Ruins of me

Varovaisesti pienesti murentuu murenee musertuu

Niin ettei sitä huomaa

Eroosio kuluttaa vuosituhansien saatossa

Hivuttaa rajoja sisemmäs ja sisemmäs

Niin hitaasti etteivät mittarit rekisteröi, ei paljas silmä näe

Ei ymmärrä miksi ääriviivat käyvät läpinäkyviksi

Miksi ydin paljaammaksi ja aremmaksi

Jolloin uusi aurinko polttaa sitä minkä ei pitänyt auringon nähtäväksi koskaan tulla

Lävistää kaiken punahehkuisena miekkana

Näkee tilaisuutensa ja tarttuu kourillansa

Puristaa kunnes nyrkkinsä ovat tyhjät

Sivistyksen laitamilla autiomaat käpristyvät tuhkaksi

Tuhkahiutaleet leijailevat lumen seassa maahan

Ja sitten kun aurinko sulattaa lumen, tuhkaa ei enää näy

Vain kalkkitomua ohuena kerroksena maan yllä

Se on ehkä joskus ollut luuta

Äänet hiljenevät rapistuvassa maailmassa

Tuuli yksinään pyörittelee laiskanlaisesti tomua

Melkein pelkkä henkäys

Kummitus maallisia jäänteitään hyvästelemässä

Taas yksi kevät
Jos menisin sänkyyn saisin unta
Jokin estää menemästä
Univajeen tuotokset
Teksti ja piirros
Ei kannata kiinnittää huomiota
Aamut ovat pahimpia
Ja parhaita
Liikaa sokeria
Olo on pieni ja avuton
Pelko muutti asumaan samaan sänkyyn kanssani
Vanha tuttu