torstai 30. tammikuuta 2014

--

Jostain syystä nyt on - neljättä päivää putkeen - ihan kamala olo, juuri sellainen kuin muutama vuosi sitten oli aina, joka päivä, lähes tauotta. En ymmärrä, miten olen selvinnyt vuosikausia tällaisen olon kanssa, kun nyt jo tuntuu siltä, etten pysty. Tosin, mitäpä muuta tässä voi kuin selvitä? En osaa kertoa, miten ja miksi tämä ahdistus puski pintaan, eikä se nyt niin yhtäkkisesti iskenyt, kuin tästä tekstistä voisi päätellä. Joulu- ja tammikuun aikana on ollut omituisia ajatuksia, pikku hiljaa niitä on tullut mieleen, ahdistavia unia, epävarmuutta ja identiteettikriiseilyä ja häpeää. Se vain viime maanantaina tuli jonkinlaiseen huippuunsa, ja on oikeastaan pysynyt siellä. Silloin vielä luulin, että olen vain väsynyt, mutta tiistaina aamulla herätessäni tajusin, että nyt on jokin vialla. Eilen illalla itkin pari tuntia, juuri sillä tavalla kuin minulla oli tapana ennen itkeä, ja se oli ihan kamalaa, ei yhtään tehnyt hyvää tai ollut vapauttavaa. Viime yönä näin kuvottavaa unta, ja niin todentuntuista, niin totta... Pelottaa, tietenkin pelottaa, tähänkö tämä kaikki kaatuu, vaikka tottahan se on, että takapakit kuuluvat kuntoutumiseen. Yritän vain sanoa itselleni, että tämä on ohimenevää, minullahan on mennyt jo kauan aikaa niin hyvin. Palelee ja ahdistaa ja kuvottaa, mietin syömistä, syömättömyyttä, laihuutta.

En pysty koomaamaan koneella koko ajan, olen joka päivä puuhastellut nukkejen kanssa, ja käynyt eilen ja tänään kuntoutuksessakin, vaikkakin olen käynyt hädin tuskin puolella teholla. Hyvä jos jaksan nousta sängystä ja pukea. Saatika tehdä siellä oikein mitään. Ja vielä vähemmän jutella ihmisten kanssa. Mutta vielä pahempaa olisi mököttää kotona päivät pitkät. Mietin ihan liikaa pahoja asioita, pelottavia asioita, sellaisia mistä tahtoisin kertoa jollekin, mutten uskalla.

Kaikkein pahinta on se, kuinka ahdistavaa tämä on Haltiapojalle. En tahtoisi sen näkevän minua tällaisena. Luulin, ettei tähän ikinä enää tultaisi. Mutta onhan se ohimenevää, vai mitä?

6 kommenttia:

  1. Sinäkin brutukseni?
    Itse päästin äsken itkukohtauksen. En tiedä mistä se tuli, miksi itkin, miksi minulla on vieläkin paha mieli.. Jotkut ihmiset hymyilevät ilman syytä, mutta minä taas itken enkä tiedä minkä takia..
    Unista puheenollen, näin unta että etsin ruumista, mitä lie sitten tarkoittaakaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskonpa, että ne syyt loppujen lopuksi kumpuaa jostain alitajunnasta, kun on tarvetta itkeä jonkin vanhan asian takia, tai käsitellä jotain ajatuksia, tai ihan muuten vaan. Sitä ei ehkä ite edes hoksaa, mutta kyllä se itku on silti tärkeä asia, vaikka se tuntuisikin vain pahalta. Samalla tavalla unet kertoo jotain alitajunnasta, niitten merkitystä on aina mielenkiintosta pohtia, kun jokaisella asiat tulee uniin eri tavoin.

      Poista
  2. Ahdistus ja itkeminen on ankeaa.. voimat ovat lopussa eikä sängystä meinaa päästä ylös, laiskottaa eikä mikään innosta. Tiedän tunteen. Onneksi ne ovat kuitenkin vain kausia jotka menevät ajallaan ohi, eivätkä kestä ikuisuuksia - vaikka sillä hetkellä saattaakin tuntua siltä. Unet vielä siihen päälle.. voisinpa ottaa osan pahasta olostasi, että sinulla olisi parempi olla. Yritä kestää, hymyillä edes vähäsen. Siitä voi tulla pidempikin ketjureaktio, ja iloisuus kestää pidempään. Halaus.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahdistus pikku hiljaa kaikkosi pois, käsittelin mielessäni asioita joita oli justiinsa tarpeen käsitellä, ja sitten kaikki oli taas ihan hyvin. On ihan hyväksi varmaan, että välillä on sellasia kausia, antaa vain itselleen luvan vähän angstata ja murehtia ja laiskotella, mutta pitää myös mielessä, ettei siitä tarvitse enää tulla samanlaista kierrettä kuin joskus ennen. Elä huoli, nyt jaksan taas hymyillä ihan uusin voimin! Kiitos ♥

      Poista

Penni ajatuksistasi.