Oh it's just getting worse

Aivan loistavia uutisia. Kelalta soitettiin aamulla, kerrottiin, että et sinä ääliö mitään rahaa ole saamassa. Mukava kun tuntuu, että jokin nyt tosissaan yrittää estää minua tekemästä elämässäni ikinä mitään, yrittämästä koskaan päästä eteenpäin.

Juuri nyt tahtoisin vain kääntää aikaa taaksepäin sen verran, että voisin päättää olla ikinä lähtemättä mihinkään kouluun toiselle paikkakunnalle. Juuri nyt tuntuu, että turha yrittää. Kun monta vuotta keräilin voimia, tein suunnitelmia, jopa salaa rakensin unelmia, ja lopulta päätin uskaltaa ja olla tarpeeksi vahva, niin eihän tästä tunnu tulevan yhtään mitään.

Taas kerran.

Olenko minä pelkkä suuri epäonnistuminen koko olento.

Sitä en vielä tiedä. Ehkä asiat vielä järjestyvät jotenkin, mutta en silti jaksa juuri nyt uskoa yhtään mihinkään. Joka päivä hankalampaa. Joka päivä ahdistavampaa. Perkeleen syöksykierre, josta en enää osaa hypätä pois kyydistä. Pelkään vain, että taasko. Taas sama homma. Taas yritys ja naamalleen mätkähdys.

TAASKO?!




Kävin kaupassa ostamassa lohturuokaa, en tiedä miksi juuri munia ja maissia ja raejuustoa ja miniluumutomaatteja, mutta myös namia ja vanukasta ja kokista. Munakokkelista tulee mieleen Gordon Ramsay. Munakokkeli tomaattien ja raejuuston kanssa on... sellaista helppoa, hyvää, tasaisen makuista ja jotenkin lohdullista. Mene ja tiedä.

Olen soittanut äitille, Haltiapojalle, kuntoutusohjaajalle, Rovaniemen sossuun ja Limingan sossuun, entiselle psykologille, ja huomenna vielä sosiaalitädille ja terveydenhoitajalle. Kymmeneltä aamulla toiselle, kahdeltatoista toiselle. Yritän koko ajan raivoisasti olla itkemättä puhelimessa. Niin noloa. Ei kai ääni värise.

Pitkästä aikaa sattuu sisälle näin kovasti. En muistanut, miltä se tuntuu. Mutta kauppareissua varten on helppo peittää itkusilmät, ruskea luomiväri toimii siinä hyvin. Näyttää enemmän kuolleelta kuin itkuisalta. Jättihuppu, jättineule. Piiloon. Taas piiloon.

Odotan vain jotain. Jotain. Mitälie. Että tämä kaikki olisikin vain julmaa pilaa, tai pahaa unta, tai että se menisi ohi, tai yhtäkkiä kaikki järjestyisi ja yhtäkkiä olo olisi taas hyvä muutenkin. Ja huomenna pitäisi tosiaan varata aika terveydenhoitajalle, ja kysyä siltä mielenterveyspalveluista. Yritän raivoisasti olla itkemättä.

Kotona yksin saa itkeä vain. Vaikka nyt. Itkeä munakokkelia tehdessä. Itkeä Buffya katsoessa. Itkeä peiton alla. Itkeä muuten vain. Itsesäälissä vellominen on ihan liian helppoa.

Odotan, että se menisi ohi. Taas. Kun en muutakaan voi.

And all for fear

Seikkailin tänään hieman. On ollut kurja olo, melkein voisi sanoa että joka päivä vain kurjempi sen jälkeen kun tässä postauksessa kertomani tapahtui. Viime yönä en uskaltanut nukkua, tänään en jaksanut olla koulussa, käväisin vain. Sen sijaan värkkäilin nukkejen kanssa ja tallustelin ulkona syksyisessä säässä, yritin välttää koneella möllöttämistä. Olen soittanut entiselle psykologilleni, ja kertonut, että sieltä voisi ehkä pistää jonkinlaisen lähetteen tänne jollekin. Hän lupasi selvittää, mitä mielenterveyspalveluita täältä löytyy, ja soitella minulle sitten. Olisi ehkä ihan hyväksi käydä pitkästä aikaa jutskailemassa. Tai ehkä ei, se selviää kai sitten. Mutta on hankala käsitellä uusia juttuja yksin, kun ei ole oikein työkaluja.

