tiistai 10. kesäkuuta 2014

So sweet!

Olen tunnettu karkkimonsteri. Namimonsteri. Jäätelömonsteri. Leipojamonsteri. Ihastelin taannoin tätä Frillycakesin postausta lasittunein katsein ja kuola valuen, ja sitten seuraavan yön hiljaisina tunteina saatoin vahingossa hiippailla salaa J-listin sivuilla kokoamassa itselleni ikiomaa namipakettia, tosin minä en ottanut kuukausittaista randomlähetystä kuten Sasetar, kokosin vain yhden paketin jutuista jotka vaikuttivat jänniltä.

Tilaisuus maistella erikoisia nameja! Kuka voisi vastustaa?! Ei minunlaiseni herkkusuu ainakaan.

Eräänä päivänä viime viikolla lähdin postista hakemaan mysteeripakettia, Haltiapoika tuli mukaan. Kotiin päin kävellessämme kerroin vinkiksi vain, että siellä on jotain Japanista, eivätkä kyseessä tällä kertaa ole vaatteet. Sain nauraa koko matkan hyville arvauksille, mutta eipä osunut oikeaan. Sitten minun luonani maistelimme kaikkea yhdessä oikein antaumuksella.


DSCN9858

DSCN9861
Persikkaisia mochipalleroita.
Näistä tykkäsimme.

DSCN9862
Näitä riisilastujutskia otin kaksi pussia, koska uumoilin pitäväni niistä ihan pörrönä.
Oikeassa olin.
Olisin halunnut monia makuja, mutta silloin ei ollut kuin tätä yhtä varastossa.

DSCN9863
Kakka josta saa säästölippaan kun namit on syöty.

DSCN9865
Kahvikarkit tilasin ihan varta vasten Haltiapoikaa varten.
Olivat oikein kahvisia.

DSCN9866
Vadelmaiset Oreopatukat.

DSCN9867
Litsihedelmäiset viinikuminamit.
Olivatpa tosiaan ihan kunnolla litsin makuisia.

DSCN9868
Tätä tikkaria en ole vielä maistanut.

DSCN9869
Jonkinlaisia minimochinamusia joita syödään tikulla.

DSCN9870
Omituinen patukka, en edes muista mitä siellä sivuilla sanottiin tästä.
Ei kovin erikoisen makuinen, Haltiapoika ei tykännyt.

DSCN9871
Konpeito rakeita.

DSCN9872
Hedelmänamusia. Paljon makua jokaisessa pikku rakeessa.



Oli varsin jännä ja hauska kokemus maistella ihan uusia makuja, saatan joskus tilata toisenkin paketin taas jotain ihan muita juttuja. Jäi kaihertelemaan vaikka mikä jännyys siellä...


7 kommenttia:

  1. Oooh! :D Vähänkö ihanaa et innostuit kans herkutteleen ^__^
    Ei tämmöset mussuttelijat mitään itelleen voi xD

    Moni juttu näyttää niin hyvältä, oon joskus itekin tilaillu eri nameja ja tänään tuli muuten kesäkuun snack subscription, just tossa maistelin. ;) Toi kakka on niin söpö ja nuo pienet hedelmänamuset. On muuten tosi jännää, että japanilaiset hedelmäkarkit oikeesti maistuu sille hedelmälle ja monikaan ei ole ylimakea, vaikka moni sanoo japanilaisten karkkien olevan liian sokerisia.

    ~ Frillycakes ~

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekisi mieleni jo tilata uusi paketti, edellisestäkin on vielä jotain jäljellä +___+ Säästelen viimeistä pussia riisilastuja kuin kallistakin aarretta, en raski avata kun sitten ne katoavat! :D

      Vasta kyllä kävin tuolla rajan takana ostamassa ruotsalaisiakin nameja, pitäisikö syödä ensin ne pois? xD

      Osa nameista oli kyllä supermakeita, mutta ei sen kummemmin, kuin jotkin kotimaastakin löytyvät sokerihirmut. Tai kun vertaa johonkin "hedelmä"nameihin, mitä saa vaikkapa Yhdysvalloista, kyllä Suomesta ja Japanista tuntuu saavan paljon parempaa ja makuisampaa.

      Poista
    2. Juu ne jenkkinamit vasta karseita on..paitsi fluffy ♡ :D

      Poista
  2. Ihanan värikkäitä ja iloisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kun namusten ulkonäköönkin panostetaan niin paljon ^^ En melkein raski syödä noita konpeitoja...

      Poista
  3. Minäkinminäkinminäkin tahtoooooooooooooooooooo! ლ(´ڡ`ლ) ❤♥ Rukoilen, ettei paypalia tarvita herkkupaketin tilaamiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin tarkistamassa!

      We accept a varieties of payment methods:

      All major credit cards (VISA, Mastercard, AMEX)
      PayPal
      Google Checkout
      Western Union
      Bank Check

      Itse maksoin Paypalilla ^^

      Suosittelen, oli oikein hauskaa maistella!

      Poista

Penni ajatuksistasi.