ja edullinen. Varsin mainio tapa päättää viimeinen Hellocon.



Seuraavat kuvat olen kähveltänyt.

Ensimmäinen on Ventovirin blogista. Minusta tämä kuva oli mukava ja kuvalkulmakin sopivasti näyttää paikkoja eri kantilta. Päädyin ostamaan tuon hameen, jota juuri kuvanottohetkellä hypistelin. Se on mallinuken takana niin, ettei sitä tässä nyt näy.



Seuraavat kuvat löysin FreakyAngelin blogista. Sanoin etukäteen etten todellakaan voi osallistua rusetinsitomisen maailmanmestaruuskilpailuun, koska minulla on jostain syystä aina ollut vaikeuksia sitoa edes ihan tavallista rusettia. Lienee jokin hienomotorinen ongelma, samoin kuin käsialani. No, jotenkin ihmeellisesti joku ylipuhui, ja kuten näette, siellähän minä törrötän...


Epätoivoisesti rusettia sitomassa, aikaa annettiin 30 sekuntia. Sain sentään ihan oikean rusetin aikaiseksi. Voittaja en tietenkään ollut, mutta olihan tuo ihan hauskaa.


Muistaakseni voittaja oli tuo vaaleanpunamekkoinen.




Sitten ne ostokset. Twin Flowerin hame oli tietysti kallein hankinta, ja sain niiltä kaupan päälle oikein soman korunkin, jossa on kuivakukkia sisällä. Hameessa ihastuin sen höyhenenekevyeen, kesäiseen ja hulmuavaan materiaaliin, pituuskin on mielestäni täydellinen. Käytettynä ostin Baby, The Stars Shine Brightin muhvin. Olen ihan innoissani siitä, koska olen itse asiassa haaveillut hankkivani ensi talveksi muhvin! Katselin sellaisia netistä jo joskus keväällä. Ja tämä Babyn on aivan ihastuttavan pehmoinen ja suloinen, ja vieläpä brändiä, hih. Elämäni toinen Babyn tavara muuten. Nyt tarvitsenkin ensi talveksi vaalean takin.





Ostin Talking to Myselfiltä sarvet ja alienkaulakorun. Vihdoinkin ihanat sarvet! Kaimani osti samantyyppiset eri värissä, joten joskus täytyy pitää jotain metsäistä photoshoottia kyllä yhdessä.



Löysin Illveksen pöydästä pinssin ja tarroja, sitten second handina mintunvihreän ruususormuksen, ja vielä Helloconin virallisen pinssin.



En ehkä pysty koskaan käyttämään näitä tarroja mihinkään, ne ovat liian ihania. Tällä hetkellä ne saavat olla vain jääkaapin ovessa tällaisenaan.



Sunnuntaina en ollutkaan niin poikki, kuin etukäteen oletin. Olen silti ihan tyytyväinen, etten ostanut teekutsulippua, lisästressi ei olisi ollut kovin tervetullutta. Enkä varmaankaan olisi jaksanut olla sosiaalinen sitten yhtään. Itse asiassa minua vähän hävetti kun en jaksanut olla sosiaalinen, vaikka kävin tyyppien kanssa syömässä. Istuin lähinnä hiljaa. Otin kumminkin vessaselfien. Kuten voitte todeta, minulla oli lähinnä valkoisia vaatteita mukana tuolla reissulla.


Ja törmäsin aivan ihastuttavaan näyteikkunaan. Mori girlin unelma.



Youtubesta löytyy jo videoita conista.

Tarina sammakkoprinssistä oli aika hauska, erikoinen esitys, ei taida muissa lolitaan liittyvissä tapahtumissa nähdä ihan tämänmoisia.



Designer's fashion show löytyy myös. Tässä oli aivan iiihania asuja, ottaisin kernaasti joitakin omaankin kaappiin.



Ja se pääshow, eli Babyn oma muotinäytös. Sitä katsoessa tuntui, että ihan herkistyn, kun oli niin kaunista ja eeppistä ja kaikki olivat niin upeita lavalla.



Pystyn bongaamaan nopeita vilahduksia itsestäni katsomossa kaikissa videoissa. Hassua.



Se oli sitten vihoviimeinen. Aika surullista, ettei suurempia lolitatapahtumia enää Suomessa ole. Pienen tapahtuman takia on jotenkin nihkeä lähteä täältä pohjoisnavalta Helsinkiin asti. Mutta koska nyt olen vihdoin päässyt jyvälle siitä, miksi Helsinki onkin oikeastaan ihan jees paikka, siellä tulee varmaan käytyä muutenkin, ihan huvin vuoksi. Ainakin viimeistään ensi kesänä sitten. Mutta tänä kesänä olenkin käynyt jo kahdesti, toukokuussakin ehdin olla pari yötä, Saksan matkalla.

1 kommentti:

  1. Olin jo unohtanut koko melonitoffeen olemassaolon. Saatana.

    VastaaPoista

Penni ajatuksistasi.