Pink turns Blue

Ystävänpäivämiitti ja road trip, say no more!

Pörhelöiset ajelivat etelää kohti napaten matkalta mukaan yhden jos toisenkin miitti-intoisen, ja Oulussa olikin käytännössä kesä. No, ainakin rotuaarilla saa kipsutella koroilla rauhassa, se kun on lämmitetty ja siten lumeton, loskaton, jäätön. Räntäähän siellä kyllä satoi.

Olimme paikalla suunnitellusti etuajassa, jotta ehdimme käydä Nappi Kikassa, Sokoksella meikkiostoksilla, ja Romeossa & Juliassa, perus Oulun käyntikohteet joka reissulla.

Sen jälkeen miittailtiin Roosterissa kaikessa rauhassa, minun piti höllätä vyötäkin, kun vuohenjuustosalaatti osoittautui ounasteltua ravitsevammaksi. Miitin järjestäjä oli järjestänyt myös ohjelmaa, joten mikäs siinä pimenevässä iltapäivässä tunnelmallisessa kahvilassa sosialisoida.

Tämän virallisempaa yhteiskuvaa ei sitten ole.

Asukuvat otettiin onneksi ennen syöntiä, illan pimenemistä ja räntäsateen alkua.

Minä halusin laittaa päälle kokonaan vaalean asun, mutta esteeksi nousi sama iänikuinen ongelma kuin aina ennenkin: mistä revin vaaleat sekä talveen että lolitaan sopivat kengät, no en näköjään vieläkään mistään, edes vuosikausien kamppailu ei ole opettanut edelleenkään tilaamaan niitä yksiä tiettyjä mitkä ovat olleet hankintalistalla vuodesta 2015. Itseään tässä vain voi syyttää.

Mikä sopii upean vaaleansinisen sifonkisen Innocent Worldin mekon kanssa, ellei valkoinen? No, vaikka musta. Onko tämä nyt punk lolitaa, gothic lolitaa, bittersweet lolitaa, mene ja tiedä. Instagramissa sain kommentin, että Tim Burton -lolitaa, ja sehän minulle kyllä passaa.

Käytössä myös elämäni ensimmäiset brändisukat, Angelic Prettyn vieläpä, huomatkaa ne. Niissä on sieviä tähtikuvioita ja glitteriä, jos katsoo tarpeeksi läheltä. Ja ne ovat hyvin epämukavat, piskuisille japanilaisjaloille suunnitellut. Ostin ne käytettynä siksi koska ne olivat sopivan hintaiset ja mätsäävät tähän mekkoon.

Kokeilin innoissani uutta kampausta. Tai siis samat kaksoissämpylät kuin aina, jos yritän tehdä tukalle mitään, mutta tällä kertaa lisäsin ylimääräisiä lettejä. Vallankumouksellista. Sitten tulikin jo hoppu, ja huomasin, että takaraivolta paistoi komeasti peruukkiverkko läpi, joten lätkäisin päälle random rusetin. Tadaa, ei näy enää. Meikata ehdin sitten automatkalla. Autossa onnistuin myös irrottamaan mekon olkaimesta napin, mutta onneksi löytyi hakaneula hätävaraksi.

Iloisen kahviloinnin jälkeen ehdimme pyöriä vielä hetken kauppakeskuksessa, kunnes vartija hätisti meidät ulos sulkemisaikaan, kuin pahaisetkin teinit. Hihi.

Kotimatkalla autossa oli olo, että ääää eikö tämä päivä koskaan lopu, kuolema kolkuttaa, en enää ikinä poistua kotoa jos tästä selviän, mutta sitten selvisin kotiin ja eihän se niin kamalaa ollutkaan. Väsyttävää, mutta sen arvoista. Onneksi on röyhelöisiä kamuja, miten tätä elämää voisi elää ilman.