maanantai 15. kesäkuuta 2015

Moar about Hellocon

Juu, en ole kirjoitellut blogiin. Metsässä iskälässä se ei onnistuisi muutenkaan, ja täällä emon tykönä käydessä en ole jaksanut. Tuumasin nyt kuitenkin, että voisin ainakin jakaa loput kuvat Helloconista, kuvaajien ottamat.

Aamupäivällä olin photoshoot-työpajassa, sain siitä nämä kolme kuvaa:






Ovat ihan sieviä, mutta tajusin vasta nyt, että rusetit ja ruusut ovat olleet päässä ihan miten sattuu, ja nyt en pysty keskittymään muuhun... Näissä ulkokuvissa värit ovat kuitenkin juuri oikein, valaistus upea, ja tausta kaunis.


Glorialla oli kuvausnurkka kuten aina, ja sain sieltä asukuvan:




Sisäkuvassa värit ovat hieman sammuneet, mutta on se silti hyvä kuva.

Otimme myös yhteiskuvan Oulutyyppien kanssa:




Istun aina niin elegantisti!


En ole bongannut itseäni toisten kävijöiden ottamista kuvista. Eräs kuvaaja kumminkin jossain vaiheessa zoomaili minua, mutta niitä ei kai ole vielä julkaistu.


Tykkäsin tästä videosta, joten tahdon jakaa senkin. Minä jopa näyn siinä taustalla sekunnin ajan jossain kohtaa, hihi.



Hellocon 2015 from Akari_Hino on Vimeo.



Kesäkuu on jo puolessavälissä, pääsen kohta muuttamaan sinne uuteen asuntooni. Sitten blogaus sun muu jatkuu normaalisti. Vielä pari viikkoa saan kumminkin keskittyä metsäilemään.


2 kommenttia:

  1. siun meikki ja asu on niin upee *o* haluun josksu oppii meikkaa kuten sie :3 (tosin tää voi olla vaan haave, koska miun silmät vuotaa nii pirusti, että yleensä meikit on kulunu ekan tunnin sisällä tosi paljon, himpura!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uuuu kiitos! ^^ Tuntuu omituiselta että joku kehuu minun meikkaustaitoja, itse sitä on aina niin kriittinen. Toisaalta hoksaan kyllä että on sitä vähän taitavammaksi tullut yläasteaikojen jälkeen! :D Alan myös löytää pikku hiljaa omaa tyyliäni, ja tuntuu hyvältä.

      Monen kuivasilmäisen silmät ovat yliherkät meikille. Vähän ärsyttävä vaiva. Samoin jos naama hikoilee niin kovin, että meikit sulaa pois. Ei pääse toteuttamaan itseään! ;A;

      Poista

Penni ajatuksistasi.