Lusmu

Lähden tänään viikonlopuksi sukuloimaan Torniojokivarteen pitkästä aikaa. Tiistaina sitten etelänserkku lennähtää tänne, ja on koko viikon. Äksöniä luvassa siis.

Minun piti lähteä tässä kuntoutukseen. Olin jo melkein valmiina menossa, mutta sitten alkoi tylsistyttää ja laiskottaa ja ärsyttää koko homma. Taidankin lusmuilla muutaman tunnin, ennen kuin pitää lähteä bussiin. Äh, lusmuilu on ihan liian helppoa nykyään.

Tukka on melkein hopeinen, joissakin valaistuksissa näyttää melko keltaiselta ja joissakin melko hopeiselta. Ainakin siniset osat ovat nätit.

Kuuntelen taas jotain mielenkiintoista uutta musiikkia.

Brainstorm, brainthunder

Minä olen nykyään paljon paljon sosiaalisempi kuin ennen. Jutskailen kuntoutuksessa ihan mielelläni, täysin vapaaehtoisesti melkein kaikkien kanssa, ja melko useana päivänä, vaikken aina. Saan ihmisten kanssa kommunikoinnista sitä mielihyvää, mitä laumaeläimet nyt yleensäkin saavat yhdessä pöhisemisestä. Melkein joka päivä. Onhan minulla niitäkin päiviä, ettei kiinnostaisi laisinkaan avata suutaan kertaakaan, paitsi ehkä kisulle, tai nähdä ketään, tai kuulla kenekään ääntä, enkä vastaa edes puhelimeen. Sitten istun kotona oikein tyytyväisenä yksin puuhastelemassa omiani, lataan sosiaalisuusakkuani. Introvertit ihmisethän toimivat niin, että juuri sosialisointi tyhjentää akut, ja yksinolo lataa, ekstroverteilla taas homma menee toisin päin. Tänäänkin kuntoutuksessa juttelin kaikkien kanssa, olin oikein iloinen ja höpsöttelin, hoksasin kyllä taas sen pahan tapani haukkua muita sioiksi, en tietenkään tosissani, mutta ei se mikään mukava tapa ole. Haltiapoika kysyi, kun kävelimme yhtä matkaa pois, miten jaksan puhua ihmisten kanssa. Se sai minut ajattelemaan, että mitenpä tosiaan? Enhän minä ennen jaksanut.

Hurja oivallus.

Kahden aikoihin kun kaikilla loppui kuntoutuspäivä, suurin osa lähti kiirehtimään ruudun ääreen peliä katsomaan. Minullakin oli vähän kiire kotiin, tosin eri syystä, halusin äkkiä yksin kuuntelemaan musiikkia ja värjäämään tukkaa ja laittamaan ruokaa ja oleilemaan. Oli niin supersosiaalinen päivä, että tuntui ihanalta päästä omaan kotiin, omaan rauhaan. Mitä luksusta asua ihan yksin.

Tältä tukka näytti ensimmäisen värjäysyritelmän jälkeen. Siitä piti tulla hopeinen ja sininen... Mutta niinhän se on, että shokkivärit, etenkin se hopea, eivät aina tartu, joten värjäsin tässä illalla uusiksi. Vieläkin hieman kellertää, hngh.

Katsotaan, millaiselta tämä tukka nyt näyttää, kunhan se on kuivunut. Sitten tilaan lisää hopeaa, ja kokeilen vielä kerran. Jos ei meinaa tarttua, luovutan, ja pistän koko pään siniseksi.

Elämän pieniä iloja: Nukkuminen upouusissa lakanoissa, jotka ovat juuri täydelliset.

Stumble and fall

Eilen oli aikaa ja energiaa, mieleni teki laittautua lolitaan ihan vain omaksi ilokseni. Yleensä minulla ei ole voimia oikein ehostaa, ei tavallisina arkiaamuina, koska en todellakaan ole aamuihminen. Hyvä jos pääsen sängystä ylös tarpeeksi ajoissa, jotta ehdin kymmeneksi kuntoutukseen. Enkä edes joka päivä onnistu siinä, vaikka yleensä kyllä! Eilen sitten otinkin homman oikein pitkän kaavan kautta, käytin iltapäivästä kolme tuntia mukavasti meikkaamiseen, pukemiseen ja tälläämiseen. On vaikea selittää ihmisille, jotka eivät ymmärrä, miksi vaivautua, että mikä siinä muka on niin hauskaa. Se vain on, monille meistä, trust me.

