Hupakkokepakkorapakko

Olin viikonloppuna iskälässä ja kuvasin sielläkin pitkästä aikaa videoa. Oli vähän liian vilkasta meininkiä siellä, ja piti saada valittaa kameralle illalla, mutta on siinä myös Mustin ja Myrskyn kanssa jutustelua.




Nyt olen jo päättänyt, mitä teen jouluna. Aion olla iskälässä, koska viime joulu meni kaupungissa. Toivon vain salaa, että kaikki tyypit sieltä iskää lukuunottamatta lähtevät muualle, ja J tulee myös, niin sitten saa olla perheen kesken rauhassa.

Ensi viikonloppuna vietetään mummon ysikymppisiä! Kunnioitettava ikä, vaan vielä mummeli asustaa yksin, pää pelaa ja jalat kantaa, noin niinkuin suurin piirtein nyt ainakin. Tätini asuu siinä ihan lähellä, ja huolehtii mummon kauppareissut ja muut sellaiset.

Kaivelimme J:n kanssa viime sunnuntaina mummon luona kaunista kukkakuvioista rasiaa, joka on täynnä vanhoja valokuvia. J:llä on kännykässä sellainen uusi sovellus, jolla skannataan kuvia niin, että niihin ei tule mitään heijastusta, ja kuvanlaatu on yllättävän hyvä, eikä mittasuhteet vääristy. Värit menivät vähän vituralleen, mutta onneksi kyseessä oli mustavalkokuvat, jotka on helppo muokata takaisin täysin värittömiksi jälkeenpäin.

Tässä niistä jokunen, uskon ettei ketään haittaa jos julkaisen. Suurin osa kuvissa esiintyvistä ihmisistä on kuolleet aikoja sitten, jotenkin omituinen ajatus.

En oikein tiedä, ketä näissä sotakuvissa on, mutta tuosta kolmannesta ainakin löytyy pappani.

Näistä hevoskuvista tykkään erityisesti.

Tämä on otettu Ruotsissa evakossa, tuolloin mummo oli 17-vuotias.

Ja viimeisenä kuva mummosta nuorena.





Unettomuuskausi alkaa ehkä pikku hiljaa väistyä, olen nukkunut vaihtelevalla menestyksellä noin 4-8 tuntia yössä nyt ihan viime aikoina. Elämä voittaa ehkä sittenkin. Jaksaa jo tehdäkin jotain, ja muisti pelaa. On mennyt koko marraskuu ja joulukuu jossain koomasumussa tähän asti. Eipä ole mikään ihme, ettei ole jaksanut mitään leipoa tai lahjoja miettiä. Mutta ihan sattumalta olen löytänyt pari lahjaa ihmisille, niin eihän tämä nyt ihan huonosti ole mennyt kuitenkaan.

Nyt äkkiä nukkumaan. Toivottavasti en herää taas kolmelta.

Aina sama juttu

En jaksa blogata, olisi aika paljon kuviakin mitä jakaa ja asioita joista puhua, mutta blargh.

Otin sen sijaan videon joka selittää jotain.





Videolla saatte muunmuassa nähdä aikaisen joululahjan minulta minulle, en tiedä tuliko innostukseni kovin hyvin esille koska väsy, mutta olen paketista kovin innoissani, uskokaa nyt!

1111

Tänään on taas kerran se päivä. Kokonaiset 17 vuotta A:n kuolemasta, nyt jo yli kaksi kolmasosaa elämästäni.

Enää se ei tee kipeää. Se on muuttunut oudoksi, hiljaiseksi, etäiseksi haikeudeksi. Pitkään aikaan ei ole ollut öisiä ahdistuskohtauksia, kun kuolemapaniikki, aivan kuin muisto, täyttää keuhkot.

En keksi hyvää suomenkielistä vastinetta sanalle token. Esineitä, merkkejä, muistoja, aina täällä minulla tallessa, mutta useimpina päivinä niiden merkitystä ei muista miettiä. Tänään niitä on päälläni useita, tänään kannan niitä painamassa sitä yhtä muistohermoa. Se tärkein, merkityksellisin, pysyy kaapissa piilossa, tallessa, aarteena. Sitä ei tarvitse muiden nähdä, se olisi ehkä jo liikaa. Ja kansio papereita, pinkki muovikansio, ruutupapereita ja vihkoja ja pieniä lappusia ja kuva. Tallessa, piilossa, aarteena.

Tämä on usein päivä, jolloin perheen kesken kokoonnutaan istuskelemaan ja muistelemaan, niin tänäänkin. Tai siis emo ja J muistelevat, minä kuuntelen kun en kunnolla muista. Iskä yleensä vain toteaa, että se on taas se yhdestoista päivä, ja huokaisee syvään. Tämä päivämäärä tulee aina olemaan minulle erityinen, vielä vanhana kahdeksankymppisenä akkanakin minä huomaan sen tulon joka vuosi.