Toisaalta syksyn tuleminen on joskus saanut mieleni vähän maahan, vaikka kyseessä onkin lempivuodenaikani. Ehkä sekin vaikuttaa asiaan. Tai kaikki liittyy yhteen, se parin viikon takainen meditaatiohetki ei olisi ollut sellainen, ellen olisi uudessa paikassa ja uudessa elämäntilanteessa ja muutoksen äärellä, tämä kaikki on hyvin tärkeää ja tarpeellista, vaikkakin uutta ja hankalaa, ja kaikki on samaa jatkumoa. Muutosten energiaa. Vättämättömyyksiä, jotten jumahda, lakkaa oppimasta ja kasvamasta. Mutta aina kun olen ehjempi ja tasapainoisempi, täytyy tulla uusia, kenties työläämpiä opetuksia. Vain sellaisia, jotka olen valmis vastaanottamaan.

Sisäänajan uusia töppösiä. Enää ei satu kantapäihin kävellessä.




Mutta nyt kello on taas kymmenen enkä tahtoisi nukkua. Pelottaa.

Words are very unnecessary

Yhden pitkän viikonlopun aikana ehtii tapahtua vaikka mitä.

Leivoin lauantaisia tupareita varten jo keskiviikkona mustikka-vaniljapullia.

Torstai-iltana hain Haltiapojan rautatieasemalta.

Perjantaina lähdin aikaisin koulusta, jotta ehdimme Ouluun kaupungille etsimään juttuja lähinnä Haltiapojalle. Niitä tosin ei juurikaan löytynyt, mutta minulle kyllä. Kumma homma.

Lauantai-aamuna leivoimme pitsat - toiseen korvasieniä ja toiseen kaikkea muuta - ennen kuin suurensuuri määrä vieraita (kaksi) saapui paikalle. Sitten istuskelimme rauhassa muutaman tunnin syömässä, jutskailemassa ja kikattelemassa. Ja vieraat lähtivät kotiin. Olipas hurjaa.

Sinä iltana kävimme vielä Haltiapojan kanssa seikkailemassa hautuumaalla ja leikkikentällä.

Sunnuntaina vein armaani lempparipaikkaani näillä main, siihen puistoon josta kirjoitin jo aikaisemmin.

Taas hämähäkki. En hoksannut kuvaa ottaessani, että sellainen lekotteli puunrungolla, yritin vain kuvata sievää kaarnaa.

Kuolleet lehdet ovat kauniita. Ainakin minun mielestäni.

Löysin ihan sattumalta itselleni jo jonkin aikaa kaipailemani talvikengät etsiessämme kenkiä armaalleni. Ainoa pari viime talven mallistosta jäljellä, minun kokoani, aitoa nahkaa, kotimaiset, vaivaisen pieni hinta, ja niin kauniit.

Sain taannoin M:ltä kotitossut, niissä on Jack. Arvostan.

Löysin myös huuto.netistä tekonahkaisen repun, millaista olen halunnut jo pitemmän aikaa. Juuri sopivan kokoinen minun koulurepukseni, kun ei tarvitse mitään kirjojakaan kuljettaa mukana.

Tänään saattelin haikein mielin ja itku silmässä Haltiapojan junalle. Sitä ennen pyörittiin taas hieman kaupungilla, ja tällä kertaa löysin vähän erilaisia juttuja.

Yrttiteetä, maistelin sitä jo iltapalaksi, oli vahva lakritsan maku.

Parit suitsukkeet. Olen taas pitkästä aikaa halunnut poltella niitä, ja kaipailin jo jotain uusia tuoksuja. Olen tykästynyt laventeliin viime aikoina.

Sekä vihdoin tuoksuöljy. Olen ostanut sellaisen öljyn..poltto...jutskan? mitäneovatnimeltään... jo aikoja sitten kirpparilta, oikein kauniin, mutta öljyn osto on jäänyt kun en ole sattunut näkemään niitä missään. Nyt Inka-aitassa sain nuuhkia niin monia eri hajuja, että meinasi mennä pönttö sekaisin, mutta sitten kun tämä Seven Sea sattui kohdalle, tiesin, että TÄTÄ minulle!