Nyt kun tukka on vähän aikaa vaalea, se on tarpeeksi neutraali sopimaan paremmin lolitaan. Toisaalta mukava, toisaalta en tunne oloani oikein kotoisaksi näin "pliisun" tukan kanssa. En tiedä miksi. Kaipaan äkkiä jotain jännää taas! Onneksi on peruukkeja, joita sitten käyttää lolitan kanssa. Nykyään nuo lyhyetkin osat ovat jo niin pitkät, että saan laitettua ne kiinni jonkinlaiselle kampauksellekin, ja onhan se vain ärsyttävää hommaa, kun ei ole tullut koskaan harjoiteltua moista.

Illasta kävin äitillä kylässä, ja emo suostui ottamaan kuviakin taas.

Suoristelin etutukkaa ja sivuliehukkeita melko hartaasti, mutta kohtahan ne olivat taas pörrössä, kukapa olisi uskonut...

Riesa ei oikein arvosta kuvattavana olemista.

Jännää oli, ja olokin oli sievä.

Olen ihan tuhannen mielissäni, kun sain ostettua itselleni upouuden imurin! Vanha ilmaiseksi haalittu ja jesarilla korjattu räjähti jo monta viikkoa sitten, ja nyt kun tuohta kilahti tilille *pling*, oli korkea aika käydä ostoksilla. Prismasta löytyi sopiva tarjous, alun perin kolme ja puolisataa maksanut mini-imuri lähti yli puolet halvemmalla, maksoin siis 150, ja kyllä voi pienen Miss Chaosin mieli taas olla hyvä näinkin hurjasta jutusta. Huuu, futuristista on, nappeja ja valoja. Kisu ei tykkää imurointihommista.

Innostuin myös pitkästä aikaa kirjakaupassa, ja jouduin raahaamaan pari kirjaa kotiin.

Olen lukenut Glen Duncanin aikaisemman kirjan ja pidin, ja no, ihmissudet...

Toinen kuva on lainattu Noidankodosta, vaikka onhan tuossa vesileimakin, mutta kerrotaan nyt vielä, että menee taatusti perille. Ei oikein muuta kuvaa löytynyt tästä katsokaas, enkä viitsi kuvata omaani. Tätä kirjaa olen jo ehtinyt aloitellakin, mielenkiintoisia juttuja tuntuu olevan.

Aah, ei ole olemassa käsitettä "liikaa kirjoja", does not compute!

Minun piti kokata tänään, mutta johonkin tämä päivä hurahti, ja nyt on jo ilta enkä enää jaksaisi, huppis, sitä paitsi en ole lainkaan ehtinyt Buffyn pariin, jospa sitä vähän eväsleipää ruudun ääressä siis...

For your merriment

Olen nyt kovin energisenä, jaksoin jopa vastata kaikkiin vastaamatta jääneisiin kommentteihin. Ihan uusin voimin tässä olen taas, angstikausi oli tarpeen ja hyväksi. Kuten M minulle asian totesi, silloin kun on oikein onnellinen ja turvallinen olo, asioita puskee pintaan käsiteltäväksi, silloin on vastaanottavainen ja valmis käsittelemään niitä. Nyt olen parin viikon ajan pohdiskellut ankarasti, ja olo on taas melko hyvä. Tosin ehkä vähän tavallista väsyneempi. Ehkä kerron toiste lisää niistä asioista mitä olen pohdiskellut.

Luisteluhommia viikonloppuna maalla järven jäällä, piti vielä raahata luistimet sieltä kaupunkiin, että pääsee myös jäädytetylle kentälle. Kerran on jo käytykin.

Iskä kävi oikein auraamassa meille luistelutilaa, käyhän se noin sentään nopeammin kuin kolalla.

Hoksasin eilen kuntoutuspaikan seinällä yläkerrassa tämän suuren Feenix-taulun. En löytänyt mistään signeerausta, mutta pidän tästä kovin. Jäin sitä ihastelemaan sinne toviksi, kun innostuin tarkastelemaan yksityiskohtia. Jotenkin inspiroiva maalaus, mieleni tekee maalata pitkästä aikaa itsekin jotain.

Tällä viikolla Haltiapojan kanssa painoimme itsellemme paidat, kas kun tulimme siihen tulokseen, että mitä sitä turhia mistään tilaamaan Summoning-bändipaitaa, kun pajalla voi painaa. Pitäähän sitä mielekästä tekemistä olla. Tukkakin on taas kokonaan vaalea, ainakin hetken.

