Lohduton yön hämäryyyyyyys

Kerron vähän siitä syyslomastani.

Kotijärvi on pieni ja matala, se jäätyy nopeammin kuin suurin osa järvistä, ja pääsen yleensä luistelemaan jo kauan ennen minkään jokien jäätymistä. Tämä on ollut sellainen syystraditio veljen kanssa, olen kirjoittanut siitä ennenkin. Kun jää on sellaista nelisenttistä, pystyy jo hyvin luistelemaan rantoja pitkin, keskelle järveä vain ei uskalla vielä mennä. On jännittävää ja pelottavaa, kun jää valittaa jalkojen alla, mutta koskaan se ei ole pettänyt, edes melkein. Ja vaikka pettäisikin, olisin ehkä polvia myöten vedessä.

Ennen meillä oli koira nimeltä Pupsi, ja aina tähän aikaan vuodesta, kun ihmiset lähtivät lumettomalle jäälle, se haukkui ihan hysteerisenä rannalla, todennäköisesti sanoen "tulkaa pois sieltä hullut!!" Mutta nuori Musti on rohkea tapaus, se kummasteli ensin, mutta tuli sitten itsekin varovaisesti kokeilemaan jäätä. Pian se jo paineli vastarannalle naapureille kylään, vähän liukastellen. Ja kyllä se jää ainakin koiran jo kantoi.

Tällä kertaa pääsin ensijäälle serkkutytön kanssa. Se oli silloin tosiaan sitä nelisenttistä, täysin läpinäkyvää. On aina yhtä huikeaa katsella jään läpi pysähtynyttä maailmaa.

Sää oli hädin tuskin miinuksen puolella, haalarissa tuli kuuma, mutta suojaapa se kosteudelta ja tuulelta ainakin.

Kaiversin ensimmäistä kertaa elämässäni kurpitsan.

Ja olihan se pari päivää oikein nätti!

Kunnes:

Joitakin päiviä myöhemmin jää oli jo lähemmäs kymmensenttistä, tosin siinä oli ohut kerros lunta päällä, joten läpi ei enää nähnyt. Meillä oli monta luistelijaa sinä päivänä, löytyi peräti neljät käyttökelpoiset luistimetkin.

Lomalla tuli leivottua melko ahkerasti, kuten uumoilinkin. Pumpkin spice -kuppikakuista ei ole kuvaa, koska eivät ne miltään näyttäneetkään, mutta katosivat kumminkin äkkiä, siinä lomassa kun porukalla pelasimme lautapelejä (minä, veli, Haltiapoika ja kaksi serkkua). Tykkäsin itse ainakin kuppikakuista kovasti.

Halusin kokeilla myös candy applejen tekoa.

Ja eräänä päivänä seisöin keittiössä koko hemmetin päivän, kun piti tehdä lampaanlihapiirakat....

Ja vielä kunnon kasa Halloween-pipareita. Taikina on melkein samanlainen kuin tavallisissa pipareissa.

Isä oli teurastanut lampaita ja jauhanut lihaa, muisteli vähän siihen malliin muutaman vuoden takaisia lihapiirakoita, että minun piti sitten alkaa hommiin. Ovathan ne totisesti ihan toista kaupan piirakoihin verrattuna.

Loppuviikosta kävin vielä kerran yksin luistelemassa, koska tuuli oli vienyt lumet ja jää oli sellaista 13-senttistä, eli kestäisi jo autolla ajelemista. Kävin katselemassa hyvää kalapaikkaa jään läpi, mutta siellä tuuli niin, että vastatuuleen oli hankala päästä eteenpäin. Suunnittelin hopeatarjotinta ja siihen purjetta, niin pääsisi luovimaan vastatuuleenkin. Ehkä ensi syksynä.



Yritin jonain päivänä saada videolle kuulumaan jään aavemaisia ääniä, kun iltapäivää kohden pakastui ja jää valitti. Jos ei kuulu, pistä volaa.

Loppuun vielä minun ja Haltiapojan lumiukko. Lauantaina aamupäivästä lähdimme kävelemään tietä pitkin ja päätimme tehdä lumiukon tien laitaan ohikulkijoita kummastuttamaan.

Komea tuli.

Melko talviset meinigit siis syyslomalla. Siksi tuntuikin niin erikoiselta tulla tänne 300 km etelämmäs, lämpöön.


Minun oli tarkoitus tuoda se murheenkryyni eli Riesa vihdoinkin iskälästä tänne. Kisunpirulainen kuitenkin loisti poissaolollaan, todennäköisesti siitä nyrjähtäneenä, kun Musti oli irti. Laitoin Mustin häkkiin siinä toivossa, että se ilmestyisi, mutta ei. Muutama päivä sitten se isä soittikin, että Riesa oli tullut taas hengaamaan pihapiiriin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Varmaan juurikin siksi, kun se Musti oli taas häkissä. Isä kuitenkin lupasi käyttää Riesan eläinlääkärillä minun puolestani, jotta saan sen sitten ensi kerralla mukaan.



Kysymyspostaukseen on tullut`jo muutama kysymys, toisin kuin odotin. Ehkä niitä tulee vielä lisääkin. Pretty please? Ihan mitä vain!