maanantai 29. helmikuuta 2016

You do you

Lauantain Arctic Pride -kulkueessa.

Lolitat goes Pride!




Halusin olla mahdollisimman värikäs ja hauskan näköinen, joten valitsin asukseni deco lolitaa, jota en ollutkaan koskaan ennen kokeillut. Onneksi minulla sattui olemaan uusi peruukki vaaleansinisen ja mintunvihreän värisenä. Olen keräillyt värikkäitä pinnejä ja rannekoruja jo kauan aikaa, nyt vihdoin ne pääsivät käyttöönkin.









Minulla oli ainakin hyvä olla tässä asussa, nyt tällä hetkellä tämän pastellikauden keskellä. Olo oli sievä ja energinen, ja muutkin ihmiset näyttivät tulevan hyvälle tuulelle minut nähdessään. Komeilen myös aika monen turistin lomakuvakansiossa.





Aseksuaalisuus on olemassa! Meitä ei vaieta kuoliaaksi!

Olen kirjoittanut blogissa ennenkin aseksuaalisuudesta. (Nykyään yhdistän sen jossain määrin myös aspergeriin, sillä autisteissa aseksuaalisuutta luullakseni esiintyy enemmän kuin muissa.) Termi kattaa monenlaisia ihmisiä, enkä ole itse vieläkään ihan varma, minne sinne kuulun, mutta edustan silti. Suureksi riemukseni löysin kulkueesta peräti neljä muutakin, jotka vaikuttivat samanhenkiseltä. Oli mukava sellainen moment of bonding.







En kadottanut yhtään pinniä koko päivänä! Kirosin niiden kanssa aamulla kun eivät menneet hyvin ja monta kertaa piti niitä siellä ulkonakin venkslata, peruukki on liukasta matskua ja pinnit valuvat ja sitten on karvaa silmissä ja argh. Missään kuvassa ei taaskaan tietenkään näy se kuinka super glitterinen meikkini oli, ripsetkin.

Kiinnitin päähäni jopa Halinallen, se kävi hyvin reppuni kanssa. Huomatkaa pinssi, joka oli itse asiassa oikeasti takin rinnuksessa mutta siirsin sen reppuun kuvaa varten...





En ole saanut vielä kaikkia yhteiskuvia, mutta siinäpä oli muutamia niitäkin.


Bongasin jo itseni muualtakin:




Ah olen niin ylpeä!


Päivä oli hauska mutta väsyttävä, joten en yhtään tippaa jaksanut edes suunnitella minnekään iltajuhliin lähtöä. Olisi sekin kyllä ollut jännä, mutta kun ei jaksa. Koskaan. Mitään.




Sitten seuraavana päivänä kotona möhösunnuntaita pizzan ja sipsien parissa vietellessä:






Voisin alkaa ladata videot Vimeoon tästedes. Ehkä.



Ja koska pizza ja sipsit niin nyt närästää... Taas kerran olisi aamulla puutöihin lähtö... Ja sitten päivemmällä olisi vielä suklaakonvehtientekokurssi OUMAILOOD naminami.


8 kommenttia:

  1. aaaaaa tulin näistä kuvista niiiiiinnnnnnn söpöilyiseksi ja iloiseksi ja oijoijoijeeawwww :3 en uskaltanut fb:ssä kommentoida, mutta sielläkin katselin silmät syrämminä! ♥
    aseksuaalisuuspride -kuvan yläpuolinen on vaan paras :'---) olet ihanaisen hölömö! kiitos näistä, piristivät paljon ♥!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih onpa mukava kuulla! <3 Juuri sellaisia viboja halusinkin kaikkialle lähettää.

      Olen sellainen aina ilmeellä -tyyppi, joten näitä hölömökuvia olisi ollut enemmänkin jaettavaksi.. :D Jostain syystä suuni menee aina jotenkin ihan omituisesti, kun kamera laulaa, ellen keskity!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Näytin tuon videon äiteelle ja se tuumasi, että olipa yllättävä kappalevalinta... minulla kun on tapana laulaa tuota jatkuvasti, on ollut jo vuooosikausia! :D Ehkä salaa ihan pikkuisen häpeän tuota videoa, ja se tekee siitä vielä hauskemman. Häpeä on ihan jännä tunne.

      Poista
  3. Niin söpö! En kehannut muualla (facessa?) alkaa huutelemaan mutta oi että niin söpö olet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaaww kiitos! *3* En kyllä olisi koskaan uskonut, että tämmöinen söpöstelijä minusta vielä kuoriutuu! Pah!

      Poista
  4. Oi että, nyt on suloinen asu! Ja kyltti on jotenkin niin sun näköinen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tattis ^^ Nerokas kyltti tietysti, ihan niinkuin minä! Right?

      Poista

Penni ajatuksistasi.