torstai 24. lokakuuta 2013

Dream Circus

At first I was like:





But then:




And then:







Jasminator väitti, että minä ja Riesa muistutamme toisiamme. Olemmehan me kyllä molemmat aika fab.


Yhyy en ole käynyt kaupassa kohta viikkoon ja silloinkin kun viimeksi kävin, en muistanut ostaa ruokaa. Ei vain hotsita lähteä tuohon 50 metrin päähän Prismaan. Alkaa varastot kohta loppua kaapeista. Tai no, olisihan siellä tölkillinen Pilsner Korvia ruattista omnom, mutta minulla ei ole purkinavaajaa eikä huvita alkaa mitään veitsellä värkkäämään. Ei kestäisi kuin vartti hakea kaupasta avaaja ja ehkä leipää. Muttakun en tahdo! Pakkasessa taitaa olla vielä pari kevätkäärylettä, ja riisiäkin on... Kyllä minä huomenna... Ensi maanantaina... Ostan sitten ruokaa.

Niin ja onhan minulla kaamea kasa kuppikakkuja yhä! Niillä pärjää!


Löysin myös taas miellyttävyyksiä:


Raha-asiat (=Kela) kusee mutta onneksi minulla on silti kivaa.

4 kommenttia:

  1. Kylläpä pistit mut hetken hekottelemaan sekä hiljaseks, kun punastuneena en meinannutkaan kommentoida mitään >D Mutta rohkaistuin ja sanon sen mitä pitikin sanoa: Jälleen kerran ihana asu! Pidin erityisesti mekosta, raidoista ja ofc pörröhiuksistasi ^^
    Kunpa minäkin osaisin/jaksaisin väsätä kunnon asukokonaisuuksia, mutta se jää tähän aikaan vähemmälle koska asun koulupäivät asuntolassa, ja eläinten hoitoalalla ei muutenkaan voi pukeutua koreasti :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käkäkä :D Kiitos kommentista! ^^
      Tulee mieleen kun muutama vuosi sitten aloin kouluttautua puuartesaaniksi (mistä ei sitten lopulta tullutkaan mitään) ja minua katsottiin nokan varsia pitkin, kun ilmestyin verstaalle hameessa ja korkkareissa, ja vaihdoin ne työhaalariin. Voi itku nyyh, joku NAINEN kehtaa näyttäytyä täällä. Vain mieheltä näyttävät naiset ovat sallittuja moisilla aloilla!

      Ymmärrän toki, että käytännöllisyys on oikeasti tärkeämpää hommissa, kun ei vedetäkään sitä työhaalaria mekon suojaksi :D

      Poista
  2. Repesin kun tuo Riesan kuva tuli vastaan. : D Ihana! Molemmat olette.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riesa arvostaa kun me kaikki täällä interwebsissä nauretaan sille <3 Välitän terveiset!

      Poista

Penni ajatuksistasi.