keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Pirun hankalaa taas #%&¤#@!

Oikeassa olin, nukkeblogi on - ainakin toistaiseksi - boostannut kovastikin nukkeiluinnostustani, jee!



Tein tunnukset flickriin, vaikkei photobucketini vielä olekaan aivan täynnä. Minulla on vähän ongelmia kylläkin flickrin kanssa... Oikeastaan, yllättäen, minun pitäisi kyllä nukkua. Mutta kun on ollut niin äh, kurja päivä. Olin yötä äitillä viime yönä, teimme ruokaa ja minä leivoin oikein ihanan suklaakakunkin, mitä en ollut koskaan ennen tehnyt, mutta illalla minulle tuli jotenkin paha mieli, en pystynyt rentoutumaan. Enkä sitten nukkumaankaan. Valvoin kolmeen asti äitin läppärillä hänen nukkuessaan toisessa huoneessa, enkä voinut olla pohtimatta kaikkea ikävää. Aamulla ei olisi voinut vähempää kiinnostaa lähteä kuntoutukseen, sitten kaikki meni muutenkin alamäkeä, lopulta makasin peiton alla itkemässä eikä siitä lähdöstä sitten mitään tullut. En taida olla menossa äitille yöksi pitkiin aikoihin. En oikein pysty olemaan siellä rennosti ja oma itseni.

Koko päivä on mennyt turhaan jumittamiseen, itsesäälissä vellomiseen ja tiedättehän, kaikkeen typerään ja turhaan. Raha-asiat ahdistavat, koska en ole varma Kelahommista ja lääkärinlausunnoista, ja kaikkea muutakin on. Aivan kuin se murehtiminen mitään auttaisi!

Nyt on vain enemmän sellainen olo, etten jaksaisi mennä huomennakaan mihinkään, vaikka hyväähän se vain minulle tekisi. Jos huominen vietetään samalla kaavalla kuin tämä päivä, ei tule mistään yhtään mitään.



Mutta on minulla oikeakin ongelma: Mitä teen väärin, kun yritän lisätä kuvia flickristä blogiin, ja blogger sanoo, ettei kuvaa löytynyt? Ne ovat kaikki julkisia, ja urlin pitäisi olla ihan oikea. Missä vika? Varmaan ruudun tällä puolella, veikkaisin.

2 kommenttia:

  1. Möh, jälleen on "Hevonen jättää"-fiilis ja ikävä, kun en oo kirjottanu sulle vähään aikaan.

    *Huoli-hali* Kunpa tänään ois sulla parempi päivä. Tiiän täysin tuon itsesäälissä vellomisen tunteen ja tuon, kun mikään ei tunnu kivalta :( Tulee mieleen, et sitä makaa ja kelluu sillon "omissa liemissään" näin höpsösti sanottuna.

    Harmi kun en tiiä noista flickrin kuvajutuista. "Kuvaa ei löytynyt" Ja pah! Siinähän se on, etkö näe? Tekis mieli vaan sanoa näille teknisille jutuille..

    Tsemppiä <3

    VastaaPoista
  2. En saa kirjoitettua tänne, ennen kuin ratkaisen flickr-ongelman ;_; Joten ei jätä hevonen varmaan vähään aikaan... Olen yrittäny kyllä jo monta kertaa vinkua "YYYYY SE ON SIINÄ SE KUVA EKKÖ TAJUA AAARGH" mutta ei auta.

    Ei hätää, loppuviikosta oli jo parempi olo, ja viikonloppu on menny ihan hyvin ^^ Sain jotain taideinspistä, ja luova toiminta on ehkä parasta vastalääkettä pahalle mielelle, mulla ainakin! Kiitos mukavasta kommentista taasen <3

    VastaaPoista

Penni ajatuksistasi.