sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Atom

On ollut omituinen viikko, jotenkin jopa vaikea muistaa siitä mitään. Tiedän, että kävin keskiviikkona ja torstaina ulkona, mutta en muista mitä muuta tapahtui. Tiedän, että on ollut pieni ja surkea olo, mutta ei nyt mitenkään kovin kamala. Tiedän, että olen valvonut öitä, mutta en oikein muista mitä tekemässä. Perjantain jälkeen ne univelat vasta ovatkin kasautuneet, ja aionkin hiippailla tästä sänkyyn. Otin kuitenkin perjantai-illastani erittäin jännittävän ja tapahtumarikkaan videon (leikkasin siitä yli puolet poiskin, ette halua edes tietää), joten pitää kai sekin vielä saada julkaistuksi. Tiedänpähän ainakin, mitä perjantaina on tapahtunut, koska en muuten varmaan muistaisi. Ahdistaa videon laatu, oli niin pimeää ja yritin muokata sitä valoisammaksi ja kameranihan on muutenkin niin hyvä kapistus.

Kävin tänäänkin vihdoin taas ulkona, oli ihan kamala olo ja tuumiskelin jo pyörtyväni lumihankeen. Ajattelin kuitenkin, että raitis ilma ja rauhallinen kävely voisi olla ihan terveellistä, ja ruokaakin olisi mukava ostaa. Se oli ihan hyvä päätös.

Yritin etsiä uutta muistikirjaa kirjakaupasta, mutta mikään ei kelvannut. Jos ne kerran maksavat melkein kympin tai jopa yli, niin kyllä helvetti sentään pitää olla hieno eikä mikään susiruma tylsä yksivärinen tai raidallinen. Olen ainakin tällä viikolla kirjoittanut vähän muistikirjaan, sieltä löytyy vähän vihjettä siitä, mitä on ollut mielessä. Ostin tänään kuitenkin taikapyyhkeen. Sellainen, joka taianomaisesti muuttuu vedessä palikasta pyyhkeeksi. Muistoja lapsuudesta. Jostain syystä ostin myös greipin, vaikken ole koskaan pitänyt greipistä. Se oli oikein pieni ja sievä, ja sen pehmeä kuori tuntui mukavalta kynsien alla, ja kun jokaisesta siivusta kuori pois nahan ja söi pelkän hedelmälihan, se ei ollut kovin pahaa. Halusin ostaa viidakkomuroja, mutta niissä oli aika kallis kilohinta ja ne ovat melkein pelkkää sokeria. Nyt harmittaa kun en ostanut. Saahan sitä kerran kymmenessä vuodessa.

En pysy kärryillä ajan kulusta ja maailman menosta. Jos joku sanoo minulle useampaan kertaan tekevänsä jotain ensi keskiviikkona, se luisuu muististani välittömästi. En ole ikinä perillä mistään mitä muiden ihmisten elämässä tapahtuu. En muista missä kukakin on töissä tai koulussa, muistan kyllä mikä on kenenkin lemmikin nimi ja minkä värinen auto kelläkin on. En muista onko kukakin naimisissa ja minkänimisen kanssa, mutta muistan selvästi mitä tuolla tyypillä oli päällä kaksi kuukautta sitten kun näin sen jossain tai tehtiin jotain.

Enpä kyllä pysy hirveän hyvin kärryillä omistakaan asioistani. Havahdun neljältä yöllä siihen, että "ainiin aamulla pitää herätä kahdeksalta kurssille", vaikka olisin käynyt sitä kurssia jo useamman kuukauden. Tai "ainiin minun piti imuroida/pyykätä tänään" neljänä yönä peräkkäin, mutta vain yöllä, ei päivällä kun oikeasti saisi imuroida/pyykätä. Tai joskus "ainiin en ole syönyt tänään", aina yöllä. Miksi muisti pelaa vain yöllä?

Missä minä oikein harhailen päivät pitkät? Jossain toisessa ulottuvuudessa kenties?








Nämä kuvat ovat tältä päivältä.





On mukava kirjoittaa yksinkertaisia lauseita. Elämä tuntuu vähemmän monimutkaiselta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Penni ajatuksistasi.