Sinking

Hmm. Mitähän sanoisi. Oli lääkärinaika keskiviikkona ja se ei mennyt kovin hyvin. Muunmuassa siksi, koska olin viettänyt unettoman yön ja olin jotenkin hysteerisessä tilassa, sellaisessa itkuhysteerisessä, ei nauruhysteerisessä. Ja myös siksi, koska tuntuu, ettei minun ongelmiani oteta vakavasti, ja lääkärin mielestä en tarvitse nyt terapiaa.

Ei ole ollut oikein hyvä olo pitkään aikaan. Välillä vähän parempi. Silloin kun on jotain, mikä vie ajatukset muualle hetkeksi. Esimerkiksi maanantaina kun käytiin J:n kanssa länsinaapurin puolella ostamassa ihan liikaa karkkia. Siellä oli muuten kansallispäivä (6.6) eikä veli päässyt Systeemiin, onneksi oli sentään kaupat auki. Ja sitten torstaina, kun lähdettiin tämän mestan asukkaiden ja ohjaajien kanssa Ouluun, oltiin melko fancyssa hotellissa yötä ja käytiin jättikirppiksellä ja syötiin paljon hyvää muonaa (Jokkismesta maksoi kaiken!) ja ehdin nähdä kaupungilla pitkästä aikaa armasta M:ää.



En enää muista minä päivänä yritin piristää itseäni laittamalla tätä violettia ebayperuukkia ja pukeutumalla pastelleihin. Saattoi olla tiistai. Jos näet minut pukeutuneena päästä varpaisiin pastelleihin, on ihan turvallista olettaa, että olen kurjassa tilassa. Kun mieli on vakaa ja rauhallinen, pukeudun ennemmin mustaan tai valkoiseen.

Peruukki ennen:

Ja jälkeen:

Minun Army of Love -pyssyni on rikki toiselta puolelta, mutta saa sen kanssa vielä kuvia, kun muistaa esitellä vain ehjää puolta... Se joutui liian paineen alle muuttolaatikossa viime kesänä ja riks raks.

Käytin saksia, talkkia, tupeerauskampaa ja hiuslakkaa. Olen tottunut leikkaamaan itse omaa tukkaani, joten minusta peruukin leikkauskin sujuu parhaiten, kun se on minulla päässä. Jos laitan sen peruukkipäähän, tulee vasemmasta puolesta väistämättä ihan eri mittainen, kuin oikeasta. En vain osaa.

Mielestäni tämä hahmo on aliendemoni. Meikeillä ja väreillä ja kameralla hupsuttelu kyllä oikeasti piristää. Eikä haittaa, vaikka tästä peruukista tuli jotenkin karsean ihkudesu weeaboon näköinen, se on silti ihan hauska, ja käytän sitä joka tapauksessa. Olen jo vuosia sitten joutunut kohtaamaan sen tosiasian, että ihmiset kuitenkin kuvittelevat ulkonäköni perusteella, että olen animenörtti. Eikä se haittaa. Kuvitelkoot. Saan ainakin mielihyvää siitä, että tyylini on niin vaihteleva, ettei kukaan arvaa, millainen musiikkimaku tai leffamaku minulla oikeasti onkaan! Roskiin se stereotypia, että kaikkien pitäisi pukeutua jonkin oman klikkinsä muotin mukaan! En suostu! Muottiin sopimattomuus eläköön!