Kylläpäs tuli taas klassinen asu, vaikka tarkoituksenani oli alun perin saada aikaan jotain enemmän gothic-tyyppistä. Näin käy aika usein. Taidan tarvita synkemmänlaisen mustan mekon.
Punainen paita on itse asiassa mekko, on se varmaan nähty täällä ennekin joskus. Samettinen puolibonnet on melko uusi, en ole ehtinyt käyttää sitä vielä kertaakaan, ja veska on viime viikon löytöni kirpparilta. Se on mielestäni hirmu kaunis, olisi voinut ottaa vielä lähikuvan sen erikoisen sievästä kiinnityssysteemistä.
Outoa, että viime aikoina tuollainen tumma punainen on alkanut jossain määrin miellyttää minua, koska punainen on aina ollut ehdoton inhokkivärini heti ruskean jälkeen. Ei sellainen kirkas oranssinpunainen kyllä vieläkään viehätä. Minua ärsyttää jopa sana "punainen" jotenkin kummallisesti.
Bonnet sopii mainiosti myös Harmony Bearille. Valitsin juuri tämän nallukan mallaamaan sitä, koska tällä on jostain syystä suurin pää.
Saa nähdä, koska saan aikaiseksi todella pukeutua tähän asuun. Pidän siitä kyllä.
Minulle selvisi tässä, että on olemassa myös Halinalle nimeltä Amigo Bear, joka puhuu espanjaa. Olisin kuvitellut sille viikset, mutta pettymyksekseni se näyttääkin ihan tavalliselta. Viiksekäs nalle olisi ollut niiiin cool! Ennakkoluuloja much? Kaikki amigot ovat viiksekkäitä?
Nyt päässäni pyörii melko Halinalleihin sopimaton laulu...
Minkähän kauhuleffan tänään katsoisin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Penni ajatuksistasi.