keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Walk away

Huomaa taas kuinka talvi tulee ja päivänvalo loppuu eikä huvita kuvata sisätiloissa. Samoin huulet rapsahtivat halki heti kun pakkaset laskeutuivat yllemme. Ihan kohta siirrytään talviaikaan, muututaan apaattisiksi ja väsyneiksi, lähdetään aamulla pimeän aikaan ja tullaan kotiin pimeän aikaan, ja suunnitellaan joulua. Vaan eipä aikaakaan kun ollaan jo talvipäivänseisauksessa ja ihmetellään "oho, no nythän se päivä alkaakin jo taas pidetä!" Niin käy joka ainoa vuosi. Minulle ainakin, ja monelle muulle myös.

Tässä vuodenajassa on aina jotain surumielistä. Kun syksy on vielä värikästä ja toimeliasta ja raikasta, ensimmäisten talvipäivien myötä elämä muuttuu hiljaiseksi, hitaaksi ja jaksamattomuudeksi. Sitten kun kylmään ja lumeen tottuu, muutamassa viikossa, se alkaa jo tuntua luonnolliselta elämänmallilta, eikä enää sureta. Kunnes helmikuussa taas siristelee silmiään auringonvalossa ja hoksaa, että voisihan sitä joskus tehdäkin jotain, käydä vaikka ulkona ihan vain sen ulkoilman ilosta.

En voisi kuuna kullan valkeana kuvitella muuttavani etelämmäs, missä vuodenaikojen vaihtelu ei ole näin radikaalia. Ainakaan loppuelämäkseni. Se on aina yhtä ihmeellistä ja maagista, kuten myös ihmisolennon sopeutumiskyky.




Eilen tukka oli vielä noin kovasti haalistunut. Eipä se kai niin kuvissa näy, mutta minua se jo vähän ahdisti, vaan onneksi huivi pelasti.






Tänään tukka onkin jo huomattavasti eloisamman värinen.




Nämä kuvat eivät kyllä näyttäneet yhtään tältä siinä vaiheessa kun niitä muokkasin. Blogger se kai taas parantelee niitä itsekseen. Kuvien laatu ei kyllä alun perinkään ollut mikään loistava.



Ba dum tshh

PS: Kissat ja laatikot.



9 kommenttia:

  1. Ihania ja ihania asuja vain aina sinulla. :)
    Ja mukavaa että on joku muukin, joka pitää vuodenajoista eikä haikaile etelämmäs (niitä ihmisiä on valittamassa kokoajan aivan liikaa!).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos! Äiti jostain syystä arvosti tuota alempaa asua tavallista enemmän, kun kävin siellä kylässä :D
      Vuodenajat! En ymmärrä, miksi niistä pitää valittaa, olisihan se nyt hirveän tylsää jos olisi olemassa vain kesä ja sadekausi. Aina lämpimien maiden ihmisetkin haikailevat lumen perään. "The seaweed is always greener In somebody else's lake" kuten Sebastian sanoisi. Enkä voi kuvitella mitä vikaa on kaamoksessa ja yöttömässä yössä, nehän ovat niin upea ja maaginen juttu! Eikä voi olla toista ilman toista.

      Poista
    2. Täyttä totta, samaa mieltä täällä. :3

      Poista
  2. Sanonta "lemmikki ja omistaja muistuttavat toisiaan" pätee kyllä Sinuun ja Riesaan c:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, hauskaa, se taitaa kyllä olla ihan totta xD Mehän ollaan samanlaisia luonteeltakin, mutta myös molemmat viime aikoina muututtu rohkeammiksi ja sosiaalisemmiksi.

      Poista
  3. Aivan mahtavia asukokonaisuuksia. Stailaisitko mutkin, kiitos? :) Tuo "patellavyösysteemi" kylläkin näyttää varsin epämukavalta, oliko vaikeaa hengittää siinä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! :O Olisipa outoa stailata joskus joku toinen. Tai tehtiin me kerran kamun kanssa niin, että puin sen lolitaan ja se puki minut hipiksi, se oli ihan hauskaa.
      Tuo vyö on kyllä vähän epämukava, oikeassa olet. Se kun on jäykkä eikä mukaile muotoja kuten korsetti, mutta kyllä sen kanssa on ihan hyvä olla jos ei köytä sitä liian kireäksi. Ei se sentään hengitystä vaivaa kuitenkaan. Vähän painaa istuessa kylkiluita ehkä.

      Poista
  4. Yhdyn aiempiin kommentteihin, eli asusi on aivan valtaisan ihana. Olisipa itselläkin rohkeutta heittäytyä enemmän, eikä pelätä muiden tuomitsemista. ^^ Ja kun tuli puheeksi, niin muistutatte kyllä Riesan kanssa toisianne. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo vau, kiitos sulle kans! Monta kommenttia o_o
      Nykyään joskus suorastaan ihailen itseäni siitä, miten vähän jaksan kiinnittää huomiota toisten tuomitsevuuteen, kävelen pää pystyssä ja TIEDÄN olevani fabulous! Toisinaan istun kotona lökähousuissa sormi suussa ja tuumaan "huh, miten uskalsin tänäänkin" ja sitte teen sen seuraavana päivänä taas aivan yhtä luonnollisen itsevarmana. Jotain suurta mulle on tapahtunu.
      Minun toinen kisu, Myrsky, joka asuu isän luona, ei kyllä muistuta minua pätkääkään :D

      Poista

Penni ajatuksistasi.