Polttelin sitäkin jo hieman, aivan ihana. Ei taida kauan kestää tämä piskuinen puteli.

Nyt taas yksin hiljaisessa kodissa. On tavallaan mukavaa olla yksin ja laiskotella rauhassa, mutta silti niin kovin kurjaa hyvästellä rakkain.

Deep into that darkness peering...

Tahdon kertoa toissailtaisesta luvustani. Ajattelin asiaa, joka oli minua vaivannut, ja päätin vihdoin katsoa korteista, miten voisin toimia tai mitä kannattaisi muistaa. Sytytin kynttilöitä, istuskelin hetken hengittämässä rauhallisesti ja miettimässä miten muotoilen kysymykseni. Luennan jälkeen istuin edelleen silmät kiinni mietiskelemässä vastausta, ja mitä se merkitsi.

Tulkitsin vastauksen hyvin rohkaisevaksi, ja oloni oli oikein mainio ja rentoutunut ja hmm.. intuitiivinen? joten päätin katsoa kortteja vielä toisestakin asiasta, joka liittyi henkioppaaseeni. Olen huono sekoittamaan pakkaa, kömpelö, ja silloin tällöin jokin kortti vain tipahtaa sieltä välistä - tai sitten koko pakka kädestäni - ja usein tuntuu siltä, että se on merkityksellinen kortti, joten otan sen mukaan pöytään. Toisessa luennassa sain peräkkäin kolme ässää, mikä oli mielestäni oikein mielenkiintoista. Pohdiskelin tätäkin vastausta hyvän aikaa silmät kiinni kun kerran olin päässyt sellaiseen soljuvaan, meditatiiviseen tilaan.

Tässä vaiheessa tajuntani tila alkoi muuttua hieman, ja vajosin jonnekin alaspäin, syvemmälle. Tunsin energian virtaavan ruumiini läpi, erityisen voimakkaana tunsin sen syöksyvän ulos päälaeltani. Pian kurkkua alkoi kuristaa ja kuvottaa, samalla tavalla kuin silloin, kun saan paniikkikohtauksen, ja minua alkoi ahdistaa. En vielä tähänkään päivään mennessä ole päässyt täysin paniikkihäiriöstäni eroon tai pysty aina kontrolloimaan sitä, ja se vaivaa minua. Tunnen, että siinä on taustalla jotain, jokin syvällä syvällä oleva salaisuus tai pelko. Kävin makaamaan selälleni pystyäkseni rentoutumaan täydellisemmin. Meditoidessani tunsin painuvani sinne syvälle kohti sitä lukittua ovea. Ahdistus kasvoi. Tiesin, että nyt voisin kohdata sen, voisin sukeltaa sinne niin syvälle, voisin vihdoin ja viimein selvittää sen alkuperän. Mutta tiesin myös, etten kerta kaikkiaan ole vielä tarpeeksi vahva siihen. Ahdistus ja pelko kävivät liian suuriksi, ja tunne omasta hauraudestani, tietämättömyydestäni ja pienuudestani. En ole vielä valmis. Nousin nopeasti takaisin ylös omaan nykyhetken tajuntaani.

Ei vielä. Mutta jonain päivänä.


Kaipaan jonkun kokeneen apua. Olen miettinyt sitä regressioterapiaa, ja ehkäpä minun alkaa olla sopiva hetki varata sinne aika. Löysin jo sen oloisen ihmisen facebook-sivut, että hän voisi olla se minun auttajani. Ehkä sitten ensi kuussa, kun saan seuraavan kerran rahaa, alan suunnitella tarkemmin.

Sugar

Taasen uutta postausta pukkaa.

Aluksi asukuvat jostain viime viikolta.

Sitten asukuvia eiliseltä, olen saanut värjättyä tukan taas ja on oikein energinen, kaunis ja hyvä olo. Laatikoitakin on taustalla enää muutama hassu, kyllä tämä tästä.

Ja seuraavat kuvat ovat tältä päivältä. Maalausluokasta ja eteisestä ja parvelta voi löytää mitä vain, olen löytänyt jo yhdet harmaat uggit, yhdet vihreät crocksit, kolme villapaitaa, peräti neljä niittipyssyä vaikka kuulemma niitä ei ole yhtään, pari täytettyä lintua ja paljon käytännöllisiä edellisten vuosien oppilailta jääneitä taidevälineitä. Opettaja on antanut luvan sosialisoida niitä välineitä, joten minähän tietysti kaivelen tarkasti kaiken läpi! Tänäänkin löytyi melkein täysi pullo pellavaöljyä, jota olisi pitänyt ostaa öljymaalien lantraamiseen, ja maksaa siitä 18 euroa. Jouduin kuitenkin maksamaan niistä öljymaaleista neljäkymppiä, auts...

