Mähmä

Näköjään vaihdoin uudestaan blogin taustaa. Edellisessä oli soma kuvio, mutta liikaa värejä ja muotoja. Tämä tausta ei tiiliydy siististi, mutta samapa tuo. Kuva oli myös alunperin ihan väärän värinen, ketut olivat punaisia ja taustaväri sinertävä, mutta se pikkuongelma korjaantui helposti gimpissä.

En edes viitsi kirjoittaa siitä paljonko kello on ja moneltako pitäisi herätä puutöihin ja miten en jaksa.


Joululahjoja minulta minulle reissaa postissa aika monta tällä hetkellä. Marraskuussa ilmestyi jäätävät kasat ylimääräistä rahaa (minun köyhimyksen mittapuulla) ja sitten lähti Ebay lapasesta. Ensimmäisenä kotiin ehti harmaa peruukki, ja Etsystä Hysteria Machinelta tilattu korpinkallo-kaulakoru, jollaista olen halunnut jo vuosikausia (muunmuassa koska Brigitte ja Ginger Fitzgerald).

Löysinkin juuri edellisenä päivänä SPR:n Kontista hopiaisen creepyn ketun hintaan 20 euroa, sillä on karseat lasisilmätkin! <3 Kohtalo ja sitä rataa. Näytin kettulaista ohjaajalleni ja sitä ahdisti niin ettei se halunnut edes katsoa. Koin reaktion suurena saavutuksena ja ohjenuorana sille, millaista tahtoisin elämäni olevan. Kettu oli halpa koska siinä oli tahra, mutta sain sen helposti pesussa pois.

Koko tästä seurannut look on ihan tismalleen sitä mitä esteettinen silmäni tätä nykyä kaipaa. Vaalea, melankolinen, makaaberi, mutta soma. Tämän tyyppistä saattaa tulevaisuudessa näkyä paljon päälläni. Peruukki varsinkin, olen ihan pihkassa. Äitikin kehui, kun kävin siellä viettämässä itsenäisyyspäivää (ja tehtiin kauheat kasat sushia NOM tai siis äiti ja veli teki ja minä vain lusmuilin maustoin riisin).

Olen erittäin tyytyväinen. Hetkellisesti tämä ikuisuuden jatkuva identiteettikriisi on selätetty. Mutta kyllä se viimeistään ensi viikolla taas palaa.

Mutta toden puhuakseni on minulle reissannut myös kaksi joululahjaa minulta perheelle. Äitin ja veljen lahjat tulivat jo. En jaksaisi millään ostaa lahjoja kenellekään muulle, vaikka tänä vuonna olisi varaakin. On niin rankkaa.



Sen sijaan säästän ahkerasti TOUKOKUUTA VARTEN koska olen varannut hostellin LEIPZIGISTÄ viideksi yöksi ja enää puuttuu lennot sekä tietysti lippu WAVE GOTIK TREFFENIIN ja tämä tietysti tarkoittaa sitä että suurensuuri ja hyvin pitkäaikainen unelma on todellakin ihan oikeasti wtf toteutumassa, aaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa.

Nyt seuraakin ongelma: Mitähän sinne pukisi päälle? Toukouussa Saksassa saattaa olla ihan hemmetin kuuma tai sitten ei.

Nyt on jotain ihan superjännittävää mitä odottaa, niin jaksaa paremmin elää talven yli. Viime talvena touhotin Helloconia odotellessani, ja se auttoi hyvin, ja se oli koko vuoden kohokohta, ja olin siellä sitten ihan yli-inhimillisen sosiaalinen ja jaksavainen ja onnellinen, siitäkin huolimatta, että oli aivan karsean hirveä talvi taas takana. Tuo kokemus opetti, että kyllä minusta voimia löytyy kun on tarvis, ja toi rohkeutta toteuttaa vähän isompiakin unelmia. Ja nyt kun on vähän jopa mistä säästää, niin kaikkihan on oikein mallikkaasti. Sovin jopa jo erään saksalaisen nettikamun kanssa yhteisiä seikkailuja, se asuu Dresdenissä, vain tunnin ajomatkan päässä Leipzigistä, ja tulee hengaamaan kanssani.



