Tänä vuonna en ole valmis talven tuloon, en ollenkaan. En ollut elokuussa valmis syksyn tuloon, enkä halua uskoa että nyt on jo marraskuu. Kesästä meni puolet dissosiaatioharakoille, enkä muista heinäkuusta paljon mitään. Tällaisina aikoina toivoisin, että asuisin jossain ihan muualla kuin pohjoisessa. Vaikka ei olisikaan maailmanlaajuinen rutto, ei minulla siltikään olisi, eikä ole koskaan ollut varaa matkustaa mihinkään lämpimään parantamaan kaamosmasennusta edes hetkeksi.
En minä jaksa taas. Taas tätä koko juttua. Tätä koko isoa talvea.
Muistan kirjoittaneeni johonkin samaa viime syksynä, mutta selvisin silti kevääseen asti. Marraskuu ei edes ole pahin kuukausi, marraskuussa on ihan ok kököttää kotona ja tuijottaa aivotonta viihdettä. Huhtikuu on se pahin. Odotuskuukausi, melkein melkein, kevät on jo kielen päällä ja kaikki muut postaavat someen kuvia kukista ja vihreästä, mutta meillä on vielä metreittäin lumikinoksia. Se on kamalin. Kun olisi jo kiire, ei jaksa enää kököttää kotona, ei jaksa enää pukea vaatekerroksia. Pitäisi päästä ulos leikkimään.
Yritän asennoitua niin, että nyt saa levätä rauhassa kotona ja katsella uusia sarjoja, katsella uudestaan lempisarjoja, katsella paljon kauhuelokuvia ja piirrettyjä, eikä tarvitse stressata mistään. Järjestän talveksi mahdollisimman vähän stressiä. Muistan ottaa unilääkettä ettei tule taas valvottua sängyssä pyörien joka yö. Muistan tehdä jotain mukavia juttuja.
Postaus kaipaa jotain kuvia niin tässä Halloweenin kissanainen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Penni ajatuksistasi.