A pain that I'm used to

Silloin kun söin e-pillereitä säännöllisesti, ja minä söin niitä varmaankin kahden tai kolmen vuoden ajan, olin kaikenkaikkiaan aika huonossa kunnossa ja melko vakavasti masentunut noin niinkuin ylipäänsä. En koskaan oikein osannut kuvitella, että ehkä osa siitä pahasta olosta johtui niistä pillereistä. Yritin aloittaa pillerit uudestaan noin viikko sitten, mutta syötyäni niitä kuutena päivänä peräkkäin, en kestänyt enää. Heti kolmantena tai neljäntenä päivänä mielialani romahti ihan tyystin, tai oikeastaan se meni sellaiseksi hyvin häilyväiseksi ja ailahtelevaksi, mutta suurimmaksi osaksi masentuneeksi. Juuri sellaiseksi kuin silloin ennen. Tuli todella todella huonot vibat tästä hommasta, ja nyt olenkin ollut jo kolme päivää syömättä niitä. Ehkäpä tänään ei enää ahdista niin paljon. Toivon mukaan huomenna ei ainakaan, koska minun pitäisi lähteä Haltiapojan kanssa pääsiäisen viettoon.

Nyt jälkeenpäin kun ajattelee, ehkä olisin päässyt sieltä pahasta paikasta pois jo paljon aiemmin, jos en olisi syönyt niitä hemmetin pillereitä. Mutta miten sen olisin silloin voinut tietää? Olen kaikenkaikkiaan hyvin herkkä lääkkeille ja kemikaaleille ja ihan kaikelle, eivätkä ne masennuslääkkeetkään koskaan aiheuttaneet muuta kuin kurjia sivuoireita. Tunnen herkistyneeni iän myötä vain entisestään kaikelle, niin fyysisesti kuin henkisestikin. En esimerkiksi pysty enää nauttimaan kauhu- ja väkivaltaviihteestä yhtä intohimoisesti kuin ennen, se ei enää tunnu kovin hyvältä. Poikkeuksia lukuunottamatta toki, en koskaan voisi hylätä kauhukirjallisuutta tai ihmissusielokuvia. Mutta sellainen gorella mässäily ja säikyttely ja pelottelu on vain hirveän ärsyttävää, puuduttavaa ja turhaa. En jaksa, en nauti, aistini ylikuormittuvat, ja sitten on paha olo.

Aion joka tapauksessa vielä kokeilla jotain toista pillerimerkkiä, vaikka käyttämäni onkin ilmeisesti se vähähormonisin. Ihan vain varmuuden vuoksi. Jos ei käy, sitten täytyy keksiä jotain muuta. On kuitenkin ensi viikolla aika lääkäriin muunmuassa tämän asian tiimoilta. Tiimoilta on ihan kamala sana...

Olen mököttänyt ja kiukutellut melkein koko viime viikon, ja sitten viikonlopun, ja vielä tälläkin viikolla. En ole käynyt eilen tai tänään kuntoutuksessa, mutta lupasin juuri puhelimessa ohjaajalleni tulla huomenna. Jaksoin kuitenkin eilen kokata, joten se on jo jotain, ja tänä aamuna vaihdoin verhot, aion vielä yrittää siivota jonkin verran. Kyllä tämä tästä. Suklaata on kyllä kulunut tavallista enemmän, mutta se sallittakoon. Tänään ei ole (vielä) edes itkettänyt yhtään.

Pirun hormonit. Kaikkea sitä joutuu kestämään. Ja Haltiapoika parkaa! Kaikkea se joutuu minun takiani kestämään.

Sitten jotain ihan muuta. Olen melko innoissani jo siitä, että pääsen muuttamaan tästä kämpästä pois syksyllä. Todennäköisesti pääsen. Eihän minulla mitään toista paikkaa vielä ole katsottuna, mutta käytännön asiat kyllä aina järjestyvät. Olen vain jotenkin niin kyllästynyt tähän, tahdon muuttaa monia asioita kodissani. Olen jo suunnitellut mistä kaikesta haluan eroon ja mitä tahtoisin uutta. Tarvitsen paljon säilytystilaa, hyllyjä ja lipastoja ja pieniä laatikoita joihin järjestellä kaikkea pientä roinaa. Toisten ihmisten kotien tirkisteleminen on kovin inspiroivaa, miksen minäkin voisi oppia pitämään kaiken tämän epämääräisen tavaroiden monimuotoisuuden järjestyksessä, jos moni muukin pystyy siihen? Tarvitsen vain päättäväisyyttä ja sitä säilytystilaa. Erityisesti pikkutavaroille kuten koruille. Olen katsellut vähän liiankin mielissäni sellaisia "room tour" -videoita, erityisesti lolitojen kodit kiinnostavat, koska niillä tuppaa olemaan ihan älyttömän paljon tavaraa, mutta organisoidusti.

Tahtoisin myös alttarin. En harrasta meditoimista tarpeeksi usein, ja sellainen konkreettinen paikka kotona sitä varten voisi olla hyväksi. En ole pakanallisuudessani vielä mitenkään pitkällä, en ole selvittänyt asioita tai lukenut paljon kirjallisuutta tai tullut sinuiksi oman uskoni kanssa, ainakaan yksityiskohtaisesti, mutta jonkinlainen alkeellinen alttari voisi olla nyt paikallaan. Yksi niistä ensimmäisistä askelista. Olen pohtinut, mitä alttarilleni voisin tässä vaiheessa laittaa, ei mitään kovin spesifiä, mutta kynttilöitä ja suitsukkeita ja kristalleja ainakin. Toteutan sen varmaankiin tosiaan vasta sitten, kun olen muuttanut. Eihän minulla vielä ole mitään hajua, kuinka ison kämpän mahdollisesti löydän. Mutta nyt on jo huhtikuu, kesä on ihan kohta, ja muutto tulee ajankohtaiseksi nopeammin kuin hoksaankaan.

Toivoisin kovasti, että minulla olisi oma parveke. Tahtoisin kukkasia ja lyhtyjä ja kaikkea sellaista, niin kuin olisi yksi ylimääräinen huone, mutta ulkona. Ehkä seuraavassa kämpässä sitten.