Hmm minun oli tarkoitus tulla kirjoittamaan jotain sekavaa sepostuspostausta yöllisessä koomassa ja angstissa, mutta sitten tulikin kirjoitettua vain mukavia juttuja. Oho. Eihän tämä ole mistään kotoisin tämmöinen.

Koko teksti on jotenkin ylipirteä ja positiivinen, ällöttävää. Nyt tekisi mieleni poistaa ja unohtaa koko juttu. En oikeasti ole laisinkaan pirteä, ehkä nyt vähän positiivinen, tai en tiedä. Oikeasti on ihan omituinen kooma, se öinen "millääneiolemitäänväliä"-ankeus taas. Se tulee öisin. Sitä turtuu ja selkä jumiutuu ja otsaa kiristää ja sormet jäätyy.




PS: Meillä on ensi lauantaina pikkujoulumiitti Rovaniemellä Café Linnassa, tulkaa kaikki.

Naminami

Näköjään vaihdoin blogin taustaa. Oli pakko löytää sievä kettukuva, ja joutui taas sitten etsiskelemään kauan aikaa. Tämä oli ihan jees, vaikka siinä näkyykin pieni vesileima, mutta ei se kai häiritse. Ehkäpä vielä jonain päivänä saan tehtyä uuden bannerin, joskus jotenkin, jos jaksan.

Pitää kai julkaista kuvia lauantain Kemin Kitaconista. Yllätys yllätys en ottanut ollenkaan kuvia itse tapahtumassa, en mistään ihmisistä enkä yleiskuvia enkä mitään. Paitsi yritin ottaa kuvaa Natsun super ihanasta asusta, eikä siitäkään tullut mitään. Näinhän tässä aina käy.


Ensinnä päivän asu:

Koko päiväksi oli luvattu sadetta, mikä onneksi ratkaisi kenkäpulmani, kumpparit sitten vaan.

 

Sitten se muotinäytöksen cult party kei -asu:

 

Oli aika jännä suunnitella kerrankin jotain ihan muuta kuin lolitaa asukokonaisuudeksi. Olokin oli sievä. Nyt on aika paljon viime aikoina inspannut sellainen söpö, haalean pastellinen, mutta melankolinen ja pikkuisen creepy look. Jotain tämmöistä voisin kokeilla lisää.

Tämä on backstage-kuva:

 

Ja meidän ihana porukkamme (miinus yksi):

Kuvapaljous? Ei sentään.


Voisin kyllä mennä Kitaconiin vastaisuudessakin, pitäähän pieniä coneja tukea. En tiedä lähtisikö koskaan mihinkään isompaan coniin, ei niissä kumminkaan yleensä ole paljonkaan minua kiinnostavaa ohjelmaa tai myytävää. Mutta Kemi on niin lähellä, helppo tehdä päivämutka. Ja pääsymaksuakaan ei ole.



En ole nyt nukkunut kolmeen yöhön paljon yhtään... Alkaa tuntua. Huomenna aamusta pitäisi lähteä Leville näiden tukiasuntojen asukkaiden ja ohjaajien kanssa yhdeksi yöksi mökkiin. Tuumasin aiemmin tänään, että ei hemmetti ei kyllä jaksa lähteä, yyyyyh ei pysty olemaan sosiaalinen eikä kuuntelemaan puhetta eikä mitään. Mutta yritän kuitenkin nukkua tänä yönä ja päästä mukaan. Pääsisin vaikka pulkkamäkeen, ja kylpyläänkin. Tämäpä muistuttikin, otan nyt melatoniinia, jos se auttaisi vähän.

Piu

Kello on viisi aamulla ja tässä teille video.

Tosiaan kahdeksalta pitäisi herätä ja lähteä puutyökurssille... Hmm...

Mutta jos edes pääsisi jossain vaiheessa apteekkiin ostamaan Riesalle matolääkettä koska sillä on ihan jäätävä pinkeä matomasu, kolmen kuukauden tuore-luomu-raakadieetin seurauksena.


