2018 in frills

Katsaus lolitavuoteen 2018:

Talvi:

Vuoden ensimmäisen miitin asuni on lempparini. Inspiroiduin cult party keistä ja sain käyttää pitkästä aikaa itse tekemääni ketunkalloasustetta, josta olen niin ylpeä.

Synttäreideni aikoihin oli isompi miitti Oulussa Roosterissa.

Ystävänpäivän miittiin Kemissä en koonnut ystävänpäiväteemaista asua, vaan jonkinlaisen urbaani shamaani -inspiroituneen kokonaisuuden. (Muistutan, että kaikki turkis mitä omistan, aito tai feikki, on käytettynä ostettua.)

Kevät:

Muistaakseni pääsiäisen tienoilla oli taas Oulussa miitti, tällä kertaa sisäpuutarhassa.

Rovaniemellä oli pikkuinen Mushucon toukokuussa, kokeilin old school lolitaa sitä varten.

Kesä:

Pieni kahvilamiitti kahden röyhelöisen ja avecien voimin, silloin oli lämmintä muttei vielä liian kuumaa lolita-asuille.

Elokuussa oli teenmaistelutapahtuma Hostel Café Kodissa, siellä meillä oli taas vähän isompi miitti. Tämä on toinen lemppariasuni.

Syksy:

Syyskuussa olikin luvassa koko vuoden kohokohta! Eli tietysti Eternal Twilight, Hellocon Ry:n suuri tapahtuma Helsingissä. Siellä oli valtavan paljon ohjelmaa, shoppailtavaa, kunniavieraita, ystäviä ja hauskanpitoa. Pukeuduin Elegant Gothic Aristocrat -inspiroituneeseen asuun, koska pääkunniavieraana oli Mana-Sama, ja ainoa omistamani Moitién mekko on tällainen pitkän mallinen.

Askartelin kaulakorun itse Fimo-massasta, ja yhdistin pääasusteen ebayn hunnusta ja sarvista. Meikkini oli sitten sarvien takia myös demonimainen. Oikeastaan kaikki muu tässäkin asussa on käytettynä ostettua, niinkuin melkein kaikki mitä omistan.

Photobooth-kuvaajana Pasi Vähänen.

ET:n päätösbileisiinkin pääsin tällä kertaa.

Lokakuussa mentiin Oulun Chibiconiin, siellä oli tänä vuonna teemana kawaii, joten päädyin ilman muuta super pastelliseen asuun. Osallistuimme porukalla myös kawaii catwalk -ohjelmanumeroon, joten meidät nähtiin lavallakin. Sinä päivänä oli hyvä naamapäivä.

(Näetkö taustalla kaukaisuudessa däbbäävän Rapunzelin ja Annan?)

Halloweeniksi muokkasin ET:stä ostamani mekon itselleni istuvaksi, ja tein spookyn coordin. Hengailimme taas kahvilassa kahden röyhelöisen ja avecien kesken.

Marraskuussa Oulussa oli Lumo Light Festival, ja sinnekin järjestimme pienen miitin. Käytin ensimmäistä kertaa omin pikku kätösin ompelemaani hametta, ja inspiroiduin jättimäisestä Kuusta, joka roikkui Kauppakeskus Valkean katosta. Koska kyseessä oli valofestivaali, halusin yhdistää asuuni myös valaisevat kengät.

Talvi:

Pikkujoulumiitissä kävimme Arktisilla Markkinoilla Arktikumissa, kahvilassa, ja ravintolassa. Halusin välttämättä yhdistää hölmön joulupaitani lolitaan, ja askarrella vielä hölmömmän pakettiasusteen päähän.

Ja siinä olivat oikeastaan kaikki viime vuoden lolitameiningit. Pari asua jätin pois siitä syystä, että ne olivat enemmän lolitasta inspiroituneita, ja vähemmän sääntöjen mukaisia. Minä vain joskus viis veisaan säännöistä, se on kivaa. Toivoisin, että teen tänä vuonna uusia, vähän erilaisia mekkohankintoja, ja pukeudun myös itsekseni, ilman miittejä ja tapahtumia. Se on minulta nyt näköjään meinannut unohtua viime aikoina.

Jafarin paluu

Minulla on ollut WGT-postaus kesken elokuulta asti. Ehkä en kirjoita sitä koskaan loppuun. Siellä meni niin monta asiaa pieleen, ja olin niin poikki ja ahdistunut, ja sain niin valtavan itkumelttarin, että en tahdo kovin yksityiskohtaisesti muistella sitä.

Sen sijaan tänään onnistuin tekemään jotain suurta. Poistin peruuttamattomasti ja pysyvästi tumblr-tilini. Melkein vuosikymmen ja satoja tuhansia postauksia/rebloggauksia puff, bittiavaruuteen. Ahdistaa, koska addiktiosta on vaikea päästää irti, mutta innostaa, koska olen halunnut siitä eroon jo useita vuosia. Kivi harteilta! Mitäs jännää sitten keksitään? Voisiko oikea blogaaminen olla taas kivaa ja inspiroivaa?

