The Awakening

Tässä blogissa on ylittynyt viidenkymmenentuhannen kävijän raja. Vaikkakin varmaan puolet noista on omia käyntejäni, on se silti suuri määrä. Kai se laskuri nyt laskee minun omatkin käyntini? Tarkistan blogin varmaan monta kertaa päivässä. Tirsk.


Hmm perjantain asu. Lähdin Halpa-Halliin, hui jännää.

 Ei hemmetti kun on ollut ankea viikko, paitsi silloin kun M oli kylässä, ja silloinkin puhuttiin aika ankeista aiheista välillä.

Mistä päästäänkin hetkeen numero viisi aamukahvihetkihaasteessa. Aamuteetä, halusin pienen ruusukupin, ja M halusi halloweenkupin.

Kuvasin jonain yönä vahingossa kuudennenkin hetken, koska menin laskuissa sekaisin, joten tässä huikea bonus. Glögiä yöllä kello neljä erittäin hämmentävissä tunnelmissa.

Polvessa on... jokin hieno Haltiapojan piirustus

Joo, olen valvoskellut ja sitten nukkut ihan miten sattuu enkä ole ollut koulussa tai käynyt juuri ulkona kämpästäni, on lähinnä ollut ihan pysähtynyt ja ankea ja ahdistunut ja tylsistynyt ja vaikea olo. En ole jaksanut mitään, ja nukkumaan meneminenkin on välillä ollut ylivoimaisen ahdistava tehtävä, mutta valvominen sitten vuorostaan on aiheuttanut sellaisia täysin tarpeettoman kamalia oireita. Olen yliherkkä ihminen ja luonne noin niinkuin ylipäänsäkin kaikelle, kaikessa. Väsyneenä kaikki asiat sattuvat ja ahdistavat. Äänet, valot, suihkussa käyminen, puhuminen, syöminen, käveleminen, istuminen, makaaminen, pään pystyssä pitäminen, junou, kaikki. Puhun fyysisestä kivusta, kun sanon, että nuo asiat sattuvat. Kun suihkussa vesi ropisee iholle, se sattuu. Koska on niin yliväsynyt. Noh, sain sentään edes käytyä suihkussa, aplodit siitä. Ja väsyneenä paniikkikohtausten todennäköisyys kasvaa, joten kohtauksen pelossa en edes uskalla enää mennä mihinkään. Ja niin edelleen.

Sain kuitenkin viime yönä nukuttua, ja tosiaan yöllä, en päivällä, ihan oikeaan aikaan. Kahdestatoista kymmeneen, niin monta tuntiakin putkeen. Nukuin tänään päivällä päikkäritkin. Jospa ne univelat vaikka tällä saatiin kuitattua. Ja jospa ensi yönä olisi yhtä hyvä, niin pääsisin huomenna kouluunkin. Toisaalta en halua mennä, haluan mädäntyä täällä, ja toisaalta en kestä enää yhtään ainoata päivää tässä mädäntyen.

Tänään kävin kävelyllä vastapainoksi sille, että vietin eilisen yöpaidassa ja peiton mutkassa. Oli niska niin jumissa, ettei veri kiertänyt ja päähän koski ja huimasi, mutta kävelin silti jonkin aikaa, ja siitä tuli ihan hyvä olo. Näin päivänvalon pitkästä aikaa, aurinko varmaan paistoi oikein kauniisti ja kirkkaasti siellä paksun pilviverhon takana. Muistin, että eihän tämä ulkomaailma niin kamala paikka ollutkaan. Joskus siitä tarvitsee muistutuksen. Pakko päästä aamulla kouluun, ihan pakko. Pakkopakkopakko.



Kun tulin kävelyltä ja kaupasta, Riesa käyttäytyi ihan eri tavalla kuin ennen. Yleensä se menee piiloon kun lähden ulos ja kun tulen takaisin, aina kun ulko-ovi käy. Tällä kertaa se tuli katsomaan, ja kun otin takkia pois se tuli eteiseen nuuhkimaan. Sitten se katseli ulko-ovea, sitten minua silmiin, naukaisi, katsoi ovea, minua. Kertoi mielestäni varsin selvällä kielellä, että sen tekisi mieli käydä ulkona. Kerroin, etten voi päästää sitä yksin ulos, koska se on tottunut olemaan metsässä, ja täällä on liikaa ihmisiä ja autoteitä. Mutta sanoin, että voisimme käydä yhdessä sitten illemmalla pimeällä, valjaiden kanssa. Nyt odottelen, että se heräisi, niin voisin lähteä käyttämään sitä. En viitsi kesken unien alkaa toista raahaamaan ulos.



Juu ja löysin tänään uutta miellyttävää musiikkia.

Jotain sellaista kuin atmosfääristä bläkkis-skotti-keltti-folkki-metallia. Tykkään.

Ja tämän kappaleen nimi sopiikin hyvin postauksen otsikoksi, koska heräilen tässä nyt siitä viikon mittaisesta horroksesta.

Niin ja ainiinjoo, nyt se sadan lukijan rajakin on ylittynyt uudestaan, jei!