Pidän sellaisista ihmissusista, jotka ovat muuttuessaan enemmän susia kuin ihmisiä, mutta selvästi silti ihmismäisiä. Pidän sellaisista mahdollisimman pelottavista, jopa demonisista ihmissusista. Pidän siitä, että niillä on kuono, mutta ei sellaista lupsakkaa suloista naamaa niin kuin oikeilla susilla. Pidän siitä, että ihmissudella on palavat, demoniset silmät, suurien, ruskeiden ja sympaattisten hauvasilmien sijaan. Pidän kuitenkin ajatuksesta, että koko sen kirouksen takana on yhä ihminen, katumusta ja kärsimystä ja empatiaa, mutta se peittyy raivon ja nälän alle. Mielessäni ihmissusi eristäytyisi täysin kaikesta, pelkäisi täysikuuta ja vihaisi itseään, mutta joutuisi elämään kirouksensa kanssa ikuisesti. Ehkäpä hän kävisi tavallisesta ihmisestä suurimman osan kuukaudesta, mutta menettäisi inhimillisiä piirteitään pikku hiljaa alkaessaan jollain tasolla nauttia raivosta, kuolemasta ja eläimellisyydestä, ja samalla unohtaa millaista oli kun oli perhe ja tavallinen elämä. Pidän ihmissuden konseptista niin paljon, että haluan nähdä kaikkein surkeimmatkin aiheeseen liittyvät elokuvat, lukea kaikki mahdolliset tarinat, ja kirjoittaa ja piirrellä niitä itse. Voisin väittää, että ihmissudet on suurin ja pitkäaikaisin obsessioni.
Esimerkiksi
tämä muodonmuutoksen kuvaus oli mielestäni oikein kiehtova.
Voisin alkaa analysoimaan syitä kiinnostukselleni, jonkinlaista vapauden kaipuuta yms, mutta tuskinpa tuo nyt on hirveän vaikeaa päätellä lukijan ihan itsekin.
|
Kolme pientä porsasta |
|
Kyllä, tämä on Skyrimista |
Up next:
Silver Bullet and
The Howling
Unpleasant dreams!
Hei! ---uhm..heh I saw your comment at kaninchenherz blog - and awww I love Finland so much....I study Finnish language right now, and..your blog is lovely. Hope I can read the finnish text soon!! ♥
VastaaPoistaOh cool! You've chosen a hard language to learn, good luck with that ^^ Thank you for the sweet comment!
VastaaPoista