Dumppaan tänne viime ajoilta muutaman asukuvan, joita en ilmeisestikään ole vielä julkaissut blogissa. Ihan vain siksi. En kyllä tiedä, onko näissä mitään edes etäisesti kiinnostavaa, mutta siinähän ovat. Enkä viitsi alkaa muokkaamaan edellistä postausta, jotta lisäisin nämä siihen, joten teen kokonaan uuden. Siitäs saatte.
Pari ensimmäistä on näköjään otettu jo silloin, kun en ollut vielä leikannut tukkaa. Ja oli vähän enemmän luonnonvaloakin.
Avaruusasu oli kai tältä viikolta, jonain päivänä oli kurjaa ja harmitti, yritin piristää itseäni avaruusvaatteilla. Ei auttanut.
Siinä kaikki, kiitoshei.
Voiei! Muttakun tosi söpö avaruusasu! Mua kyllä piristi, tosi upee ja värikäs ja paras ja upee magee :3 Tykkään just ihan mielettömästi (erilaisen kokeilullisista mielenkiintoisuuksista, jotka tuo pintaan jonkin mielen perukoilta ajatuksen/mielentilan/syyn pukeutua kuin on JUURI sillä hetkellä tehnyt mieli, ei muuta kuin inspiroitumaan vapaamielisesti vaatteiden kanssa! ^^) Ja kaikista muistakin asukokonaisuuksista tykkään c:
VastaaPoistaIdentiteettikriiseilen täällä jo ties kuinka monetta kuukautta, mikään ei oikein tunnu hyvältä eikä fiksulta, ei vaatteet eikä tukka! Vaikka toisaalta on ihan jees ja söpö ja sievä, niin sitten ei kuitenkaan mikään koskaan ole hyvä. HNARGH
PoistaKiitos kommentista <3