Tuumasin, että jostain löytyy taatusti myös peili, jonka kanssa voisin ottaa asukuvia. Loppupäivästä minulla ei oikein ollut parempaakaan tekemistä enää. Ja löytyihän sellainen parvelta sitten joidenkin kirjojen ja levyjen takaa, pala puuttuu ja maalitahrainen, mutta ihan hyvä. Asettelin sen maalaustelineeseen.

Käytin ensimmäistä kertaa tätä ihmeellisen upean karseaa loimusamettiolkatoppausmekkoa. Se on punainen. En ikinä käytä punaista, punainen on ikävä väri. Tästä taisi tulla heti yksi lemppareistani. Näin sen kirpparilla Rovaniemellä taannoin kesällä ja tuumasin, että ooh, mutta jätin sen silti sinne värin takia. Viikkoa myöhemmin tulin uudestaan, ja se oli yhä siellä. Kohtalo.

Uusia tuttavuuksia! Eilen koulusta kotiin kävellessä tervehdin tiikerikisua, oikein ystävällinen ja seurankipeä. Juttelin sen kanssa kauan aikaa ennen kuin jatkoin matkaa.

Tänään saman talon läheisyydessä hiippaili pörrökisu, sekin suostui siliteltäväksi hetken nuuhkimisen ja pyörimisen jälkeen, mutta heti kun otin kameran esille, se suuttui ja käveli pois. Aivan käsittämättömän pehmoinen, en ole koskaan silittänyt samantuntoista turkkia.

Suunnittelin, että alkaisin kuljettamaan laukussa mukana kisunnameja, lahjuksia. Kun näitä kavereita tuntuu täälläpäin asustelevan. Minunkin naapurissani jossain asuu yksi, se hiippailee lähistöllä iltaisin. On ikävä omaa Riesaa.

Mutta Haltiapoika tulee ylihuomenna!

Kesä pähkinänkuoressa

Minulta on jäänyt kirjoitamatta paljon juttuja tältä kesältä. Ja toisaalta ei sittenkään mitään niin erityistä. Vaan erityistä kuitenkin. Taidan tunkea tähän yhteen postaukseen kaiken.


Kalareissut Haltiapojan kanssa alkukesän kylmyydessä...

Seikkailua kaupunkialueella, ja kenenkäs muun kuin Haltiapojan kanssa.

Kesä-heinäkuun vaihteessa Inarilla... arvasit oikein, Haltiapojan kanssa, ja lisää kalastusta.

Piknikillä heinäpellolla. Ja sama tyyppi mukana edelleen. Leivoin namikeksejä (resepti), tehtiin kanasalaattia ja sen sellaista, ähky oli.

Jälleen kalassa.

En enää tiedä mitä muuta tänä kesänä on tehty.

Myrsky odottelee herkkupaloja.

Success!

Emme me oikeasti ihan koko aikaa ole olleet kalassa, kuvat vain antavat ymmärtää...

Ei mitenkään erikoisen tapahtumarikas kesä, en ole matkustellut kuin pari kertaa länsirajalle ja kerran pohjoisemmas, olen enimmäkseen ollut kotona ja iskälässä, viettänyt aikaa lähinnä Haltiapojan seurassa ymmärrettävistä syistä ja vähän niinkuin ottanut iisisti vain, sekä stressannut hieman tulevaa muuttoa. Tässä kesässä oli erikoista se, että serkkutyär V ei ehtinyt laisinkaan käymään täällä pohjoisessa töiden takia, kaikkien suureksi harmiksi, enkä päässyt itse käymään Oulussa kertaakaan. Muuten hyvä kesä. Oikein hyvä.


Nyt jo odottelenkin sitä syksyä, avasin tuossa kynttilä- ja suitsukekaudenkin, ja olen kovasti haaveillut pehmoisista jättineuleista, vedenpitävistä saappaista ja pörröisistä sukista.