Ja tämä kappale, lemppari, jota kuuntelen muutenkin usein, tätä pitää kuunnella juuri tänä päivänä.

Kissakevennys. Riesa on ollut viime aikoina ihan sylivauva, aina halimassa pusimassa puskemassa kehräämässä, nuolemassa kyyneleitä.

Olen innostunut Fimosta pitkästä aikaa, tehnyt uudelle nukelle juttuja, ja naapurilleni väsäsin nämä korvikset:

Tätä metsäistä kaulakorua oli hauska nysvätä, tämän tyyppistä voisi tehdä toistekin.

Nämä ja paljon muuta olen tehnyt viimeisen viikon aikana nuortenryhmässä, mutta ostin kotiin jo lisää sitä Fimoa, että voin tehdä. Ennestään minulta löytyi vain kolmea väriä.


Nyt lähden sinne emolle. Muistelemaan.

Halloween x 3

Kolme päivää Halloweenia!

Lauantaina Kitaconissa Kemissä:

Kaimani kanssa päätimme laittaa mätsäävät asut, koska molemmat omistamme sarvet Talking To Myself Jewelryltä. Ostimme ne kesällä Helloconista, ja sanoin jo silloin, että joskus pitää mätsäillä. Nyt tuli se hetki. Ja se, että meillä oli sama hame päällä eri värisinä, oli itse asiassa vain onnellinen sattuma!

Oli ihanaa käydä, ei niinkään itse conin takia, vaan miitin, kamujen, ja uusiin ihmisiin tutustumisen takia! Oli hauska tavata myös Freakyangel! Ja sain soman kortin Rotta Ruususelta <3

Piilaritilauskin ehti tulla sopivasti, niin sain somat silmät päähän viikonlopuksi.

Sunnuntaiksi oli sovittu pieni miitti kotikaupungin tyyppien kesken, mutta puolet, eli kaksi, ei ehtinyt paikalle koulukiireiden takia. Kahdestaan sitten Tiripin kanssa taas miittailtiin, askarreltiin nukkehommia (koska hänpä sai vasta ensimmäisen BJD:nsä!), syötiin hyvää piirakkaa ja keksejä, ja otettiin parvekkeella asukuvat. Kyseessä oli yhtä aikaa halloween-, nukke-, askartelu- ja lolitamiitti. Neljä kärpästä jne.

Olin shiro lolita -kummitus, tai jotain sinne päin. Tällä kertaa laitoin tarpeeksi alushameita, kun harmitti helman lättänyys edellisenä päivänä!

Maanantai oli tietysti se varsinainen the päivä. Meillä oli täällä asumisjutskapaikassa jotain juhlan tapaista, katsottiin Paranorman (minun ehdotukseni ja DVD:ni) ja mässytettiin namia.

Päätin että go big or go home, ja laitoin päähän ensimmäistä kertaa tämän peruukin, joka on ehkä kaikkien aikojen mestariteokseni:

En tiedä olenko noita, vampyyri, Cruella De Vil, Elvira, Patricia Morrison, Morticia Addams, vai mikä. Vähän kaikkea kai. Mutta en ole pitkiin aikoihin tuntenut itseäni yhtä upeaksi ja itsevarmaksi, ihan totta. Onneksi yksi ohjaajista suostui ottamaan muutaman asukuvan. Jos minulla olisi aikaa ja voimia, näyttäisin tältä ehkä melkein joka päivä.

Juhlan jälkeen en pystynyt ottamaan vaatteita, peruukkia ja meikkejä pois, vaan ihastelin itseäni peilistä vähän väliä illan mittaan. Hah.

Muistutus siitä, miltä peruukki näytti alun perin

Viime aikoina onkin taas alkanut musta viehättää, vaikkei ehkä uskoisi, kun 2/3 näistäkin asuista oli vaaleita. Mutta johan sitä vaaleaa kautta riittikin tarpeeksi pitkään! Luulin jo, että tämäkin talvi menee valkoisissa, mutta... sitten yhtäkkiä ajauduin kaivamaan mustat noitavaatteet varastosta ulos, ja ihastuin tummiin huulipuniin. Olo on jotenkin ihan erilainen kuin pitkiin pitkiin aikoihin, terävämpi, levottomampi, luovempi, suurempi. Jaksan taas kuunnella äänekästä musiikkia, jaksan taas näpertää ja maalata, olen koko ajan aivan liian innoissani.

