Tämä tuli niin yllättäen. Huomasin, että tässä lausunnossa oli jotain erilaista, mutta en ihan täysin tajunnut, ennen kuin viime yönä vertasin sitä vuoden takaiseen. Niin koruttomasti ilmoitettu vain. Se, mitä olen odottanut.
Mitä nyt?
Miten lähden toteuttamaan seuraavia tulevaisuudenhaaveita? Jotenkin tuntui, että kaikki riippui tästä, ja nyt tämä on selvä ja rasti ruutuun, mutta riippuiko kaikki tästä sittenkään.
To do list:
- Synny autistiseksi tytöksi
- Masennu ja traumatisoidu
- Mene mielenterveyshoitoon
- Jätä monta koulua kesken
- Syrjäydy
- Yritä
- Älä yritä
- Yritä sittenkin
- Älä sittenkään yritä
- Kuntoudu
- Ei onnistunut
- Saa autismidiagnoosi
- Jää työkyvyttömyyseläkkeelle
- Yritä jotain ihan täysin muuta
???
Olen minä sitä miettinyt jo vuosikausia, että mitähän se minun elämäni sitten ihan lopulta voisi olla, mille rupeaisin, millä täyttäisin vuoteni jotta saisin joskus sitten katsoa kätteni jälkeä ja sanoa, että tuli tehtyä jotain. Se vain jotenkin katoaa otteestani, lipuu sormien välistä pois joka kerta. Kaikki mitä yritän. Täytyy yrittää vielä. Uudestaan ja uudestaan. Eihän tässä muukaan auta.
Eläminen itsessään vain tuntuu niin kovasti yrittämiseltä. Jokainen päivä on homma. Se, että ruokin itseni, pidän huolta henkilökohtaisesta hygieniastani, täytän sosiaaliset tarpeeni, ja ehkä jopa huvituksen tarpeeni. Siinä on minulla työsarkaa, ja minun on vaikea käsittää, miten joku voi jaksaa vielä sen lisäksi tehdä useita tunteja päivässä jotain muutakin.
Elämä itsessään on arvokasta. Se minun täytyy muistaa useammin. Minunkin, minäkin, vaikka en tuota kapitalismille rahaa, tai tee suuria tekoja, tai sano suuria sanoja, tai kosketa ihmisten sydämiä radikaalilla tavalla. Minäkin.
 |
| Sosiaalisia ja huvituksen tarpeita täyttämässä päivänä muuanna |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Penni ajatuksistasi.