keskiviikko 21. toukokuuta 2014

The Celtic Dragon Tarot

Sain tänään postissa uuden korttipakan. Ostin sen huuto.netistä käytettynä (hmm ostan nykyään melkein kaiken sieltä?), ja se on painettu vuonna 2002, mutta oikein hyväkuntoinen. Olen halunnut uutta pakkaa jo kauan aikaa, mutta en ole vain jotenkin jaksanut tutkiskellut erilaisia ja saanut tilattua, kun mikään ei ole tuntunut hyvältä. Nytpä löysin. Vanha Tarot-pakkani on se suomenkielinen halpa, jota on myyty tai myydään edelleen joka paikassa, taisin ostaa omani Prismasta. Tämä näin. Se on harjoituspakkani, arkipakkani, tämä on sitten sellainen hienompi ja arvokkaampi.

Opaskirja on mielestäni oikein hyvä ja informatiivinen, siinä kerrotaan aluksi lohikäärmeistä ja sitten on lista korteista ja jokaiseen liittyvistä avainsanoista, ja sen jälkeen perinteinen sivun mittainen teksti jokaisesta kortista, tosin mielestäni harvinaisen mielenkiintoisella tavalla kirjoitettuna. Sitten on vielä erilaisia pöytiä muutama perus, loitsuja kymmenkunta, lohikäärmeisiin liittyviä meditaatiohommia, ja vielä ihan lyhyesti jotain väreistä ja kivistä. Melkoinen paketti siis.


DSCN9500
Kirjan kannessa on kuva The Magician -kortista.
Niistä löytyy siis myös ihmishahmoja, mutta jostain syystä otin kuvia vain lohikäärmeistä.

DSCN9501

DSCN9507
Tämä kortti vaikutti heti aivan erityisen omalta.

DSCN9509

DSCN9514

DSCN9516
"A large dragon is shedding its black skin and scales, emerging in a new identity
of sparkling white. It's wings are spread in triumph and its head thrown back
in a roar as it completes the successful transformation.
Out of dark, stormy clouds comes a bright beam of sunlight, which illuminates the moment
of victory. What was perhaps looked upon as a painful death or great loss has been revealed
as a rebirth into something better. Knowledge, willpower, and trust in spirit have helped to create
gold out of dross. Like the fabled Phoenix, the dragon rises from the symbolic ashes of an outworn
existence or experience into a new and brighter cycle of life."

DSCN9519

DSCN9524
Kuoriutuvia vauvoja!

Voisin viettää tuntikausia tutkien kaikkia yksityiskohtia ja merkityksiä. Aah, nyt tuntuu siltä, että vihdoinkin olen löytänyt sen oman pakkani, kun aikaisemmin olen ihmetellyt, eikö mikään oikein iske.



Olen jättänyt vanhan pakkani koskemattomaksi monen kuukauden ajaksi. Vähän hävettää myöntää, mutta säikähdin hieman, kun viimeksi niitä käytin, enkä ole sen koommin uskaltanut, tai oikeastaan edes ajatellut niitä juurikaan. Jospa nyt olisi taas aika.



6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. On! Oikein viehättävästi väritetyt kuvat ja laadukkaat materiaalit <3

      Poista
  2. Voi miten suloiset kortit! Jos nyt näin voi tarotkorteista sanoa :p Minä odottelen omaa pakkaani edelleen... ei se toki ovesta sisään kävele, joten vähän aktiivisempi etsintä voisi jälleen olla poikaa.
    Upea uudenkarhea banneri myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näistä löytyy kyllä oikein erikoisen paljon sellaisia suloisia ja hellyttäviä kuvia ^^ Tämä pakka oikeastaan pärähti eteeni ihan melkein etsimättä ja vahingossa, kohtalo kai.

      Kiitos!

      Poista
  3. Ihanan oloinen pakka ♡
    Upeeta, että oot löytäny sen oman tuntuisen pakan, se oli varmasti tarkoitettu löytämään tiensä sun luo. ^__^

    Korteista tulee hyvät vibat, kaikiasta ei tule.. itselläni on peru raider waite-tarot, jotka äiti osti 15v sitten. Pakka on hyvä ja toimiva, mutta löysin 2006 yhdillä messuilla ne omat kortit, ne oli egyptiläisteemaiset, joissa oli aitoja kultauksia kuvioissa..ne sitten maksoi 50e -___- siitä asti ei ole mikään muu pakka kelvannut. xD

    ~ Frillycakes ~

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kortteja ei kyllä oikein voi ostaa lahjaksi, liian usein menee ihan mönkään :/ Minulla on kyllä sellaiset yksisarvis-oraakkelikortit, jotka äiti osti joskus pari vuotta sitten minulle, ne ovat ihan älyttömän suloiset ja niistä tulee hyvä mieli, ei vain tule käytettyä usein, en oikein tunne, että niistä olisi juurikaan apua minulle. Pitäisi kai kehystää hienoimmat kuvat sieltä. Senhän kyllä tietää heti, kun on Se Oma pakka hyppysissä.

      Kuulostaa upealta kullatut egypti-kortit! Ja kiitos lukijaksi liittymisestä ^^

      Poista

Penni ajatuksistasi.