Kiipesin navetan katolle |
Oli oikein kaunis, aurinkoinen ja kylmä päivä. Onneksi olimme päättäneet lähteä lauantaina laittamaan verkkoja jään alle, siinä kesti koko päivä ja jäädytin varpaani, eikä kuitenkaan ollut kuin viitisentoista astetta pakkasta. Sunnuntaina olikin sitten -25. Hyvä siis, ettei jätetty verkkohommaa sunnuntaille, ei siellä olisi tarjennut. Otin sieltä järveltä jotain videota, mutta ei siitä oikein tullut mitään.
Hienoja kuvia olet ottanut! Vaikka kylmyys hiukan ahdistaa, niin talvimaisema sulattaa kyllä jäisenkin sydämen kauneudellaan. Hui, olipa kliseinen lause. *Punastuu äkillisesti*
VastaaPoistaIhmiset tuntuu kuvittelevan, että me jotka asutaan pohjoisessa ja koetaan kunnon talvi, ei arvosteta ja romantisoida sitä, koska me muka tiietään kuinka kamala se on. Paskapuhetta. Talvihan ON upea, ei sitä tarvitsekaan romantisoida, lumisade on kaunista ja pakkaspäivät maagisia, eihän sille mitään voi. Paitsi tietystihän talvesta aina jaksetaan inistäkin, eikä mullakaan sellanen lumimyrskyssä tarpominen kauheita riemunkarjahduksia aiheuta.
PoistaEhkäpä minunkin musta ja jäinen sydän sulaa pikkuisen just näillä kauniilla jäisillä keleillä ^^
Oi, ihanaa! <3 Ihmiset kun monesti hehkuttaa vain kesää ja auringonpaistetta, niin on aina yhtä iloinen yllätys, kun joku näkee kauneutta talvessa. Eräs parhaista ystävistänikin rakastaa talvea. :')
PoistaSyksy on minun lemppari, mutta kyllä kaikissa vuodenajoissa on oma viehätyksensä. En ikimaailmassa lähtisi loppuiäkseni maahan, jossa ei ole neljää vuodenaikaa!
Poista