Rest now

Aivan liian lyhyt oli Kössi-kissan elämä! Vain 9-vuotiaana suuren kisusuvun matriarkka väsyi.


Tuntuu kummalliselta, vastahan se oli ihan muutama vuosi sitten, kun sanoin isälle ääneen toivomukseni "eikö me voitaisi hankkia kissa", ja sitten hyvin pian ihme, pieni surkea pörröinen löytökisu ojassa. Ja tuttava tuumi, minne minä tämän raukan vien? Meille tietysti!


Tästä tulee hyvin kuvapitoinen postaus.

Kössillä oli aina tapana tulla ihmisten harteille hengailemaan. Siinä oli paras paikka pitää tassut lämpimänä ja samalla ihmetellä ympäristöä. Erityisen utelias se oli isän verstashommista, se tuli usein isän harteille katselemaan, mitä äijä puuhasi. Ja pörräsi koko ajan tiellä, oli usein ihan puuliimassakin ja kaikkea.

Silloin kun vielä asuin kotona, istuskelin usein Kössin kanssa verstaalla, se selvästi kaipasi paljon huomiota, silitystä ja sylitystä, mutta ulkokissana se ei varmaankaan saanut sitä tarpeeksi. Mielestäni Kössi oli aivan erityisen kiltti ja läheisyyttä kaipaava kissaksi, se ei oikeastaan koskaan purrut edes leikkiessä, ja piti kaikista. Kiipesi aina syliin, kun vain pikku hetkeksikin istahti terassille.

Kössi teki ehkä liian monta kertaa pentuja, sitä ei koskaan leikattu, mutta se toi pennut näkösille ja niiden kanssa sai leikkiä, ei tehnyt piilossa. Se sai olla vapaasti ulkosalla, ja vaikka sen elämä varmasti oli onnellista, on ulkokissoilla silti omat ongelmansa. Sillä oli epäilemättä loisia, vaikka madottelinkin sitä välillä (samoin kuin talon kahta muutakin kissaa, sekä omaani) senkin jälkeen, kun olin jo muuttanut kotoa. Toisinaan se oli tapellut jonkun kanssa ja saanut pieniä taisteluvammoja. Korva oli vähän halki. Turkki hoitamaton ja takussa. Sellainen kuin maalaiskissat ovat.

Mutta se jaksoi syödä mahdottomia määriä lihaa kerralla, jos sitä vain oli tarjolla. Vasta viime syksynä se söi melkein kokonaisen sorsan. Sitten sen masu oli pyöreä ja kova.

Olisi se varmaan syönyt kokonaisen hirvenkin, jos vain olisi masu vetänyt.

Kössi ei aina tullut toimeen toisten kisujen kanssa kovin hyvin. Myrskyyn se tottui, se kun oli Kössin ihka ensimmäisestä pentueesta, eli melkein yhtä vanha. Ne ehtivät elää melkein koko ikänsä yhdessä. Silloin kun meillä oli Kosti, Kössi ei aina oikein tykännyt siitä, mutta kärtysi aika harvoin.

Samassa laatikossa Kössi, Kosti ja Myrsky.

Sissistä Kössi ei tainnut koskaan oikein välittää, eikä minulla ole niistä olemassakaan yhteiskuvaa.

Maitonaama.


Itkin viime viikonloppuna pienellä haudalla, muistelin, kuinka samaan paikkaan haudattiin joitakin vuosia sitten koiraystäväni, ja nyt kisuystävä. Ikävä on kova. Vaikea olla itkemättä tässä kirjoittaessakin.

Kössi tykkäsi kovasti Haltiapojastakin.

Viimeisiä Kössistä otettuja kuvia. Vasta 9-vuotias, mutta jo niin kovin vanha ja väsy.

Toivon, että Myrsky elää vielä monta vuotta, sekin on kai jo 8.



On näköjään tullut vuosien varrella napattua melkoisen paljon kisukuvia... Meni iltapäivä rattoisasti, vaikkakin kovin haikeissa tunnelmissa näitä selaillessa.