Kokeillaan!

Miten olisi vanha kunnon asukuvat + päivän mietteet.

Kaamosmasennus. Sekin on sellainen tuttu ja turvallinen, vanha kunnon perus kaura. En odotakaan marraskuulta muuta kuin kotona mököttämistä ja itkemistä, itse asiassa se kuuluu asiaan niin vahvasti, että vaikkei minulle maagisesti jonain vuonna tulisikaan kaamosmasennusta, aiheuttaisin sen kuitenkin itse itselleni mököttämällä kotona ja itkemällä, ja jos ei siltikään erityisemmin masentaisi, niin varmaankin edelleen mököttäisin kotona ja itkisin, koska mitä muutakaan marraskuussa voi tehdä.

Se on melkein mukavaa ja nautinnollista. Mutta ei nyt kuitenkaan ihan.

Tänä vuonna kaamos on taas saanut minut kaipaaman pastelleja, söpöyksiä, ja vaaleita, valoisia juttuja. Joskus se saa minut kaivautumaan mustaan aukkoon pimeän sieluni syövereihin angstaamaan saatananpalvontamusiikki soiden, joskus taas polttamaan koko kuukauden budjettini kynttilöinä ilmaan ja hamstraamaan pehmoleluja, pehmoisia vaatteita ja vilttejä, glitteriä ja hopeaa ja kultaa, LED-valoja kaikkialle, porautumaan enkeliestetiikan valonhohtoiseen ytimeen, ja regressoitumaan leluosaston hyllyjen väliin kikattamaan ja taputtamaan silmät säihkyen (aina silloin kun en ole kotona mököttämässä ja itkemässä). Ja välimaastoa ei kai ole. Vuosi 2018 on valoisampi. Kiitos universumille siitä.

Autismi- ja Aspergerliitto aloitti tänä syksynä ensimmäistä kertaa vertaisosaajakoulutuksensa peräti niinkin pohjoisessa kuin Oulussa. Äiti on minua vähän vaivihkaa patistellut kokemusasiantuntija- tai vertaisosaajahommiin jo heti siitä asti kun kolme (jo kolme!) vuotta sitten sain diagnoosin, mutta ajatus ei säväyttänyt. Tällä kertaa säväytti. Eihän Ouluun kuitenkaan ole kuin kullinluikaisu, vai mitä noita välimatkaa merkkaavia hassunhauskoja sanoja nyt on.

Se alkoi syyskuussa, se on viiden koulutuspäivän mittainen, ja kaksi on niistä vielä jäljellä. Minusta tulee Suomen pohjoisin vertaisosaaja, toistaiseksi. Lisäksi minusta tulee ensimmäistä kertaa elämässäni jollain tavalla hyödyllinen yhteiskunnalle, ja vaikka tiedän, että se ei ole ihmisarvon mitta, eikä minulle millään tavalla itseisarvo, tuntuu se silti vähäsen hyvältä. (Vaikka meneehän minunkin yhteiskunnalta saamistani tuista osa veroina takaisin valtiolle ihan samalla tavalla kuin kaikkien muidenkin tuloista. Se ei vain tunnu samalta.)

Vertaisosaajana tehtäväni on ottaa vastaan asiakkaita, joita Autismiliitto minulle valitsee. He ovat ottaneet liittoon yhteyttä, koska heillä on tuore diagnoosi, ja liitto valitsee vertaisosaajista sen, joka todennäköisimmin osaa heidän tilanteeseensa samaistua. Vertaissuhde toimii joko kasvotusten tai viestitellen. Siinäpä se. Koulutuksessa tähän mennessä kokemani perusteella olen melko varma, että minusta tulee hyvä vertaisosaaja. Täytyy muistaa kuunnella toista, olla selittämättä liikaa itsestään, ymmärtää sanoa "en tiedä" silloin kun ei tiedä, olla positiivinen ja käytännönläheinen, ja olla elävänä esimerkkinä siitä, että hei minäkin selvisin tuosta tilanteesta, kyllä sinäkin.

Ja jotta väärinkäsityksiltä vältyttäisiin, ja somen tarunomainen hohto saataisiin taas karistettua yltäni, mainittakoon, että suuren osan lokakuuta ja marraskuuta olen viettänyt näin:

Dinosaurusyöpaita on myös ihan hyvä mekko silloin kun pitää lähteä lähikauppaan hakemaan edes jotain ruokaa selvitäkseen hengissä.

Välillä voi röhnöttää äitin sohvalla.

Ja yöllä neljältä voi olla peikko.

Ainiinjoo, blogiin kirjoittaminen on tosi kivaa.