Suihkussa ehtii mietiskellä asioita, ja siellä se oivallus sitten tänään iski: Lopetin keltarauhashormonit muutama kuukausi sitten. Mikä muu minun pään sisäisen maailmani olisi näin nopeasti ja vahvasti muuttanut? Tältäkö tuntuu elää ilman sitä kroonista masennusta? Nukkuminen on vaikeaa, liikaa energiaa. En palaa hormonaaliseen ehkäisyyn enää ikinä, vaikka endometrioosi menisi miten pahaksi. On pakko keksiä jotain muuta, särkylääkkeet sentään ovat onneksi olemassa. Olen ylipäänsä masennukseen taipuvainen, ei todellakaan tarvita mitään ylimääräistä sitä taipumusta ruokkimaan.

Sisälläni palaa taas tuli. Elämän tuli. Luulisin. Toivottavasti.



Ja kuten olen blogissa todennut ennenkin, palaan mustiin vaatteisiin aina silloin, kun minulla on parempi olla. Niin näköjään nytkin.

Pumppu hakkaa ilosta, kun mietin näitä juttuja. On tapahtunut muutakin, muutoksia, murroksia, oivalluksia, hengitän syvemmin ja näen pidemmälle.

Noin niinkuin kuvaannollisesti,

oikeasti pitäisi käydä näöntarkastuksessa

ja hankkia uudet lasit, koska en näe.

Mutta nyt meni ohi aiheen. Ää.

Treat

Aamulla on lähtö Kemiin Kitaconiin. Tästä tulee toimintaviikonloppu. Nukuin jo hieman, kymmenestä yhteen, koska arvelin, että pitää yrittää nukkua kahdessa osassa, jos aikoo saada edes joitakin tunteja täyteen. Nyt valvon noin neljään, ja yritän uudestaan. Ennen seitsemää on kuitenkin herättävä.

Sunnuntaina meillä on pikkuinen Halloween-miitti parin tyypin kanssa, ja sinne saa sitten pukeutua uudestaan. Maanantaina, eli varsinaisena juhlapäivänä, meillä on jotain ohjelmaa täällä missä asun, tuolla kohtaamispaikalla.

Olen vihdoin viimeisen viikon aikana päässyt oikeasti siihen Halloween-tunnelmaan. Minua on hieman ahdistanut, kun ei ole tuntunut miltään. Mutta tulihan se sitten kun vähän pakotti! Olen leiponut, pukeutunut, askarrellut, koristellut.

Tämä päärusetti ja kurpitsarintakoru, sekä rannekoru ovat viimeaikaisia tekosiani.

Rusetti pysyy paremmin paikallaan, kun kulmiin laittaa nuo pikkurusetit. Onneksi minulta löytyi sellaiset oranssinakin.

Torstaina oli joku sadonkorjuupäivällinen perheen kanssa. Siis emon ja veljen, ja molempien kumppaneiden kanssa. Ajelimme emon miesystävän luo, siellä syötiin savusiikaa, poronkäristystä, mätiä (joka on lempiherkkuani), ja kurpitsakakkua. Muunmuassa. Oli ihan hemmetin hyvät muonat, ja vaikka oli vähän ähky, ei tullut paha olo, kun ei ollut mitenkään rasvaista. Nyt jo haikailen sen poronkäristyksen perään. Oli ihan mukavaa vaihtelua hirvikäristykselle, ja taatusti parasta poronkäristystä, jota olen ikinä syönyt.

Halusin laittaa joustavat vaatteet syöminkejä varten, mutta silti teki mieli näyttää sievältä. Kenties noitamaiselta?

Vaikka tuo liivijuttu joustaakin, piti se silti avata sulattelun ajaksi.


Viime yönä otinkin videoa, joten tässä vielä sekin.

En ole vielä löytänyt uutta kämppää. Aina joku on ehtinyt viedä asunnon ennen minua. Viimeksi kävi niin, että juuri se suuri, mutta edullinen rivitalokaksio, jonka olisin halunnut, meni sivu suun koska sähköposti meni hotmaililla automaattisesti roskapostiin jostain syystä, enkä ehtinyt nähdä sitä ennen asuntonäyttöä! Arrr kuinka vituttaa. Lähetin silti vastauksen, jossa ilmaisin kiinnostukseni, mutta joku muu oli jo ehtinyt. Siellä olisi ollut kisulla tilaa juosta, ja minulla askarrella. Vaan kun ei.

Olen kuitenkin silmä tarkkana nyt erityisesti yksityisten vuokraamien asuntojen kanssa, ja eiköhän tästä kohta ala jotain löytyä.


Jaan varmaankin sitten Halloweenin jälkeen kuvia asuistani! Joten hyvää Samhainia, Kekriä, ja Halloweenia ihkuisat lukijani!