torstai 26. tammikuuta 2017

Every night I burn

Muistelin tässä leffoja joita katsoin lapsena, ja sain jännän selviä muistikuvia. Meillä oli paljon telkkarista nauhoitettuja VHS-kasetteja. Muistan selvästi, että katsoin A Chinese Ghost Storyn, eli Aavesoturin ensimmäisen kerran silloin kun en osannut vielä lukea. Muistan miltä se kiinankieli kuulosti, ja ihmettelin sitä kovasti, enkä tiennyt yhtään mitä ne sanoivat, joten kuvittelin sitten mielessäni kaikenlaista hölmöä keskustelua. Opin lukemaan viisivuotiaana, joten olen tosiaan ollut aika pieni. Katsoin silti muistaakseni koko elokuvan mielenkiinnolla. Sitä VHS:ää tuli kelattua ja tuijotettua vuosien varrella eräänkin kerran.




Muistan myös kuinka jostain syystä fiksauduin Braveheartiin. Osasin jo lukea tekstit, mutta minusta tuntuu että olin silloin vielä vähän hidas lukemaan, ja jotain juttuja meni ohi. Olen alkanut opiskella englantia koulussa kahdeksanvuotiaana, ja muistan selvästi, että elokuvaa katsoessani korvani eivät olleet vielä ollenkaan tottuneet englantiin tai mihinkään kieliin, enkä tajunnut, että muutamassa kohtaa puhuttiinkin ranskaa. Ihmettelin vain sitä, kun yhtäkkiä vaikuttikin siltä, ettei se toinen tyyppi ymmärräkään mitä toinen puhuu. Olen siis ollut mielestäni alle kahdeksan, kun Braveheartia aloin katsoa ensimmäisiä kertoja. Ja sitä vasta on tullut katsottua.

En osaa tähän päiväänkään mennessä sanoa, miksi se on minulle niin hemmetin tärkeä. Se on minun leffani, spesiaali. Monilla varmaan on jokin sellainen. Tai ainakin oli lapsena. Omistan sen tietenkin DVD:llä nykyään, katson sen edelleen suunnilleen kerran vuodessa tai vähän harvemmin. Nykyään itken vuolaasti joka hemmetin kohdassa, sitä en ennen tehnyt.





Tietenkin minulla oli Disney-kasetteja, oli 101 Dalmatialaista, Topi ja Tessu, Pieni Merenneito, Aladdin, Prinsessa Ruusunen, katsoin niitäkin varmaan yhtä monta kertaa. Mutta ne eivät olleet The One. Spesiaali. Minun. Ainoastaan rakkaat Muumilaakson Tarinani ylsivät yhtä tärkeiksi, tai oikeastaan jopa tärkeämmiksi silloin ihan pienenä. Meille ostettiin videot vuonna -94, jotta minulle saa nauhoittaa Muumeja. Ja niitä kasetteja oli monta. Ja vaikka Muumit ovat yhä lähellä sydäntäni, ne ovat silti jääneet oikeastaan vain lapsuusnostalgiaksi.

Muistan myös nähneeni The Crown, joka taisi muuten olla K18, saatoin itse olla siinä seitsemän-kahdeksan ikäinen. Olen varma, että A oli vielä elossa, ja A kuoli kun olin lähempänä yhdeksää. A oli myös lukenut The Crow -sarjakuvan, koska piirteli Eric Dravenin kuvia. En tuolloin osannut yhdistää niitä siihen elokuvaan tietenkään, tajusin vasta teininä kun sain itse tuon sarjakuvan käsiini.



Muistan pitäneeni The Crowsta jostain syystä jo silloin. Ja muistelisin, että suunnilleen 12-vuotiaana sain sen vihdoin VHS:lle, mutta vaivan takana se oli. Meillä näkyi vain kolme tai neljä kanavaa kotona, ja näin lehdestä, että se on tulossa Subtv:ltä. Soitin kaverilleni joka asui kaupungissa, ja pyysin nauhoitamaan. Sama kaveri nauhoitti minulle Subilta myös Veren Vangit noihin aikoihin. (En ole kyllä ihan varma tästä muistikuvasta, saatoin nauhoittaa tuon Crown myös itse sitten kun Nelonen alkoi näkyä meillä, mutta jotenkin muistelen, että tuossa VHS:ssä oli nimi tämän kaverin käsialalla kirjoitettuna.) Muistan, että minun oli erittäin tärkeä saada se nauhalle, vaikka sen näkemisestä oli monta vuotta. Se oli jäänyt mieleen, tunnelma, kosto, surumielisyys, ja se oli vain ihan hemmetin tärkeä.








Onko tällainen pienelle lapselle ihan normaalia? Kuka minä oikein olen? Ja miksi minun on ylipäänsä annettu katsoa tällaisia?

Osittain tämä tietysti johtuu isoveljistä. He olivat sankareitani, ja imin pesusienen lailla vaikutteita kaikesta mitä he sanoivat ja tekivät. Mutta ilmeisesti minussa on aina ollut sellainen omituinen puoli. En tiedä miten sitä kuvailla. Vakava ja synkkämielinen ehkä. Ja surumielinen, tragedian ja romantiikankaipuinen.

Voi veljet kuinka diippiä nyt olen niin syvällä omassa perseessäni että paras kaivautua ulos täältä.




4 kommenttia:

  1. Braveheart on kyllä hieno leffa.

    VastaaPoista
  2. Eipäs ole hetkeen kuulunut mitään päivitystä tänne tai Facebookiin. Miten sinulla menee?

    VastaaPoista

Penni ajatuksistasi.