Olin kovin reippaasti viikon koulussa, sitten väsyneenä ja vähemmän reippaasti toisen viikon. Nyt pitäisi olla vielä viikko ennen lomaa. En tiedä, mikä siinä on välillä niin vaikeaa. Huomenna on hoitajan aika, mutta se hoitaja on ihan turha tyyppi. Kävisin mieluummin sillä psykiatrilla, joka vaikutti olevan hyvin kärryillä asioista, mutta kun ei voi. Hoitajalle voi vain valittaa ja ärsyyntyä, enkä minä tiedä, mitä muutakaan odotan.
Sain torstaille ajan sossuun kumminkin. Sen luulisi helpottavan edes raha-asioita, toivon mukaan, hieman ainakin. Äiti hiillostaa yhteishakuun ja oikeisiin kouluihin. Aivan kuin se ei saatana omilla silmillään näkisi, aivan kuin se ei vähääkään tajuaisi tai haluaisi nähdä, missä jaksamisen vaiheessa minä oikein tässä olen. Ei ole mitään pienintäkään toivoa, että vielä pystyisin käymään sellaista "pakko"-koulua. Jossa on pakko tehdä sitä ja tätä ja pakko käydä joka päivä ja pakko saada tehtyä nämä ja nämä jotta ei potkita pihalle.
Oikeasti.
En ole niin typerä, että todellakaan kuvittelisin, että olisin tässä vaiheessa valmis moisiin koitoksiin. Vaan selvästikin, kaikkien näiden vuosien ja paskuuksien ja askeleiden eteenpäin sekä taaksepäin jälkeen, yhäkin äiti elää omassa kuvitelmassaan, että minä opiskelen joksikin ja alan töihin ja ostan asunnon ja menen naimisiin ja teen lapsia. Ehkä minä olen sairas, tai jotain, mutta ehkäpä äiti on myös.
Kuka muu on muka nähnyt minun ponnisteluni yhtä läheltä?
Äitistä on helppo valittaa. Antaa sen hiillostaa. Antaa sen vikistä puhelimessa ja lähettää ahdistavia, kannustaviksi tarkoitettuja tekstareita. Ihan sama, Mutta miksi omituinen ahdistuksentapainen typeryys painaa henkitorvea iltaisin? Miksen voi vain pestä hampaita ja mennä nukkumaan, normaalisti, helposti?
Miksi on liian helppoa valua jonnekin tiedottomuuden, välittämättömyyden ja todellisuudesta irtautumisen maille?
.
.
Ja miksi on niin helvetin kuvottava olo, niinkuin koko kroppa tihkuisi paskaa ja likaa ja rasvaa, niinkuin koko elämä täällä kämpässäni olisi pelkkiä bakteereja ja rumia värejä ja rumuutta, niinkuin minä en olisi mitään muuta kuin kasa oksettavaa limaa, en edes pysty katsomaan peiliin, en harjaa tukkaa, yritän pestä naamaa mutta edelleen tuntuu kuvottavalta, menen suihkuun mutta heti on taas likainen olo, yritän siivota, mutta en jaksa imuroida, pyykkään, mutta se ei auta, tiskaan, mutta kaikki ruokakin on pelkkää paskaa, kaikki tavarat muuttuvat paskaksi, minä muutun paskaksi.
.
.
.
.
.
.
.
Jos vain yrittäisin nukkua. Jos vain pääsisin huomenna ylös. Jos vain menisin hoitajalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Penni ajatuksistasi.