Mutta miksi minä hypin?

Kävin viime keskiviikkona kirpputorilla, ja olin aivan onnessani kaikista hienoista löydöistä, joten otin tuon onnen tuokion videolle. En jaksanut tätä laisinkaan editoida, mutta muistaakseni sekoilen sanoissani vain alussa. Siinä on niitä elämän realiteetteja editoimattomana. Joskus ei osaa suomi.

Tiistaina vienkin sitten omat roinani vuorostani myyntiin. Kämppä on ihan hävityksen kauhistus, kun kaikki hinnoiteltavat ja hinnoitellut vaatteet sun muut ovat pusseissa ja lattialla ja no, ihan kaikkialla.

Olen ehtinyt jo käyttää lähes kaikkia uusia vaatekappaleita. Neuleesta ainakin tuli heti uusi lemppari. Tossutkin ovat käytössä joka päivä.

En tiedä millaisia asioita haluan kertoa blogissa. Tunnen itseni kovin tylsäksi. En jaksa ottaa enkä muokata kuvia eikä plääh jaksa ajatella mitään. Instagramista on tullut sellainen liian helppo tapa jakaa liikaa kaikkea turhaa shittiä.

Äh. On ollut liian toiminnantäytteinen viikko ja nyt on mehut lopussa. Liikaa sosiaalisuutta ja kävelyä ja liian vähän möllöttämistä. Nyt en sitten osaa edes nukkua näköjään, juuri kun unirytmi näytti menevän inhimillisemmäksi. Tai sosiaalisesti hyväksyttävämmäksi. Tai jotain.

Unirytmi on jotenkin yhteydessä sanaan universumi. Nyt se yhteys katosi. Äsken se vielä oli.




Ehkä yritän kirjoittaa toiste paremmin.