maanantai 13. kesäkuuta 2016

Vain SHISKEN jutut

Sekalainen randomkuvapläjäyspostaus.


Hetki sitten avokadoni näytti tältä:


Nyt se näyttää jo tältä:


Onnistuin ensimmäistä kertaa saamaan avokadon kasvamaan, ja olen ylpeä.


Ajeltiin viime maanantaina Ruatsiin ostamaan namia ja käytiin samalla tätin ja setän luona kylässä. Onneksi ehdin tänäkin kesänä ihastella ja nuuhkia niiden omenapuun kukintaa.




Näistä nameista on vielä osa jäljellä (kuvanottohetkellä suurin osa irtokarkeista oli jo kadonnut). Tuhosin suklaakeksilaatikon eilen. Otan huomenna junamatkan viihdykkeeksi Skittlesit ja Parrot-pähkinäjutskat. Miksei Suomessa myydä Skittlesejä?! Ostin myös aika monta litraa vissyä ja muuta alkoholitonta juomista, tänään vasta uskalsin korkata ensimmäisen pienen tölkin.



Torstaiaamuna, kun heräsin Ouluunlähtöä varten, ikkunasta tervehti näin kesäinen maisema. Onneksi ennen Kemiä lumi katosi, ja seuraavana päivänä takaisin pohjoiseen palatessa aurinko paistoi ja linnut lauloi niinkuin mitään ei olisi tapahtunut.


Pääsisipä Oulun Paljekirppikselle useammin, minunlaiselleni kirpparifanaatikolle se on oikea ilon ja onnen mesta. Löysin vaikka mitä ja pöytiin piti jättääkin kaikkea hienoa kun ei viitsinyt ihan kaikkea rohmuta.


Hotellihuone.


 Syötiin Pannukakkutalossa lounas, ja päivällinen nepalilaisessa ravintolassa jonka nimeä en muista. Jokkis maksoi nuo ruoat, seuraavan päivän pizza vain piti maksaa itse. Jokkis maksoi toki myös hotellin ja bensat. Ja halukkaat Tietomaahan menijätkin maksoi, mutta minä en ehtinyt, koska halusin nähdä M:n.


Perjantaina pohjoiseen palatessani pitikin heti pakata reppu uusiksi ja lähteä iskälään. Vietin viikonlopun nukkuen ja kanojen touhuja seuraten. Hassuja otuksia. Nyt kun ne ovat päässeet ulkohäkkiin, niillä on enemmän tilaa ja niitä on mukavampi katsella.




Mustavalkoinen on Martta, se on vähän sellainen päällepäsmäri pirttihirmu kanalaumassa. Tai ainakin oli vielä silloin, kun kaikki valkoiset kanat olivat sitä pienempiä! Martan silmät ovat ruskeat, valkoisten kanojen sellaiset spookyn oranssit. Sauroneiksi niitä sanoin.


Laumasta löytyy myös kaksi kukkoa, oranssi ja musta.

Ja yksi pieni musta kana, nimeltään Miranda. Se tekee pieniä ruskeita munia ja juoksee lujaa.


Valkoisten kanojen päälärpäkkeet ovat hieman epäkäytännöllisen suuria.



Melkein kaikki kävivät vuorollaan poseeraamassa kameralle, niin sain hyviä naamakuvia! Musta kukko on vähän vihaisen näköinen.

Illalla menin uudestaan kanoja vaklaamaan, halusin katsella niiden iltapuuhia. Jokainen vuorollaan hyppäsi orrelle sukimaan itseään ja nukkumaan pää kainalossa.




Ihmetelkää tätä huisin jännittävää videomateriaalia.


Oletteko koskaan syöneet ihan tuoreita munia? Keittäessä valkuainen jää omituisen löysäksi ja hajoavaksi, mutta keltuainen menee tahnamaiseksi ja on niin kirkkaan keltainen että häikäisee. Leipomiseenkaan tuoreet munat eivät kelpaa.




Sirkkelin takaa löytyi mesimarjan kukkia. Jospa niitä tulisi tänä kesänä, eikä halla veisi. Mesimarja on ehkä marjoista maukkain, mutta niitä ei riitä masuntäytteeksi asti, hyvä jos kourallisen joskus löytää.



Kuten näette, olen erittäin taidokas kukkien kuvaaja...



Joten jätin homman sikseen ja siirryin kuvaamaan itseäni. Omahyväinen ja itserakas kun olen.

Sitä paitsi tykkään tästä peruukista, ja myös kisumekosta jonka ostin sieltä Oulusta kirppikseltä.








Minä puskassa. Jee.



Nyt kun tämäkin homma on saatu pois alta, jokohan vihdoin saisin tehtyä loppuun tuon HEMMETIN ROJEKTIN joka on ollut työn alla monenmonta kuukautta ja jonka viimeistelyn luonnollisestikin jätin tähän viimeiseen iltaan ennen Helsinkiin lähtöä. Huomenna matkustan päiväjunalla koska se oli halvin vaihtoehto (Onnibussia lukuunottamatta, mutta en ole ihan niin rohkea ja extreme että istuisin koko päivän bussissa, juna sentään pysyy raiteilla eikä tee äkkikäännöksiä tai jarruttele risteyksissä ja siellä on ravintola ja vessa jossa mahtuu kääntämään persettä ja siellä mahtuu hyvin loikoilemaan kahdella penkillä.) Päivällä matkustaessa todennäköisesti on enemmän nälkä kuin yöllä, joten ostin paljon evästä.

Asuni Helloconia varten ei ole täydellinen, värit eivät oikein mätsää, peruukki on huonolaatuinen, kengät hieman puristavat, ja niin edelleen. Mutta ihan sama. Ehkä se näyttää kuvissa hyvältä. Otan mukaan jotkut hölmöt tossut, joita voin pitää siellä sisätiloissa sitten kun jalat menevät kipeäksi. Tarkoitukseni oli ostaa sellaiset ballerinatyyppiset kesäkengät, jotka olisin voinut ottaa mukaan, mutta mistään ei ole löytynyt oikeanlaisia. Lähden sitten YRU-töppösillä.


Aika jännää, että jatkuvasti on johonkin menoa ja reissaamista! Ei ole ikinä ennen ollut tällaista kesää minulla! Vähän uuvuttavaa, mutta jännää!




7 kommenttia:

  1. toi on kyl tosi kivan näkönen toi peruukki! hienosti stailattu :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se meinaa kyllä lässähtää omituisesti, kaipaa lisää lakkaa!

      Poista
  2. Ihania kanoja (ja kukkoja)! Ovat kyllä tosi sympaattisia otuksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niiden katseleminen on rentouttavaa ja tulee hyvälle mielelle muutenkin. Ylipäänsäkin lempihommaani on eläinten omien puuhien vaklailu.

      Poista
  3. Oot niin söpö! Toivottavasti rohkenen Helloconissa moikata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos! En ole varma näinkö sinua siellä vai kuljinko laput silmillä vai enkö vain muista ;A; olisi ollut kiva jutskailla.

      Poista
    2. Tuntuu siltä etten koko päivänä ehtinyt jutella paljon kenenenkään kanssa!

      Poista

Penni ajatuksistasi.