The trees are speaking to each other

Ostin torstaina Halpa-Hallista kolmijalan (9,90!), jota olinkin halunnut jo piiitkän aikaa, ja heti perjantaina sitten piti lähteä kokeilemaan itselaukaisimen kanssa jne.

Menin sinne puistooni, toivoen, että siellä olisi vielä kauniin syksyistä, eikä vain kuollutta. Enkä oikein muita paikkoja täälläpäin tiedäkään. Eipä sieltä paljoa keltaisia tai oransseja puita löytynyt, mutta sain silti jonkin verran kivoja kuvia.

Tässä vaiheessa kamerasta loppui akku. Kaukaa viisaana olin tietenkin ottanut vara-akut mukaan.

Sitten löysin vaahteran, joka oli tiputellut keltaisia lehtiään runsaasti, ja yritin epätoivoisesti ottaa lehtikuvia. Eivät nyt ihan hirveän onnistuneita...

Ainakin oli hauskaa temmeltää yksinään, kuumotti tosin hieman, koska niiden ihmisten, jotka tuota puistoa pitävät, asuintalo oli ihan siinä lähellä, sieltä olisi voinut ikkunasta nähdä minun värkkäystuokioni, mutta yritin olla välittämättä potentiaalisista huvittuneista katsojista.

Tässä vaiheessa myös vara-akuista loppui virta, vaikka ne olivat kyllä olleet mielestäni ihan täysiä kotoa lähtiessä. Jospa ne säikähtivät kylmää, ei siellä varmaan ollut enää kymmentäkään astetta lämmintä... Mutta yleensä akut tekevät tätä vasta kunnon pakkasessa. En tiedä mitä tapahtui. Jäi monia kivoja paikkoja kuvaamatta, ja vähän harmitti, vaikka alkoikin olla jo aika kylmä.

Lähdin sitten puistosta kotia kohti, ja oli pakko kaivaa vielä kännykkä huonoine kameroineen esille, kun sumu oli muuttunut niin sakeaksi ja taianomaiseksi sillä välin. Kun olin matkaamassa kohti puistoa, se oli juuri nousemassa, ja kotiin päin lähtiessäni aurinko juuri alkoi laskea ja sumu tiivistyi hämähäkinseitteihin joita oli ihan käsittämättömän paljon joka paikassa. Oli pakko yrittää epätoivoisesti kuvata vielä tunnelmaa, vaikkapa sitten sillä kamalalla kännykän kameralla.

Hmm joo, olen siis uskaltanut olla luukustani ulkona tämän omituisen tukan kanssa... Ei se enää niin kamalalta näytä, kuin vielä keskiviikkona. Olen nyt kämmäillyt sen kanssa kolme kertaa putkeen, ehkäpä ensi viikolla jonain päivänä viitsin kokeilla vielä vihoviimeisen kerran...

Melkein jo tahtoisin vain värjätä sen lähelle omaa väriäni, ja antaa olla seuraavat kymmenen vuotta, olen suunnitellut sitä jo pitkään, mutta ei ehkä sittenkään aivan vielä. Vielä vähän aikaa haluan olla nuori ja hölmö ja pitää omituista tukkaa. Kunhan nyt jaksaisin vaalentaa sen jonain päivänä lähiaikoina. Pikkuisen tuo kunto minua huolestuttaa, mutta äh, uusiutuva luonnonvarahan se karvoitus on. Kerrankos sitä. Tai parikin kertaa.



Ensi kerralla kirjoitan eilisestä lolitamiitistä! Kunhan saan kuvia! Jeee minä uskalsin mennä sinne!!!