Terveiset tosiaan RottaRuususelle! <3

Suuri surman suu

Oli lääkäri keskiviikkoaamuna. Lääkäri tuumasi, että ei tässä enää mitään testejä tarvita, asia on selvä kuin pläkki: Minulla on aspergerin oireyhtymä, eikä siinä ole mitään sen kummempaa. Ensin olin vähän pettynyt, koska odotin testejä, testit ovat jänniä! Mutta nyt olen vähän helpottunut. Homma olikin helppo ja nopea. Diagnoosia en kai saa, asperger ei tietääkseni enää ole diagnosoitava sairaus. En tiedä, auttaako tämä mitenkään esim. Kelan kanssa asioidessa, tai mitään. Mutta minua se ainakin auttaa. Nyt minulla on sana sille. Voin kertoa ihmisille vapaasti: "kyllä, olen assi", ja tietäjät tietävät, tietämättömät saavat vapaasti kysyä, kerron mitä osaan. Keskustelua syntyy, uudenlaista ymmärrystäkin ehkä jopa.

Vein isälle tosiaan sen Paula Tillin kirjan, isäkin tunnistaa itsensä monista kuvauksista. En ole yllättynyt.

Otin ohjaajan ja lääkärin kanssa puheeksi ratsastusterapian. Asia jäi muhimaan mieleeni pari postausta sitten kirjoittaessani kaipauksestani hengailla hevosten kanssa. Selvittelemme varmaan ensi viikolla ohjaajan kanssa, minne minun olisi ehkä mahdollista päästä. Kenties fysioterapiaan ja sen ohella ratsastusterapiaan. Olisi kyllä ihan mahtava juttu. Psykoterapiasta aikanaan ei ollut oikeastaan mitään apua. Olenkin suoraan sanottuna kateellinen ystäväiselleni M:lle, joka aina hehkuttaa terapeuttiaan, ja kuinka paljon siitä on apua! Mutta minä en ole M.

Ja tätä olenkin vähän miettinyt. Koska minä ja M olemme kovin samanlaisia, mutta jollain perustavalla tavalla silti erilaisia (terveisiä vaan jos luet, kirjoittelen tässä sinusta ummet ja lammet). Minun tulkintani mukaan suuri osa M:n ongelmista elämässä johtuu traumoista. Olen joskus miettinyt, mikä minussa oikein on vialla, kun elämäni ei ole ollut läheskään yhtä traumaattista, mutta olen silti kovin samanlainen. Mutta luinkin jostain, että syvä trauma voi itse asiassa muuttaa ihmistä niin syvästi, että se tekee persoonasta erilaisen, erikoisen, jopa sellaisen, että se voi vaikuttaa neurologiselta erilaisuudelta. Kas vain. Mutta tietenkään se ei ole sama asia. Nyt hyväksyn myös sen, miksi jotkin tilanteet, joita moni muu lapsi ei olisi pitänyt minään, ovat jättäneet minuun niin syvät jäljet ja muokanneet minääni. Olen aivoiltani hieman erilainen, herkempi. Ei sen kummempaa, en mitenkään huonompi tai viallinen. Ja M taas, käsitellessään itseään ja vaikeuksiaan vaikkapa siellä terapiassa, muuttuu pikku hiljaa eheämmäksi. Sitä on jännittävää ja liikuttavaa seurata sivusta. Se tapa, millä tavalla minä muutun pikku hiljaa eheämmäksi, täytyy olla erilainen kuin M:llä, koska minä en ole M. Minusta myös tuntuu, että minä kasvan ja muutun paljon hitaammin kuin kaikki muut tuntemani ihmiset. Minun ja M:n yhteys on edelleen yhtä vahva kuin teininä, jolloin olimme hyvin samankaltaisia, mutta emme ole enää yhtä paljon samanlaisia. Me kumpikin muutumme pikku hiljaa, ja se on oikein, se on hyvä. En enää edes tiedä, mitä yritän selittää.

Ymmärrykseni mukaan asperger-ihmiset tyypillisesti kehittyvät ja kasvavat henkisesti hieman hitaammin kuin useimmat. En tarkoita mitään hidasälyisyyttä tai jälkeenjääneisyyttä. Mutta voin ainakin omasta puolestani sanoa, että kukaan muu tuntemani 24-vuotias ei ole yhtä paljon lapsi kuin minä. Pidän aivan omituisena sitä, että kaikki ikätoverini ovat niin kovin aikuisia. Käsittämätöntä. Kyllä minä huomaan aikuistuvani pikku hiljaa, hyyyvin hitaasti. Mutta kiirettä en pidä, enkä voisikaan pitää. Äiti mietti, että kenties assit jopa vanhenevat fyysisesti hitaammin, saavat ryppyjä myöhemmin yms. Sitä väitettä on kyllä vaikea niellä. Minä ainakin olen ollut vähän ikäkriisissä viime aikoina. Tunnen vanhenneeni fyysisesti viimeisen vuoden aikana ihan luonnottoman paljon.


