Yössä

Vaikuttaa siltä, että jokasyksyinen unettomuuskausi on taas tekemässä tuloaan. Se alkaa aina elo-syyskuussa, hyvällä tuurilla vasta lokakuussa, ja kestää jopa jouluun saakka. Joskus se on lievempi, joskus vakavampi, enkä millään tahtoisi saada selville, millainen siitä tänä vuonna on tulossa. Olen nukkunut ihan älyttömän hyvin koko kesän, ja kirjaimellisesti yhtään liioittelematta ensimmäistä kertaa elämässäni olen onnistunut pitämään unirytmin melko tasaisena useita kuukausia putkeen. En muista valvoneeni yhtään ainoaa kesäyötä ihan aamuun saakka. Olen herännyt pirteänä ihmisten aikoihin, ja mennyt tyytyväisenä nukkumaan puolen yön maissa. Mieleni tekisi syyttää tästä yhtäkkisestä elämänmuutoksesta Jokipoikaa. Unirytmi on kyllä pysynyt hyvin kohdillaan silloinkin, kun ei olla hengailtu viikkoon tai jopa kahteen, mutta uskon silti, että syyllinen on siinä.

Nyt viimeisen parin viikon aikana on ollut välillä öitä, etten yksinkertaisesti saa unta. Ensimmäinen sellainen yö oli muistaakseni jo kolme viikkoa sitten, heinäkuun puolella. En pitänyt sitä minään, mutta sen jälkeen vähäunisia öitä on alkanut tipahdella tasaiseen tahtiin. Olin oikein tyytyväinen, kun viime yönä nukuin 12 tuntia, kaikki univelat pois. Ja nyt sitten valvon taas. Makasin sängyssä ja mieleen tulvi ikäviä juttuja. Selasin instagramia ja rauhoituin, mietin mukavia juttuja. Nousin ylös, tassuttelin hämärässä asunnossa eestaas. Menin takaisin petiin. Mietin vahingossa uusia ikäviä juttuja. Nousin tarkistamaan melatoniinipurkista viimeisen käyttöpäivän. Avasin koneen googlatakseni, voiko melatoniinia syödä vaikka tuo päivämäärä olisi mennyt jo aikoja sitten. Päätin aloittaa niiden syömisen taas huomisillasta alkaen. Sitten kone olikin jo auki, ja no, voisihan sitä yrittää taas alkaa kirjoittaa blogiakin ahkerammin.

Hormonaalinen ehkäisy on ihan hemmetin perseestä. Minun pitäisi löytää jokin itselleni sopiva vaihtoehto, koska minulla on todennäköisesti endometrioosi (todennäköisesti, koska sitä ei voi täysin varmasti diagnosoida ilman tähystysleikkausta). Se on sairaus, jossa kohdun kudosta kasvaa muuallakin kuin kohdussa, siis ihan väärissä paikoissa, ja tekee siellä samaa kuin normaalistikin tekisi. Kasvattaa itseään, yrittää tyhjentää. Siitä seuraa kaikkea kivaa. Hormonaalinen ehkäisy on ainoa lääke, joka estää sen leviämisen, ja sitä pitäisi käyttää koko loppuikä. Mutta kuten olen tässä vuosien varrella jo todennut, mikään niistä ei sovi minulle. Ja kovinkaan moni ei tunnu ymmärtävän, mitä nämä "mielialan muutokset" sivuoireena oikeastaan tarkoittavat. Jos masennun niin syvästi, että tapan itseni, niin päästiinpähän ainakin endometrioosista, vai mitä? Plussan puolella ollaan. Päätin kokeilla sitä rengasta uudestaan, koska se erittää vähiten hormonia elimistöön. Väärä liike, mutta tulipahan testattua vielä kerran. Epäilyttää jopa, josko unettomuusepisoditkin olisivat lauenneet tuon takia. Ahdistus, masennus, paniikkioireet ja henkinen uupumus nyt ainakin, niin ja finnit. Jos en käytä mitään hormonia, endometrioosi leviää munanjohtimiin, munasarjoihin, kenties virtsarakkoon, suolistoon, kaikkialle lähiympäristöön. Osaat ehkä kuvitella, mitä kaikkia mukavia ongelmia se sitten tuo mukanaan. Lapsettomuus nyt on minulle ihan se ja sama, mutta olisi mukava pystyä esimerkiksi käymään vessassa vastaisuudessakin.

Jos se leviää kovasti, leikkaus on seuraava hoitokeino. Mutta sen jälkeen endo tietysti jatkaa taas leviämistään. Toivoisin kohdunpoistoa, siinäpä olisi näppärä ratkaisu.

Aamulla pitäisi herätä taas ihmisten aikoihin, koska on aika mielenterveystoimistossa, joka on muuttanut uuteen paikkaan missä en ole ikinä käynyt, jollekin tädille jolla en ole ikinä käynyt, puhumaan raha-asioista jotka ovat jo itsessäänkin tarpeeksi stressaavia.



Ja sitten oli tietysti vielä se yksi juttu. Se minua tänä yönä muunmuassa mietityttää. Muutama päivä sitten sattui kuolemantapaus, hyvin yllättäen, ja se on ollut järkyttävää minullekin, vaikka olenkin vähän niinkuin ulkopuolinen. Sitä on vaikea käsittää. Ihminen, joka kuulosti niin tyytyväiseltä puhelimessa ja puuhasi omia puuhiaan touhukkaasti, olikin hetkeä myöhemmin poissa. Silmänräpäyksessä kaikki voi olla ohi. Siitä yöstä ja seuraavasta aamusta jäi niin unenomaisen omituisia muistikuvia, että on vaikea ymmärtää, että se kaikki tapahtui. Ja yöperhoset. Ne lentelevät mielessäni kuin pikkuruiset kummitukset.

Only lovers left alive -elokuvassa puhutaan Einsteinin Lomittumisteoriasta, "Spooky action at a distance". Kun erottaa toisistaan kaksi lomittunutta hiukkasta, ja vie ne vaikkapa toinen toiseen päähän universumia, jos toista muuttaa tai siihen vaikuttaa, toinenkin muuttuu tismalleen samalla tavalla siellä kaukana. Tämä saa minut miettimään minua ja sielunsiskoani.

Kun sielunsiskon sydän särkyy, särkyy minunkin.