Allllllrighty then, hyvää ystipäivää!

It's a small world and it smells bad

Yhden värinpoiston jälkeen tukka on juuresta ikävän keltainen, latvoja ei vaalennettu. Värinpoistosta on jo... kai viikko tai melkein kaksi, ja latvojen vihreyskin on enää hädin tuskin havaittavissa. Pitäisi työntää uusi vaalennus päähän, projekti on jääny jumittamaan kurjaan vaiheeseen. Ei yhtään mukava olla tämän tukan kanssa. En ole koskaan pahemmin harrastanut pipoja, mutta nyt ne ovat kummasti alkaneet miellyttää, kun tukka ahdistaa.

Minulla oli tämä kristalli odottelemassa inspistä kuukausikaupalla, kunnes sain tehtyä siitä kaulakorun. Rautalankaa ja pieni Kuu, simppeliä ja sievää.

Saattaisi minulla olla jotain kerrottavaakin. En tiedä. Olen savusaunonut ja kaivellut lumionkaloa Haltiapojan kanssa ja leiponut marjapiirakkaa ja syönyt ihan liikaa karkkia ja mietiskellyt paljon asioita ja jutskaillut puhelimessa Tärkeistä Asioista M:n kanssa ja sen sellaista. En ole pitkiin aikoihin ottanut mitään videotakaan. Blogger ei enää suostu yhteistyöhön juutupen kanssa, joten ei oikein innosta. En tiedä olisiko minulla sittenkään mitään kerrottavaa.

B-day

Perjantaina oli syntymäpäiväni. Pelkäsin, että tänä vuonna päivästä tulisi jopa vielä kurjempi kuin viime vuonna, koska olen ollut alakuloinen, mutta perjantaista tulikin oikein hieno päivä! Sen jälkeen olenkin ollut joka päivä ainakin jossain välissä vähän ahdistunut, mutta enää se ei ole kestänyt koko päivää. Parempaan päin siis! Sain itseltäni kaksi mukavaa lahjaa, ja kaiken kukkuraksi veli oli järjestänyt minulle aivan superihanan yllätyksen, hulppean kakun lempiponeillani! Tuumasinkin, että siinä oli koira haudattuna, kun jokin aika sitten se uteli, mitkä ovat lempiponejani...

Sattumalta minulla oli mukana kakkuun sopiva ponikynttilä.

Sugarberry ja Silver Swirl.

Kakku oli tilattu eräältä osaavalta tutulta.

Ja koska olin ostanut itselleni synttärilahjaksi (käytettynä) tämän kauniin Lip Servicen paidan, piti tietysti ottaa se heti käyttöön. Vaikkakin saman iänikuisen F+F:n samettihameen kanssa. Oli kyllä melkoinen pakkanen sinäkin päivänä, ja iltaa kohden vain kiristyi johonkin -25 asteeseen, mutta hyvin tarkenin kolmien sukkahousujen, OTK-sukkien, mamelukkien, talvitakin, saappaiden ja hartiahuivin kanssa. Yllätyin muuten tuon paidan kauneudesta ja laadukkuudesta, en ole aikaisemmin omistanut mitään Lip Serviceä, ihmetellyt vain merkin hintavuutta. Selvisipä senkin syy kai nyt sitten.

Kerrankin joku otti minusta kuvia, eikä tarvinnut värkätä itselaukaisimen kanssa. Vaikkei näistä nyt mitään hyviä siltikään tullut, pimeääkin jo oli.

Päivällä söin sushia nom! Iltapäivällä menimme Haltiapojan kanssa J:n tykö, ihasteltiin kakkua (tai ainakin minä ihastelin ihan ymmyrkäisenä!) ja vähän syötiinkin lopulta, tekemiäni kuppikakkuja myös, ja katsottiin leffaa ja sitten äitikin tuli käymään. Ei mitään sen ihmeellisempää, mutta mukavaa. Jos joku muistaa vuoden takaisen synttäripäiväni, en kyllä itsekään muista mitä siitä kerroin silloin täällä, no ei se mikään hyvä päivä ollut. Nyt oli paras moneen vuoteen!

En ole jaksanut vastata ihmisten kommentteihin. En oikein tiedä, mitä sanoa, tai jaksa ajatella. Pyydän anteeksi, ja vastaan niihin kaikkiin kyllä jossain vaiheessa!