Hassua kyllä, näissä asukuvissa olen kuitenkin tämmöinen baby face.

Pinkit sydänvalot lakkasivat toimimasta. Pidän "joulu"valoja kämpässä joka puolella vuoden ympäri, ne ovat tunnelmavaloja. Nyt en löydä mistään sellaisia, jotka kelpaisivat korvaamaan vanhat ihanat sydänvalot. Elämä on rankkaa. Onneksi Kelalta kumminkin tuli vihdoin iloinen päätös "yes you can has moneeh". Kenties pääsen ensi kuussa vihdoin käymään siellä Helsingissä, jonne olen hinkunut toukokuusta asti, siis heti siitä asti kun pääsin Helloconin reissusta takaisin pohjoiseen.

Lauantaina on kumminkin Kemin Kitacon, enkä ole tosiaan ikinä ennen käynyt missään coneissa sitä Helloconia lukuun ottamatta. Kemissä on maan pohjoisin con, ja Oulun sekä Tornion lolitatyypit järkkäävät sinne j-fashion -muotinäytöksen, päätinpä sitten kokeilla malleilua ensimmäistä kertaa ikinä. Asuni tulee olemaan cult party keitä. Jänskättää vähän.

Spoop

Tämän juhlan spookyt asuni tulevat tässä!

Eilen nuortenryhmän Halloween-juhlissa. Siellä sai ilmaista pitsaa, ja olin leiponut sinne edellisenä päivänä jättikasan pumpkin spice kuppikakkuja (en maksanut tarvikkeista itse), ja katsottiin Frankenweenie. Juuri kukaan ei ollut pukeutunut, yhdellä ohjaajista oli noidanhattu, ja yksi tyyppi oli Mad Max, sillä oli cool nahkatakki. Voitin pienen tietovisan, koska tottahan toki tiedän eniten Halloweenista, palkinnoksi sain tietysti karkkia. Sain asustani paljon kehuja, se tuntui mukavalta. Halusin jotain mukavaa ja simppeliä, mutta juhlaan sopivaa.

Heitin meikin ihan lonkalta, mutta siitä tulikin aika kiva. Glitteri on tärkeää.

Tänään sitten miitattiin parin tyypin kanssa röyhelöinnin merkeissä. Käytössä suurempi noidanhattu, se ikivanha, mutta koristelin sen tyllillä ja jättirusetilla, asensin vielä nauhatkin jotka voi solmia niskaan tai leuan alle, ettei tipu. Kävimme kahvilassa, joenrannassa kuvaamassa, ja toisessakin kahvilassa. Hyvä päivä. Herätimme kaupungilla paljon kummastusta ja ihastustakin. Teasea oli sarvekas demoni, toinen tyyppi oli pastelliprinsessa.

Tämä Fanplusfriendin mekko oli silloin aikoinaan (2010?) ihan ihka ensimmäinen lolita-asiani. Ostin sen huuto.netistä muistaakseni viidellätoista eurolla, eikä minulla ollut alushametta tai asusteita tai sieviä kenkiä tai mitään, mutta käytin tätä silti ihan mielissäni. Ah muistoja. Helmasta löytyy vihreänä glitteröivä vanha kynsilakkatahra.

Lempparikuva

Toinen lempparikuva

Kolmas lempparikuva

Kokeilin ensimmäistä kertaa tehdä huuliin tuollaiset pikkuiset kärjet, jotka tekevät hymystä ihan vähän leveämmän ja creepymmän. Glitteri on taas tärkeää.

Vertailun vuoksi asuni vuodelta 2011, sama mekko, sama hattu ja sama kaulakorukin näköjään oho!

Onko edistystä tapahtunut?


Muistakaa polttaa kynttilöitä esi-isille tänä yönä! Kynttilä myös pitää haamut ja demonit poissa kodistasi. En saa polttaa sisällä, mutta laitoin parvekkeelle palamaan.