Ayyyyy

Olen miettinyt viime aikoina niitä neuropsykologisia testejä, jotka minulle tehtiin muistaakseni 2011. Tai 2010? Olin ollut jo pitemmän aikaa sitä mieltä, että sellaiset testit olisivat tarpeen, ja sitä mieltä oli myös eräs silloinen valmentaja/ohjaaja/entiedämikä -tyyppi, samoin äiti, epäilyksemme kohdistuivat lähinnä ADD:hen. Testeissä ei kuitenkaan ilmennyt mitään neuropsykologisiin eroavaisuuksiin viittaavaa, ja homma jäi sitten siihen. En sitten koskaan saanut mitään selitystä sille, miksi minulla on joitakin sellaisia piirteitä. Eikä sillä nyt niin ole väliäkään, jokaisellahan on erilaiset aivot, erilainen mieli, erilaiset opitut käyttäytymismallit ja elämät ja tavat pärjätä ja niin edelleen. Oikeastaan keskittymiskyvyttömyyteni ei nykyään edes juuri häiritse elämääni, mutta minua vähän jännittää, nouseeko se taas esille, kun aloitan koulun. Onneksi tulevassa koulussani ei tarvitse istua hiljaa paikoillaan ja kuunnella, vaan saan purkaa energiaani tekemällä koko ajan jotain, mutta silti hieman mietityttää. En nyt varsinaisesti murehdikaan tätä, mutta on tullut viime aikoina mieleen.

Se, mikä erottaa minun keskittymisongelmani niistä neurologisista sellaisista, on se, että minun ei ole aina vaikea keskittyä. Ymmärtääkseni perustavanlaatuinen, yksinkertaistettu selitys on siinä. Jos minulla olisi ADD, en pystyisi keskittymään koskaan kunnolla. Nykyisellään minulla on toisinaan melko suuria vaikeuksia keskittyä kun katson vaikkapa elokuvaa, tai kirjoitan blogitekstiä, tai kuuntelen jonkun puhetta. Mutta ei aina. Elokuvaa katsoessa joudun yleensä keskeyttämään sen kerran tai pari tai seitsemän, ja tekemään hetken jotain muuta. Blogiin kirjoittaessa jätän melko usein tekstin kesken ajatellakseni jonkin aikaa jotain muuta, ja siksi tekstin valmiiksi saattamisessa voi hyvinkin kestää pari tuntia. Ihmisille jutellessa yritän tosissani, ihmisiä ei voi pistää pauselle tai jättää välilehteen roikkumaan. En halua vaikuttaa töykeältä, tai siltä, ettei kiinnosta. Jos kesken keskustelun ajelehdin hetkeksi jonnekin muualle, onnistun yleensä pääsemään takaisin kärryille niin nopeasti, ettei keskustelukumppani sitä huomaa. En juurikaan ajattele näitä asioita, toimin vain niin kuin itsestäni hyvältä tuntuu, enkä ole jäänyt miettimään useinkaan sitä, kuinka suuri määrä keskittymiskyvyttömyyttä on "normaalia". Kaikillahan on välillä vaikea keskittyä, etenkin väsyneenä tai kiukkuisena.

Mitä tulee muihin piirteisiini, jotka aikoinaan antoivat aihetta epäillä ADD:ta, mitähän niitä nyt oli... Asioiden loppuunsaattamisen vaikeus, organisointiongelmat, herkkyys ja alttius ulkoisille ärsykkeille - kuten äänet, hajut, tuntemukset iholla, valot - sisäänpäinkääntyneisyys, impulsiivisuus ja sitten niitä jotain sensorisia juttuja yms., olen huomannut, että osa niistä on hieman laimentunut viime vuosina. En tietenkään ole enää aivan yhtä herkkä, impulsiivinen ja ailahteleva kuin teininä, murrosikäiset nyt vain tuppaavat olemaan sellaisia. Pienet vastoinkäymiset kylläkin ovat edelleenkin ihan käsittämättömän suuria, se voi olla jopa naurettavaa jälkeenpäin miettien, mutta siinä tilanteessa ihan hirveää. (Kuten tuossa iltapäivällä kävellessäni vesisateessa, unohdin sateenvarjon, oli vain ohut takki päällä, jouduin melkein paniikkiin tuntiessani vesisateen kastelevan vaatteeni läpi asti, en tiennyt mitä tehdä, tuijotin kenkiäni ja halusin kotiin ja halusin itkeä ja halusin vain poispoispois tilanteesta, enkä tietenkään osannut selittää yhtään Haltiapojalle miksi minulla oli niin hankalaa, ja tiuskaisin puhelimeenkin aika ikävästi, kun äiti soitti...)

Olen oppinut lukemaan ihmisten kehonkielen viestejä mielestäni paremmin, sanomattomia sanoja. Olen oppinut juttelemaan ihmisille melko rennosti, olemaan hieman, tai aika paljonkin avoimempi, ja hillitsemään päähänpistojani. Kaipa minä olen ihan rehellisesti kypsynyt, aikuistunut.

En möläytä ihan jokaista hölmöä ajatusta kaiken kansan kuuluville, jos en tiedä, miten puolitutut ympärilläni reagoivat siihen. En oleta, että kaikilla on samanlainen huumorintaju kuin minulla. Yritän olla haukkumatta toisia. Yritän pitää keskuteluun liittymättömät ajatukset omana tietonani. Olen myös onnistunut kohottamaan itsetuntoni varsin hyvälle tasolle ja olemaan murehtimatta ihan niin paljon.

Hemmetti, eihän minulla oikeastaan ole enää juuri minkäänlaista hätää näiden "ongelmien" kanssa.

Samapa tuo, mistä nämä piirteet johtuvat. Ne ovat minun päässäni, joten ne ovat todellisia, tulivatpa ne mistä vain.

Viime syntymäpäiväkseni äiti lahjoitti minulle kirjan HSP - Highly Sensitive Person. Paitsi että se taisi olla suomeksi? En tiedä missä koko kirja on! Olen niin organisoitu katsokaas.

Minun pitäisi ihan totta lukea sitä varmaankin. Tulin tässä kirjoittaessani pohtineeksi, että eivätkö kaikki nuo piirteet, joita luettelin, liity hyvin vahvasti myös tähän ihmistyyppiin? Luulen, että olisi ainakin ihan hyväksi lukea ja ottaa selville. It's worth a shot.

Erityisherkkyydestä lisää vaikkapa täällä.


Myöskin se, että olen yliherkkää muunmuassa kofeiinille, alkoholille ja käytännössä kaikille lääkkeille, on jo aika vahva merkki. Olenhan minä miettinyt tätä ennenkin, mutta unohtanut koko jutun, kuten tapanani on, tähän asti.

En edelleenkään tiedä, mistä erityisherkkyys johtuu. Ehkä aiheesta lisää sitten siinä kirjassa. Hiivatti kun nyt menee sekavaksi, punainen lanka on taas ihan hukassa, pyörin vaikka kuinka monessa välilehdessä vuorotellen ja pohdiskelen ja yritän pitää tekstin kasassa. Jospa ihan vain tyylikkäästi jätän tämän tähän.

Ja kisukuvat todellakin ovat tärkeä osa tätä postausta. Kyseessä on Arokissa, pallaskissa.

 Ei kestä kiitellä.